Joulu on täällä ja joulukalenterista avataan viimeinen luukku. Vielä ennen riisipuuron ja lahjakasojen luokse lyllertämistä toimituksen pikku tontut paljastavat, mikä on saanut kulkuset kenenkin lakissa kilisemään.

Alan Wake

kaba: Kotimaisesta laatuelokuvasta tavataan usein sanoa "Ihan hyvä suomalaiseksi". Reilut viisi vuotta kypsytelty Alan Wake taas on tiukkaa tavaraa missä tahansa mittakaavassa, vaikkei se ehkä olekaan pysynyt viimeisimmän kehityksen mukana esimerkiksi pelimekaniikan suhteen. Tällä kertaa aikuisten peli ei tarkoita tissejä ja lonkeroita, vaan viime pelivuosien käsikirjoituksen ja tarinankerronnan kirkkainta kärkeä. Upea valo- ja äänimaailma suorastaan herättää Bright Fallsin pikkukaupungin henkiin ja saa aikaan kulloinkin sopivan painostavan tunnelman. Rytmitys on juuri kohdallaan, ja kiero loppuratkaisu jättää tilaa jatko-osalle. Toivottavasti se sentään nähdään jo ennen vuotta 2015.

Battlefield Bad Company 2

jryi: Kun vuoteen mahtuu kolme asuntoa, kaksi muuttoa, kiireinen työ ja parin kuukauden pelitauko katkenneen käden takia, ei loistavasta pelikirjosta ehdi paljon nauttia. Lisäksi edellisiltäkin vuosilta on jämiä käsiteltävänä; lähes sata tuntia kulahti Dragon Age: Originsin platina-trophya jahdatessa. Kaikkein suurinta hupia sain kuitenkin Battlefield Bad Company 2:n moninpelistä. Vaikka yksinpeli jättikin vähän kylmäksi, nousee DICEn toimintarymistely omaksi valinnakseni.

Bayonetta

nocebo: Bayonetta iski puskasta nopeatempoisella toiminnallaan sekä täydellisellä pelattavuudella. Kontrollit ovat napakat vaikka käytännössä jokainen ohjaimen namiska on käytössä. Kirsikkana kakussa ovat kevyet hahmonkehityselementit. Kun Bayonetta vielä näyttää ja kuulostaa hyvältä, ei peliltä voi enempää vaatia? Miksi keksiä pyörä uudestaan, jos olemassa olevaa pystyy näin parantamaan. Bayonetta on täydellinen esimerkki pelistä, josta viimeistely paistaa läpi. Se, jos jokin, on pelaajan onni.

Blur

Oliver: Vaikka ilmeisen kiirellä julkaistu Gran Turismo 5 onkin vienyt lähes kaiken peliajan viime viikkoina, säilyy ainakin tämän ajopelien ystävän vuoden valintana Blur. Pelaajan ulottuville asetetaan jatkuvasti jotain uutta tavoiteltavaa, mikä pakottaa ajamaan vielä yhden kisan. Yksinpelin haasteet eivät kovin paljoa vaihtelua tarjoa, mutta siitä huolimatta puutumista oli havaittavissa vasta loppumetreillä. Blurin kuitenkin kruunaa hyvin toteutettu verkkopeli, joka tarjoaa parasta verkkokaahailua konsolilla sitten Burnout 3:n.

Dead Nation

ULVI: Suomesta tuli vuonna 2010 muutakin kuin Alan Wake ja Angry Birds. Vaikka vampyyrit ovat tällä hetkellä valtavirran lemppariyöeläjiä, helsinkiläinen Housemarque todistaa, että peleissä zombien teurastaminen on yhä naurettavan hauskaa puuhaa. Dead Nationissa aivokuolleita rynnii sadoittain joka suunnasta, ja pelaajan on tapettava ne kaikki. Sadistiseksi yltävän toiminnan aikana ruutu täyttyy verestä ja kajareissa pauhaavat tiukka elektro, aseenpauke ja zombiemumina. Kyllä kiitos, saisinko vielä lisää?

Demon's Souls

Dragonfly: Karu keskiaikainen maailma huokuu armottomuutta – tunnelma jonka Demon's Souls luo täydellisesti. Peli on uskomattoman hyvin loppuun asti mietitty kokonaisuus, ja vaikka vaikeustason raadollisuus välillä turhauttaa, pelaaja oppii kuollessaan aina jotain uutta kentistä ja vihollisista. Seuraava yritys vie taas askeleen lähemmäs tavoitetta. Koukuttavaa ja erittäin toimivaa meininkiä, jossa rooli- ja toimintapelin ominaisuudet yhdistyvät täydellisyyttä hipovaksi demonien lahtaamiseksi.

God of War 3

hforad: Jatko-osien hallitseman pelivuoden odotetuin julkaisu on poikkeuksellisesti myös vuoden paras. God of War 3 oli odotuslistani kärjessä kakkososan lopputeksteistä asti. Sarjan aiempien osien toimiva perusrakenne on höystetty vuoden parhaalla grafiikalla, loisteliailla pomotaisteluilla ja tökeröimmällä seksikohtauksella miesmuistiin. Kratoksen kolmas kostoretki kohoaa Kevin Sorbon ruhjotun kallon verran vuoden muun pelitarjonnan edelle ja God of War 3 on valintani vuoden peliksi.

GoldenEye 007

Zanis Dust: Vuosi oli täynnä hienoja pelejä ja tästä tittelistä kilpaili useampikin julkaisu. N64:n Goldeneye ei koskaan ollut minulle N64:n paras peli, saatikka edes paras räiskintä, kiitos Perfect Darkin. En siis odottanut remakelta yhtään mitään, en odottanut sitä ylipäänsä. Viime hetkellä hypekärpänen kuitenkin puraisi ja ostin pelin julkaisussa. Jos olisin tiennyt, että jäljellä on enää vain yksi kenttä, olisi peli mennyt läpi yhdeltä istumalta. Harmittaa.

Heavy Rain

TeRm0z: Tänäkin vuonna on julkaistu lukuisia huippupelejä, mutta jälkeenpäin muisteltuna yksi on ylitse muiden. Heavy Rainin parissa vietetyt tunnit olivat parasta A-luokkaa.

Useiden päähenkilöiden näkökulmasta rakennettu tarina piti otteessaan ennennäkemättömällä tavalla. Ohjainta ei olisi millään malttanut laskea käsistään edes yön pikkutunteina aamuherätyksen hiipiessä lähemmäksi, kun seuraava juonenkäänne oli aina odottamassa kulman takana. Peliala tarvitsee uudenlaisia, erilaisia, ja ennenkaikkea laadukkaita pelejä. Tällaisesta Heavy Rain on malliesimerkki.

TT-2k: Suurin osa pelien juonista on loppujen lopuksi melko yhdentekeviä, ja tunnetasolla päällimmäisinä yleensä pyörii turhautuminen. Heavy Rain kuitenkin tuli ja näytti, että myös peli voi herättää syviä tunteita laajalla skaalalla. Tarinan alun aivan triviaaleista ja arkipäiväisistä asioistakin tuli jollain oudolla tavalla kiehtovia ja koskettavia. Matka Origami-tappajan löytämiseksi oli monivivahteinen, ja tulipa lopulta eteen moraalinen valinta, jota en vain voinut hyväksyä.

Heavy Rainin parhaudesta kertoo sekin, että se on ainut peli vuosiin, jonka olen pelannut läpi kahdesti.

EL5: Peli jossa valintojaan joutui oikeasti miettimään, ja joka vaikeimmilla hetkillä muistutti siitä että myös päättämättömyys on valinta. Tarina imi mukaansa niin, että parhaina aamuina tuli komento nukkumaan tuntia tai kahta ennen herätyskellon sulosointuja. Pelkkä pelin pelaaminen läpi ei riittanyt, heti piti päästä kokeilemaan "mitä jos"-meiningilla. Peliä oli myös mielenkiintoista katsoa sivusta kuin elokuvaa, ja seurata mitä valintoja toinen tekee eri tilanteissa.

MAG

hartzu: Yllätyksekseni suurimman vaikutuksen minuun pelivuonna 2010 teki puhdas verkkopeli.

MAG toi jo lähes vuosipäivitys-genreksi vajonneeseen räiskintärintamaan tuulahduksen raikasta ilmaa viemällä pelaajamäärät konsoleilla ennen näkemättömille lukemille ja tuomalla sodan kaaoksen pelaajan koettavaksi. Merkittävä uudistus oli lisäksi aito joukkojen johtaminen sekä strategioiden ja taktiikoiden suuri merkitys. Normiräiskinnöistä poiketen MAG:sta saavat nautintoa nekin, jotka eivät koskaan kykene l33t-killstreak-comboihin, sillä pelimekaniikka palkitsee lääkintamiehenä tai pioneerinä toimivat pelaavat paremmin kuin yksikään aikaisempi genren peli. MAG KonsoliFIN-klaanilaisten kanssa on parasta moninpeliä pitkiin aikoihin.

Rottamopo: Vaikka peliaikani on erittäin rajallista, en voinut kuin kieriskellä tuskassa tai pelata sen minkä ehdin. Zipperin toinen täystosuma tuli rehellisessä MAG-betassa ja minä olin mennyttä. Tai siis vapaa-aikani oli. Peli ei kuitenkaan ollut mielestäni täydellinen, mutta timantti hiottiin valmiiksi KonsoliFIN -yhteisöllä. Lopputulos oli yksi parhaista pelikokemuksista koskaan.

FelisLeo: En uskaltanut ajatella, että tavoitepohjainen 256:n pelaajan räiskintäpeli voisi onnistua. Zipper Interactive onnistui kuitenkin luomaan pohjan, johon pelaajat tykästyivät. Peli on hioutunut loistoonsa vasta ajan kanssa, sillä MAGiä on jatkuvasti päivitetty ja täydennetty. Valtava mittakaava yhdistettynä pelaajien itsensä toteuttamaan kenttäjohtamiseen tekevät MAGistä vuoden pelin 2010. Vannoutuneena boksimiehenä olen kuitenkin harmistunut siitä, että herkku jäi yksinomaan PlayStationin pelaajien iloksi.

Mass Effect 2

NviperO: Mikään ei kolahda allekirjoittaneelle yhtä kovaa kuin upeasti kasattu yksinpelikokemus ja Mass Effect 2 on sellainen parhaasta päästä. Ensimmäinen osa oli mainio, mutta BioWare onnistui silti parantamaan lähes jokaisella osa-alueella. Mass Effect 2 on niitä pelejä, joiden kanssa huomaa kellon kulkevan aivan liian nopeasti ja pelisessioiden venähtävän aamuyön tuntien puolelle. Pakko saada lisää!

Metal Gear Solid: Peace Walker

designed: Vaisuksi jääneen Metal Gear Solid: Portable Opsin jälkeen Peace Walkerista pelättiin samanlaista rahastukselta maistuvaa jatkopalaa erinomaiselle Metal Gear Solid 3:lle. Toiselle kierrokselle Kojima Productions kuitenkin oppi virheistään ja tuloksena on yksi PSP:n historian kovimmista peleistä. Käsittämätön määrä sälää ja tekemistä ängettynä taskupelaamiseen soveltuvaan pakettiin. Vain kaksi asiaa jäi kaivelemaan. Miksei pelissä ole suoraa nettipelitukea? Ja miksei peli oikeastaan ilmestynyt sittenkin kotikonsoleille?

Monster Hunter Tri

Xshava: Vuosi on ollut pelien kannalta kaikin puolin hyvä; paljon hyviä pelejä julkaistiin. Heavy Rainista pidin kovasti, mutta vuoden aikana vähäistä aikaani kulutti eniten fanittamani Monster Hunter -sarjan uusin osa, eikä pelkästään fanittamisen takia. Monster Hunter Trin pariin on helppo hypätä tehtävän tai parin ajaksi, riippuen käytettävissä olevasta ajasta. Pitkäaikaiselle fanille sarjan uusin osa ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, ja on ehdottomasti oma pelivalintani tänä vuonna. Siitäkin huolimatta, että aloin inhota vesitaisteluita suhteellisen nopeasti. Uudenvuoden toiveenani onkin PSP:n Monster Hunter Freedom 3:n saapuminen Eurooppaan mahdollisimman nopeasti. Tällöin pääsee vesitaisteluista eroon.

NHL 11

maagiset: Viimeisen parin vuoden aikana yksi pelisarja on ollut henkilökohtaisella tasolla ylitse muiden. Tämän takia arvokasta peliaikaa on huvennut tasaisesti muilta julkaistuilta merkkiteoksilta. EASHL:n virtuaalikaukaloissa on riittänyt aktiivisuutta pitkän pelivuoden synkkinäkin hetkinä. Jääkiekkoa on vuosittain väännetty syksystä aina pitkälle kesään. Kausi on ollut pitkä, mutta hauskaa on piisannut. Näiden perustelujen saattelemana NHL 11 on valintani vuoden parhaaksi julkaisuksi.

Red Dead Redemption

äS: Nyt täytyy ihmislapsen ihmetyksekseen todeta, että näin mieleenpainumatonta pelivuotta ei ole tullut vastaan pitkään aikaan. Siksi onkin niin helppoa valita se itsestäänselvyys. Ja vaikka vuosi olisi ollut millainen tahansa, räiskintäsukupolven kukkienpoimintaan innostava peli on aina hatunnoston arvoinen. Upea pelimaailma, totutun menevät tehtävät ja tarina ainakin keskikokoisella Teellä tuovat voiton Rockstarille. Ja mikä parasta: Kerrankin ”tehokonsoleille” saatiin tuotos, jossa oli mukana myös se yksinpeli. Kun se päähahmo ei vaan olisi ollut sellainen marjanpoimija.

Super Mario Galaxy 2

gifu: Prinsessa Peach kidnapataan jälleen kerran (arvatkaa kenen toimesta) ja Mario lähtee pelastusretkelle läpi galaksien. Turha tarinankerronta välivideoineen on heitetty romukoppaan, ja päärooli on vain ja ainoastaan pelaamisella. Me likes! Super Mario Galaxy 2:sen muutokset ensimmäiseen osaan verrattuna eivät olleet suuria mutta pelin yksityiskohtaisemmat, laajemmat ja ennen kaikkea vaihtelevammat kentät tekivät pelistä kuitenkin entistä eeppisemmän seikkailun. Tasoloikkien kuningas ja vuoden 2010 paras peli!

Super Meat Boy

Paavi: Super Meat Boy on vähän niin kuin Trials HD tai 'Splosion Man: pohjimmiltaan äärimmäisen yksinkertaisen pelimekaniikan varaan rakennetaan monipuolisia haasteita isolla hoolla. Mallikkaiden kontrollien ansiosta kenttiä jaksaa hinkata uudelleen ja uudelleen, vaikka peli ajaakin pelaajan toisinaan raivon partaalle. Erään kentän nimi ei suotta ole ”Four Letter Word”. Lihapojan seikkailuihin kätkeytyy myös ihastuttava määrä viittauksia muihin vastaaviin indie-peleihin ja ylipäätänsä pelaajakulttuuriin.

Tatsunoko vs Capcom

Bugzzz: Vuosi 2010 oli pelillisesti lähinnä vanhoihin klassikoihin uudelleentutustumista mm. Warcraftin ja Starcraftin muodossa. TvsC:n hommasin hetken mielijohteesta Arcade Stickin kanssa, enkä ole katunut hetkeäkään. Helppo oppia, vaikea hallita kuten kaikki parhaat 2D-fighterit. Street Fighter 4:n puuttuminen ei haittaa pätkääkään, kun Wii sai pitkästä aikaa näin kovan exclusive-nimikkeen. Sopiva yhdistelmä perinteistä Street Fighter -tyylistä mättöä ja pitkin ilmoja tapahtuvaa vauhdikkaampaa combottelua.

Wii Party

Kastle: Vaikka vuosi 2010 toi esimerkiksi Motion Plusin tarkkuutta jotakuinkin täydellisesti esittelevän Red Steel 2:n ja mainion Silent Hill: Shattered Memoriesin – puhumattakaan Super Mario Galaxyn jatkosta – on Wii Party on ollut ilmestymisestään lähtien koko perheen suosikki. Pelkästään Board Game Island -osuus on edelleen vetovoimaisuudessaan huippuluokkaa. Mainio pelattavuus, simppelin toimivat ideat sekä oivaltava pelisuunnittelu ovat lyömätön yhdistelmä. Ja mikä muu yhtiö kuin Nintendo keksisi pelin, jossa ohjaimet pitää piilottaa - kirjaimellisesti siis?

Tämän viimeisen luukun myötä päätämme vuoden joulukalenterin. KonsoliFIN kiittää kaikkia lukijoita ja foorumikeskustelijoita. Toivotamme teille kaikille erittäin iloista ja pelintäyteistä Joulua!