Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Xbox One toimii sittenkin ilman Kinectiä

IGN on saanut piinapenkkiinsä itse Marc Whittenin Microsoftilta. Kuten Microsoftilla on viime aikoina ollut tapana, ei tiedotetta ilman takinkääntöä. Tällä kertaa käy ilmi, että Xbox One toimii kuin toimiikin myös ilman aiemmin pakollisena mainostettua Kinect-sensoria.

Suurimman huomion saa taatusti kysymys, jossa tiedustellaan toimintatapaa tilanteeseen, jossa Kinect esimerkiksi hajoaa lattialle tippuessaan. Whitten muistaa edelleen painottaa, että Xbox One on suunniteltu alusta lähtien Kinect silmälläpitäen, mutta tarvittaessa konsoli toimii myös ilman sensoria. Mikäli Kinect on irti, kaikki sen vaatimat toiminnot ovat luonnollisesti pois käytöstä. Whitten vakuutteli myös, että konsoli tarjoaa mahdollisuuden Kinectin totaaliseen sulkemiseen, jolloin se ei tunnista ääniä eikä käytä kameraansa.

Whitten kertoi samalla, että Xbox Live Arcade lakkaa olemasta sellaisenaan ja jatkossa kauppapaikka kokee muutoksia pelien jaottelun suhteen. Pelit on lokeroitu tuttuun tyyliin muun muassa suosituimpiin ja viimeisimpiin, mutta tällä kertaa kaikki pelit löytyvät yhteisen valikon alta, eikä erottelua arcade-, ja games on demand -pelien välillä tehdä.

Whitten antoi myös yksityiskohtia tulevasta pelien tallennusmahdollisuudesta. DVR-toiminnon myötä Xbox One nauhoittaa jatkuvasti viisi viimeisintä peliminuuttia. Nauhoitus tapahtuu 720p -tarkkuudella 30:en ruudun sekuntinopeudella.

Vahvistuksen sai myös, että Xbox 360 -pelaajille vuosien saatossa tutuksi tulleet avatarit siirtyvät sellaisenaan Xbox Onelle. Pelaajille annetaan uudistetun Kinectin myötä mahdollisuus ottaa pelaajakuvansa jopa 1080p -tarkkuudella.

Negatiivisena seikkana Whitten mainitsi, että Xbox 360 -pelaajat eivät voi kommunikoida verbaalisesti Xbox One -pelaajien kanssa. Alustojen välillä on kuitenkin mahdollista lähettää tekstipohjaisia viestejä.

Xbox One julkaistaan marraskuun aikana. Tarkempi julkaispäivä vahvistunee lähiaikoina. IGN:n täydellinen Q/A-haastattelu löytyy lähdelinkin takaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi