Patrick Kierkegaardin brittiläisessä Essexin yliopstossa suorittaman tutkimuksen mukaan mikään aineisto ei tue teoriaa, jonka mukaan videopeliväkivalta lisäisi väkivaltarikollisuutta.
Kierkegaard väittää, että aikaisemmat tutkimukset ovat olleet valtaosin puolueellisia, eikä hänen aineistonsa osoita väkivaltaisten videopelien suosion ja väkivaltarikosten määrän välillä olevan yhteyttä. Vaikka väkivaltapelien suosio on kasvanut viime vuosina, on nuorison väkivaltarikollisuus ollut laskussa jo 90-luvun alusta lähtien.
- Kun väkivaltapelejä myydään miljoonia, pitäisi väkivallan vallata maailma epidemian lailla; Sen sijaan se on kuitenkin laskussa, Kierkegaard kirjoitti.
Vaikka Kierkegaard ei löytänytkään yhteyttä tosielämän rikollisuuden ja videopelien välillä, myöntää hän aiheen vaativan edelleen lisää tutkimusta. Hän ei myöskään laske pois mahdollisuutta, että pelit voivat vaikuttaa käytökseen ja tunteisiin, mutta huomautti kuitenkin, että jopa kirjat voivat laukasta väkivaltaisen käytöksen jo ennestään sadistisissa yksilöissä.
Kommentit
Muistan joskus lukeneeni jonkin tutki...
Muistan joskus lukeneeni jonkin tutkimuksen, minkä mukaan esim. Suomessa tapahtuneista väkivaltarikoksista n. 90%:ssa suurena osatekijänä on ollut alkoholi eikä suinkaan videopelit tms. viihteen muoto. Mutta näinhän se menee - olihan se jazz-musiikkikin aikoinaan saatanasta lähtöisin.. :/
Ja eiköhän kohta tule joku toinen tut...
Ja eiköhän kohta tule joku toinen tutkimus joka väittää juurikin päinvastaista ;) Näinhän se yleensä menee
Niin, se aina riippuu siitä kuka sen ...
Niin, se aina riippuu siitä kuka sen tutkimuksen on tilannut.
Missä välissä sitä ehtii olemaan väki...
Missä välissä sitä ehtii olemaan väkivaltainen kun pwnata n00bzeja netissä.
Muistelisin että jossain oli tutkimus...
Muistelisin että jossain oli tutkimus siitä, miksi joka juhannuksena hukkuu keskimäärin 8 ihmistä videopelien takia. :)
Jossain tutkimuksessa kai tutkittiin/...
Jossain tutkimuksessa kai tutkittiin/todettiin, että väkivaltaisia pelejä pelaavat _hyväksyvät_ rikollisuuden paremmin/eivät suhtaudu rikollisuuteen niin kielteisesti, mutta eivät itse ryhdy rikollisiksi pelin vuoksi/innostamana. Tutkimuksessa pelaajat pelasivat mm. GTA:a.
Oli Pelit-lehti, v. 2006, jossa arvosteltiin mm. Oblivion, ja kerrottiin sen modeista.
Jos ihmiset hyväksyvät väkivaltarikol...
Jos ihmiset hyväksyvät väkivaltarikollisuuden paremmin niin ehkä siksi tulee vähemmän ilmoituksia väkivallasta, jolloin tapauksille ei tehdä mitään.
Mies puhuu asiaa, ei video pelejä kan...
Mies puhuu asiaa, ei video pelejä kannata syyttää sen enempää kuin kirjoja, leffoja tai musiikkiakaan. Ihmismieli on niin erikoinen ettei sitä voi millään tutkimuksilla perustella mikä siihen loppujen lopuksi vaikuttaa ja kuinka paljon. Mutta otetaan huomioon että monen lapsen/teinin tulevaisuuden voi hyvinkin pelastaa videopelien kaltainen harrastus, sitä viettää aikaa enemmän kotona eikä tällöin välttämättä ajaudu erillaisiin jengeihin sun muihin jotka voivat tälläistä väkivaltaista toimintaa harrastaa. Ehkä tämänkin takia väkivallan määrä on juuri laskenut?
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi