Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Luukku 23: Vuoden PS3-yksinoikeus

Kun julkaisu jos toinenkin lipsahti vuodenvaihteen tuolle puolen, ei Sonyn tästä vuodesta tullutkaan mullistavinta ikinä. Ensi vuodesta tulee. Siitä huolimatta KonsoliFINin toimitus joutui hetken aikaa miettimään, mikä peli nimetään Vuoden 2010 PS3-yksinoikeudeksi.

Lopulta totesimme, että tänä vuonna kaksi peliä oli ylitse muiden. Kumpikaan ei ole täydellinen peli, molemmissa on huomattavat puutteensa, mutta niitä yhdistää ennakkoluuloton pyrkimys tehdä jotain aidosti uutta. Tässä siis toimituksen valitsemat jaetun ykkössijan PS3-pelit: Heavy Rain ja MAG.

Heavy Rain

David Cage on tunnettu kerronnallisesti kunnianhimoisista peleistä. Loppua kohti mahalaskun tekevän Fahrenheitin suurin vahvuus oli sen käsikirjoitus, mutta Heavy Rain nostaa riman vielä korkeammalle. Kyseessä on sanan kaikissa merkityksissä aikuinen peli. Ruudulle heitetään seksiä ja väkivaltaa, mutta kaikkein eniten kypsää suhtautumista vaatii verkkainen juonenkuljetus ja emotionaalisesti haastava tarina.

Kertoo enemmän pelialan nuoruudesta kuin itse pelistä, että ennakoissa kiinnitettiin huomiota pääasiassa fotorealistiseen grafiikkaan ja omintakeiseen ohjaukseen. Nämä yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole itsetarkoituksia vaan ne palvelevat tärkeintä, eli pelikokemusta. Epätavallinen ja jopa kömpelö mekaniikka auttaa luomaan kohtauksiin sopivan tunnelman. Kaikkein suurimman irtioton yleisistä pelialan konventioista Cage tekee Heavy Rainin tavassa suhtautua tarinan keskushenkilöiden kuolemiin.

Vaikka päähahmo kuolisi, peli ei pääty.

Maailmassa, jossa suurin osa peleistä perustuu yksittäisten kohtien yrittämiseen, epäonnistumiseen ja uudelleen yrittämiseen, Heavy Rain päästää hahmot kuolemaan. Kuolema on osa elämää, ja elämä jatkuu jonkun taipaleen päättymisestä huolimatta. Pelisuunnittelullisesti tämä on radikaalia, lähes vallankumouksellista.

Merkityksettömän väkivallan, paperinohuiden henkilöhahmojen ja olemattomien tarinoiden kuohussa Heavy Rain ui rohkeasti vastavirtaan. Otetuista riskeistä huolimatta se onnistui tekemään myös kaupallisesti tyydyttävän tuloksen. Heavy Rain etsii interaktiiviselle medialle luontevaa paikkaa taidemuotojen kentällä, ja vaikka se ei ehkä tarjoakaan lopullista vastausta, ymmärrämme kaikki vähän paremmin, mitkä ovat videopelien kerronnalliset mahdollisuudet.

MAG

Siinä missä Heavy Rain oli taiteellinen riski ja uskalias kokeilu, MAG venyttää teknologiaa äärirajoilleen. 256 pelaajaa yhtä aikaa yhdellä taistelutantereella on enemmän kuin mitä konsoleilla on koskaan uskallettu yrittää. Tekniikkaakin enemmän epäuskoa herätti itse pelaajamäärän pelisuunnittelullinen haaste: miksi ihmeessä yli nelinkertainen määrä taistelijoita verrattuna Resistance 2:een, jossa jo kuusikymmentä yhtäaikaista poukkoilijaa aiheutti lähinnä kaaosta ja hämminkiä.

