The Wild at Heart on Pikmin tyylinen peli, jossa Wake niminen poika lähtee metsäretkelle. Matkalla hän eksyy salaiseen lumottuun metsään, jossa asuu spriteling tonttuja sun muita hiippareita.

Heti pelin alussa tutuksi tulevat spriteling tontut, jotka ovat kuin Pikmin pelin pikminejä. Niitä voi heittää ympäriinsä ja jos niitä heittää kohti jotain mitä pitää kantaa niin ne ottavat sen mukaan ja jos heittää kohti mörökölliä niin ne alkavat hakkaamaan sitä kunnes jompi kumpi kuolee. Pelissä on yhteensä viisi erilaista spritelingiä. Jokaisella on omat erikoisominaisuutensa ja vaikka pelissä saa suhteellisen vapaasti tutkia maisemia, sopivan spritelingin puute rajoittaa tutkimista.

Kuten Pikmin pelissä, yön tultua on paras mennä suojaan tai muuten pahat mörököllit tulee. Ruudun oikeassa alakulmassa on mittari, joka näyttää onko aamu, päivä, vai ilta. Kun tulee ilta, on hyvin vähän aikaa päästä suojaan ennen kuin möröt tulevat. Kerran kuolin kun olin jumissa keskellä puzzlea eikä sieltä meinannut päästä pois. Peli ei hirveästi rankaise kuolemasta, mutta otin opikseni että uuden puzzlen kimppuun käydään vasta aamulla. Toisin kuin Pikmin pelissä, tässä ei ole aikarajaa kuinka monta päivää peli saa kestää.

Tätä on verrattu myös Luigi’s Mansioniin ja Zeldaan. Minun mielestä nuo eivät oikein vertaannu. Tässä imuri on toiminnoiltaan kovin suppea verrattuna Luigi’s Mansioniin ja Zeldaan verrattuna tämän puzzlet ovat aika kesyjä.

Switchillä kaksiulotteinen grafiikka skrollaa sivuttain jotenkin muljahdellen, mikä on aika heikkoa kun kyse on 2D grafiikasta. Tähän ei oikein innostus meinaa herätä ja sitten kun tähän pääsee sisälle niin peli on jo ohi. En nyt osaa osoittaa sormella mitään tiettyä mikä on vikana.