Team Ninjan nokkamies Tomonobu Itagaki on kertonut kokemuksistaan Xbox 360 -konsolista Famitsu Xboxille. GameSpotin osittain kääntämästä tekstistä käy ilmi, että Microsoftin valitsema tavallinen yhdeksän gigatavun kaksikerroksinen DVD-formaatti saattaa aiheuttaa ongelmia etenkin japanilaiskehittäjille.
Itagakin mukaan yksi syy formaatin valintaan on se, että amerikkalaiset ja eurooppalaiset kehittäjät käyttävät peleissään paljon reaaliaikaisia välinäytöksiä. Japanissa tilanne on kuitenkin toinen. ”Japanilaiset kehittäjät käyttävät paljon esirenderöityjä videoita, joten DVD-formaatti aiheuttaa hieman ahdistusta”, Itagaki totesi. Xbox 360 -pelien käyttämien korkeiden resoluutioiden takia videot vaativat nykyistä enemmän tilaa. Itagaki käytti esimerkkinä Dead or Alive 4:n E3-traileria, joka haukkaisi levystä korkealaatuisena teräväpiirtovideona järkyttävät kaksi gigatavua. DOA4 käyttää koko levykapasiteetin hyväkseen.
Xbox 360:n moniydinarkkitehtuurista Itagaki sanoi, ettei sen täysi hyödyntäminen ole helppoa. Hyvien kehitystyökalujen ansiosta pelit saadaan pyörimään konsolilla tiettyyn pisteeseen asti ilman hikoilua, mutta Team Ninja ei tyydy tuolle tasolle. ”Ohjelmoijamme hyppivät kaikkien ytimien välillä ja tekevät peliä, joka näyttää Xbox 360:n tehokkuuden”, Itagaki hehkutti. Verkossa julkaistujen teknologia-artikkelien mukaan ensimmäisen sukupolven Xbox 360 -pelit eivät pääsääntöisesti käyttäisi kuin yhtä prosessoriydintä kolmesta.
Samassa haastattelussa Itagaki vahvisti huhut siitä, että Microsoft suunnittelee suurta julkistusta Japanissa tässä kuussa. Hänen mukaansa Team Ninja pohtii tällä hetkellä, pitäisikö heidän luoda uusi traileri julkistusta varten vai työskennellä Dead or Alive 4:n parissa. Lisäksi hän vihjasi, ettei huipputeknologian perässä tunnetusti juossut Team Ninja hylkää Xbox 360 -konsolia PlayStation 3:n myötä.