Mutta pelisuunnittelu olikin juuri MAGin suurin valtti. Armeijat eivät ole vain kaksi 128 taistelijan klönttiä, vaan ne muodostuvat neljästä joukkueesta, joista kukin koostuu neljästä kahdeksan sotilaan ryhmästä. Tällaisessa massassa oppii nopeasti huomaamaan, että sota ei kaipaa yhtä miestä, eikä suurinkaan sankari pysty yksin kääntämään taistelun kulkua. Yksilöä tärkeämpi on ryhmä, ryhmää tärkeämpi on joukkue, ja kaikkein tärkeintä on armeijan yhteinen päämäärä.

MAG perustuu yhteispeliin ja henkilökohtaisen menestyksen uhraamiseen yhteisten tavoitteiden saavuttamisen puolesta. Vääriä tilastoja tuijottamalla koviksi sotilaiksi kuvitellut paljastuvatkin tositilanteessa puskissa kyttääviksi räkänokiksi, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Todellinen Sotilas seuraa komentajansa käskyjä jopa silloin, kun tietää todennäköisesti kuolevansa. Yhden kaatuminen voi olla välttämätöntä, että ryhmä saa tehtävänsä suoritettua.

MAG tarjoaa parhaimmillaan kokemuksia, joita mikään aikaisempi tai nykyinen peli ei voi tarjota. Kun komentajat osaavat asiansa ja kommunikoivat käskynsä armeijalleen, pystyy aivan keskivertotaistelijoista muodostuva joukko murskaamaan nipun sooloilevia Ramboja. Puolustuksessa yhtenäisenä seisova linja pysyy. Hyökkäyksessä yhdessä etenevä armeija murtautuu läpi. Jopa autiota bunkkeria puolustava moku voi tietää olevansa hyödyksi taistelun äänien kaikuessa läheisen kukkulan takana: "Minä pidin asemani!"

MAGin sanoma on sama kuin TV-sarja Lostin, se on velvoittava ja rohkaiseva: jos emme elä yhdessä, me kuolemme yksin.

PS3:n pelivuosi

Vaikka valintojen tekeminen osoittautui lopulta yllättävän helpoksi, ei Playstationin vuosi ollut mitenkään sanoinkuvaamattoman huono. Malliesimerkki äärimmäisen viimeistellystä pelista on God of War III, joka jatkoi sarjaa tasaisen tappavalla laadulla. Tekninen mestarinäyte ei yllättänyt eikä pettänyt. Sony Santa Monican lippulaivatuotteelta ei voi vähempää vaatiakaan kuin täydellisyyttä hipovaa pelattavuutta ja eeppisiä näkymiä. Kratos-trilogian päätös olisi täysin ansaitusti voinut päätyä vuoden peliksi.

ModNation Racers on LittleBigPlanetin henkinen perillinen, joka tarjoaa pelaajalle kattavat työkalut kuskien, autojen ja ratojen muokkaamiseen mieleisikseen. Pirteä pikku kaahailu tosin kärsi alkuvaiheessa tuskastuttavan pitkistä lataustauoista ja verkko-ongelmista. Pelin rataeditori on kuitenkin suunniteltu viimeisen päälle hyvin, ja sen kanssa viihtyvät erityisesti perheen nuoremmat insinöörit. Itse pelaaminen on luonnollisesti hauskinta kavereiden kanssa; joko verkossa tai jaetulla ruudulla.


Jos on ratojen rakentelu ja ajaminen hauskaa ModNation Racersissa, niin yhtään huonommaksi ei jää Joe Danger. Vaikka kyseessä on huomattavasti pienempi produktio ja pelin voi ostaa paljon halvemmalla pleikkarin omasta verkkokaupasta, silkassa pelaamisen hauskuudessa vaara-Jooseppi vetää vertoja mille tahansa tämän vuoden julkaisulle. Haastavuus ei saa repimään hiuksia Trials HD:n tapaan, mutta ohjauksen tarkkuus ja koukuttavuus ovat vähintään samalla tasolla. Turhan vähälle huomiolle jäänyt PSN-helmi kannattaa katsastaa joulun pyhien aikaan.

Demon's Souls on onnistunut hurmaamaan monet pelien helppoudesta valittavat. Se on pitkästä aikaa raikas tuulahdus brutaalia tinkimättömyyttä. Pelaajalle ei anneta virheitä anteeksi, vaan kuolema korjaa. Pelaamista kuvaakin hyvin sana "grinding", samojen taisteluiden jauhaminen uudestaan ja uudestaan, kunnes viholliset on nujerrettu. Todellinen nerokkuus piilee Demon's Soulsin luovassa tavassa hyödyntää verkkoa. Pelaajat voivat jättää erityisen kinkkisiin paikkoihin vinkkejä toisilleen, miten seuraavasta vastuksesta selvitään. Kun kaikki vielä kruunataan huippuunsa hiotulla audiovisuaalisella toteutuksella, on haasteita rakastaville luvassa namia.

Tuntuu jotenkin surrealistiselta, että vielä elokuussa 2010 IGN:n valitsemien 25 parhaan PS3-pelin listalle nousi kolmen vuoden takainen suomalaispeli Super Stardust HD. Siksi ei ollut mikään yllätys, että Housemarquen tuorein, Dead Nation, onnistui nostattamaan hypeä jo ennen julkaisuaan. Tyylilleen uskollisesti kehittäjä on luonut jälleen tosipelaajan pelin, jossa pärjää vain harkitulla etenemisellä, hyvillä reflekseillä ja tarkoilla sormilla. Dead Nation on myös tuotantoarvoiltaan kunnossa, ja ennen kaikkea kyseessä on konstailemattoman viihdyttävä tuotos. KonsoliFIN kiittää ja toivottaa hyvät joulut Housemarquenkin porukalle!

Mitä mieltä olet toimituksen valinnoista? Mikä on oma PS3-valintasi tänä vuonna?

Galleria: 

Kommentit

Muistutukseksi kaikille, että Joe Danger on PSN-storessa joulutarjouksessa, ja lähtee nyt huokeaan hintaan 6,15€.

Harvinaisen samaa mieltä!

Tulipa lämmin olo kun oma suosikki sai niinkin arvovaltaiselta tasolta kuin KFIN toimitukselta arvostusta. Virtuaalimaailmassa kulutetut tunnit eivät ole menneet hukkaan.

Itselle PS3:n yksinoikeusjulkaisut tänä vuonna oli pettymys.
Heavy Rain jää varmaankin alelaaristakin ostamatta, ei vaan interaktiiviset elokuvat kiinnosta ja muissakin peleissä quicktime -hommat ärsyttää.
FPS peleissä verkkopelaaminen on itsellä jäänyt kokonaan johtuen "12 vuotiaista tarkka-ampujista", vaikka on siellä vanhempiakin ihmisiä jotka ottavat pelin liian vakavasti ja viettävät liikaa aikaa hioen taitojaan äärimmilleen tehden keskivertopelaajan sisäänpääsemisen vaikeaksi. MAG pelkällä verkkopelillään ei kiinnosta vaikka olisi ilmainen.
ModNation oli hiukan liian kertakäyttöinen, oma mielenkiinto hiipu jo julkibetan aikana, yhtä kevyttä kamaa oli mm Blur.

God of War 3 oli timanttia ja joulunpyhinä kerkee uppoutuun Dead Nationiin joka lukemani perusteella täyttää omat laatuvaatimukseni.

Vähän turhan negatiivissävytteinen juttu oli. Missä on Gran Turismo 5? Tämä peli olisi ehdottomasti ansainnut tulla edes mainituksi. Omalla kohdallani tämä tekele kuluu ps3-pelien ehdottomaan kärkeen. Muuten ihan hyviä valintoja tältä vuodelta.

GT-sarjan pitkäaikaisena fanina on sanottava, että viitonen on jättänyt vähän ristiriitaisen tunnelman. Siis kyllähän peli asiansa hoitaa mallikkaasti (kun ei ole antanut hype-koneiston päästä ylikierroksille omassa päässä), mutta pikaisten päivitysten ja esim. käyttöliittymän joidenkin omituisuuksien perusteella on syytä epäillä, että Polyphonylla tuli kuitenkin monen vuoden kehitysrupeaman jälkeen kiire saada peli edes jonkinlaiseen julkaisukuntoon.
Tosin Kazunorilla on ollut aina ongelmia lopettaa pelinkehitystä ja esim. GT4:lle pidettiin hulppeat "Gone Gold" -bileet 2004 marraskuun alussa ja peli saatiin ulos vasta joulun jälkeen Japanissa ja vielä myöhemmin muualla maailmassa.

Se mikä näitä lähes kaikkia yksinoikeuksia yhdistää on suomenkielelle sovitettu lokalisointi. Seikka, jota tohtisi käytettävän rohkeammin myös muualla. Omasta näkökulmasta korkeatasoisen laadun eräitä tunnusmerkkejä.

En tiedä mistä on kysymys, kun Gran Turismo 5 jätetään vuoden yksinoikeuksien ulkopuolelle. Lista näyttäytyy omissa silmissä nyt kenen tahansa rustaajan rajoittuneelta mielipiteeltä, ei listalta vuoden parhaimpia yksinoikeuksia. Valinnoissa pitäisi näkyä myös se ääni, joka jätetään kauppojen yhteydessä myyntitilastoihin.

GT5:n poissaoloon voi olla monta syytä, eikä vähiten myöhäinen julkaisuaika, mutta missään nimessä vuoden peli -titteleitä ei jaeta myyntilukujen perusteella. GT5 on merkitttävä ja erinomainen julkaisu, mutta ehkä kuitenkin jätti toimituksen sen verran viileäksi ettei kovin moni sen puolesta halunnut taistella. Poikkeukselliset pelit aihettavat intohimoja, ja sellaisia ovat juuri nuo ykköstilan jakaneet pelit.

Nisupulla: Näitä vuoden se-ja-se -listauksia kerätessä oli marraskuun alkupuolisko, eikä GT5 ollut siihen mennessä tosiaan edes ilmestynyt. Periaatteessa peli oli useammankin yllisveikon Top 5 -listoilla keikkumassa eräänlaisena haamuehdokkaana, mutta lopullista juttua koostettaessa kukaan ei ollut varsinaisesti vahvistanut GT5:n asemaa listoillaan. Näinpä peli jäi tämän artikkelin ulkopuolelle.

Ja tuo ajatus siitä, että lista näyttää "kenen tahansa rustaajan rajoittuneelta mielipiteeltä" on aika hassu ottaen huomioon tapa, jolla juttu koostettiin. Eli taustalla on ylläpidon jäsenien itse koostamat listat perusteluineen, ja jryi lähinnä vaan "laski äänet yhteen" ja toimitti jonkinlaisen järkevän yhteenvedon. Parhaiksi valitut ja muut tekstissä mainitut pelit ovat siis ylläpidon kollektiivisesti valitsemia, eivät kenenkään yksittäisen tyypin mielipiteitä.

TT-2k: Kyllä kyllä, tuo vain ettei sanallakaan mainita GT5:sta pistää silmään. Omissa kuvitelmissa kuitenkin ihan selkeästi maininnan arvoinen tapaus tältä vuodelta.

Ehkä tuota menettelyä pitäisi viedä suuntaan, jossa valitaan yhdessä KonsoliFIN:n vuoden pelit, siis me käyttäjät ja ylläpito.

Nisupulla: Käyttäjillähän *on* oma Vuoden peli -äänestyksensä? Vai muistanko nyt ihan väärin?

Sitä paitsi GT5:hän oli varsin selkeästi esillä luukussa 15.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi