Microsoft järjesti Sydneyn uimarannalla Xbox 360:n onnistuneen Australian julkaisun kunniaksi Water Balloon Challengen, johon osallistui ennätykselliset 2900 ihmistä eri puolilta maailmaa. Tapahtuman aikana ilmaan heitettiin Xbox 360:n ensimmäisen kuukauden Australian myyntiä vastaava määrä vesi-ilmapalloja eli noin 50 000 kappaletta.
Tempaus ei kuitenkaan ihan pelkkää hupia ollut, sillä jokaisesta osallistuneilta peritystä maksusta lahjoitettiin viisi dollaria rannalla toimiville hengenpelastajille. Rahat käytetään koulutustoiminnan kehittämiseen ja uusien välineiden hankkimiseen.
Hollannista asti paikalle tullut Niels Keurentjes ei olisi omien sanojensa mukaan jättänyt tapahtumaa väliin mistään hinnasta, ja hauskaahan siellä nähtävästi oli.