Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Vuonna 2012 kuopattu Nintendo Power on tekemässä paluuta – ei tosin lehtenä, vaan podcast-lähetyksenä.

The Nintendo Power Podcast -nimellä kulkeva lähetys on saanut isännäkseen aikoinaan lehteäkin työstäneen Chris Slaten. Tätä nykyä miekkonen työskentelee myös Nintendo of American leivissä. Debyyttijakson vieraslistalle taas on haalittu heti kovia nimiä Eiji Aonuman ja Hidemaro Fujibayashin muodossa. Kaksikko on toiminut viimeksi KonsoliFINin arvostelussakin viiden tähden tuotokseksi arvioidun The Legend of Zelda: Breath of the Wildin tuottajana ja ohjaajana. Lisäksi mukana on Youtuben puolelta tuttu Kit Ellis sekä Nintendon yhteistyökuvioita pyörittävä Damon Baker.

The Nintendo Power Podcast on tarjolla Apple Podcasts- ja SoundCloud-palveluissa, joista jälkimmäinen on upotettu uutisen loppuun. Google Play -versiota on myös luvassa myöhemmin.

Vaikka KonsoliFINin ikioma Tangentti-podcast ei olekaan toistaiseksi haalinut kasaan aivan yhtä nimekästä vierailijakaartia, on Jyrin, Janin ja Markuksen läppä siitä huolimatta enimmäkseen ainakin kohtuullista. Niin seitsemän Tangenttia kuin 172 vanhempaakin podcast-lähetystä voi kuunnella täällä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi