Ei ole salaisuus, että Nintendo työstää uutta The Legend of Zelda -seikkailua Wii U -konsolilleen. Uusia tietoja pelistä saadaan näillä näkymin odottaa kuitenkin vielä jonkin aikaa, ainakin mikäli pelisarjan puikoissa olevaa Eiji Aonumaa on uskominen.
Mashable-sivuston haastateltavana ollut Aonuma vastasi Wii U -Zeldaa koskevaan kysymykseen lyhyesti: "Puhun enemmän vuoden 2014 E3-messuilla." Pelialaan keskittyvät messut polkaistaan käyntiin ensi vuoden kesäkuun 10. päivänä.
Samaisen haastattelun aiheet eivät rajoitu vain E3:n odotteluun. Osa pelaajista on kuvaillut Wiille julkaistun Skyward Swordin pelimaailmaa aiempia sarjan nimikkeitä rajoittuneemmaksi ja pienemmäksi. Aonuma kertoo kuulleensa nämä kommentit ja hän toteaakin, että pelin omalla tavallaan kapea ja fokusoitunut maailma auttoi pelintekijöitä luomaan nimikkeen, joka olisi pelattavuudeltaan helposti omaksuttava. Nintendo-mies toteaakin avoimen maailman toiveiden olevan mielessä pelejä suunniteltaessa, mutta mitään konkreettista esimerkkiä hän ei tosin nimeä. Koko haastattelun pääsee lukaisemaan lähdelinkin kautta.
Ennen seuraavaa vihreänutun kotikonsoliseikkailua pelaajille tarjoillaan 22.11. 3DS:lle julkaistava The Legend of Zelda: A Link Between Worlds. Samana päivänä myyntiin tuodaan myös juuri julkistettu triovoimilla koristeltu 3DS XL.