Käsittelimme viime viikolla ensimmäisen vuosipuoliskon parhaat pelit, sarjat ja elokuvat (avaa juttu luettavaksi klikkaamalla tästä). Nyt tasapuolisuuden nimissä käymme läpi myös ne vähemmän mairittelevat teokset toimituksen voimin.
Mitä pettymyksiä vuoden 2022 alku tarjosi? Annetaan toimituksen kertoa.
Risto Karinkanta
Vuoden pahimmasta pettymyksestä ei ole kahta kysymystä: Babylon's Fall on ollut kertakaikkiaan ihmeellinen farssi. Suurilla odotuksilla ladattu julkaisu oli todellinen pannukakku, jossa toimivaa oli lähinnä musiikki. Taistelu oli monotonista ja kömpelöä, grafiikkaa taasen sumensi erikoinen maalikerrosfiltteri. Hauskaa ei ehtinyt olla missään välissä.
Onneksi kukaan muukaan ei joudu kärsimään Babylon's Fallista, sillä pelaajapooli on huvennut kovaa vauhtia. Lisäksi kyseessä on PlayStation 5:n toiseksi huonoin julkaisu kautta aikain.
Petri Kataja
Maailmassa on pielessä vaikka sun mikä, mutta jos pitäytyy viihteen saralla, niin ehkä se suurin pettymys on ollut yleinen epäkiinnostavuus. Harvassa ovat olleet alkuvuoden kohokohdat. Pelien puolella ainoana asiana mieleen tulee se, että mainion FAR: Lone Sailsin jatko-osa, FAR: Changing Tides, ei harmillisesti päässyt edeltäjänsä tasalle. Ei kyseessä ole huono nimike, mutta silti.
Mutta ehkä se ison pettymys oli Netflixin The Witcher -sarjan toinen kausi. Vaikka onkin edelleen kutkuttavaa, että pääroolissa Geraltina nähdään Henry Cavill, suuri Noituri-kirjojen ja -pelien ystävä, niin ei lopputulos paljoa saanut innostumaan.
Eniten kakkoskaudesta jäi mieleen alaston ukkeli huutelemassa pöllölle, hovin nukuttavat juonittelutuokiot ja täysin epäkiinnostava keijuihin keskittyvä juonikuvio. Jos sarja keskittyisi noitureihin ja heidän seikkailuihinsa, niin uskaltaisin povata sen olevan huomattavasti kiinnostavampi. Toki kirjoista juonikuvioiden ammentaminen on paikallaan, mutta saisiko siitä jotenkin mielenkiintoisempaa?
Kauden parasta antia oli sen ensimmäinen jakso, joka kertoi oman itsenäisen seikkailunsa. Ja vieläpä suoraan ensimmäisen Noituri-kirjan sivuilta! Kyseessä on ainoa sarjan opus, jonka olen lukenut, joten pientä hupia sain myös siitä, että kyseessä oli tavallaan tuttu tarina.
Ehkä kolmannen kauden kohdalla jätän Geraltin ja kumppanien edesottamukset suosiolla muiden katsottavaksi. Seuraava kausihan on jo tuotannossa, minkä lisäksi juonitiivistelmäkin on selvillä. Tämä uutinen huhtikuulta (klik) valottaa asiaa enemmän.
A-P Kuutila
Kaveri kertoi jokin aika sitten pelaavansa aina välillä Fall Guysia pleikkarilla ja viihtyvänsä sen parissa. Kuulemma mukavan aivotonta hassuttelua vakavampien pelailuiden välissä. Muistin tämän seikan nähdessäni nimikkeen ilmestyneen myös Xboxin valikoimaan, ja huomasin tekeleen tukevan alustojen välistä pelaamista. Eikun asentamaan, ja kaverille viestiä. Sovimme jo pelisessiosta ja odotin innolla, mitä tuleman pitää. Pettymys oli suuri, kun käynnistin pelin ja näin ruudulla viestin, jossa kerrottiin, että tarvitsen Epic-tilin pelatakseni. Tilihommelia ei voinut mitenkään kiertää. Laitoin kaverille kirosanojen sävyttämän viestin ja poistin Fall Guysin sillä sekunnilla. Vihaan tätä loputonta tiliviidakkoa! 0/5
Tarja Porkka-Kontturi
Kaikki tälle vuodelle jo ilmestyneet odottamani pelit ovat olleet varsin mainioita. Indieteoksia enemmän, mutta myös joku isompi tuotanto. Jos jotain on pakko vähän soimata niin olkoon se A-P:n jo valmiiksi soimaama Fall Guys. Xboxille latasin, ja muutama peli aiheutti jo sen luokan migreenin, että kaatuilun hauskuus jäi ymmärtämättä.
Jaakko Herranen
Odotin valtavuuksia Doctor Strange in the Multiverse of Madnessilta, mutta tarjolla oli todella pahasti lässähtänyt tussahdus. Sam Raimin Evil Deadit ovat suosikkileffoja kuunaan, mutta jotenkin vain uusi Strange herätteli pitkin matkaa lähinnä myötähäpeää kökköine efekteineen ja noloine semikauhuiluineen. Multiversumienkin hyödyntäminen jätettiin aivan liian vähälle – ehkäpä vain odotukset olivat ihan liian korkealla. Onneksi Thor: Love and Thunder paikkaili hieman Kumman aiheuttamaa pettymystä ja heikohkosti startannutta MCU:n neljättä vaihetta.
Pelipuolella kovasti odottamani Tunic herätti lähinnä vihaa hetkittäin suorastaan epäreilulla vaikeustasolla. Aivan loppumetreillä päätin jättää savotan kesken, koska Game Pass on pullollaan oikeasti hyviäkin pelejä. Aina ei vain nostalgiapärinällä pääse tarpeeksi pitkälle, sori Tunic. Horizon Forbidden West puolestaan tuli ja unohtui syystä tai toisesta aikalailla samantein.
Niko Lähteenmäki
Pettymyksiä? Hmm. Harmistuin, kun Sonic Origins ei ollutkaan se kaikki Sonic-kokoelmat turhiksi tekevä ultimaattinen paketti. Mutta kenties olin liian vaativa jo tässä ennestään vaativassa maailmassa.
Niin ja Jurassic World Dominion olisi voinut olla ehkä vähän vähemmän varman päälle ottava.
Joonatan Itkonen
Pettymys yleensä tarkoittaa sitä, että tuotteelta olisi ylipäänsä odottanut jotain. Nykyään huomaan olevani niin kyyninen, ettei oikein mikään ennakkohype saa odotuksen paloa syttymään sisimmässä samalla tavalla kuin ennen. Alkuvuodesta parhaimpia pelejä ovatkin olleet täysin uusia tuttavuuksia, joista en ollut aiemmin kuullut mitään.
Mutta samalla vastaan on tullut julkaisuja, jotka ovat aluksi saaneet hihkumaan innosta, mutta ajan myötä niihin on alkanut reagoida tympeämmin. Näistä näkyvin esimerkki on Elden Ring, jota kehuin vioista huolimatta arvostelussani. Muutama sata tuntia myöhemmin on ehkä hitusen pikkumaista valittaa pelin vioista, mutta kriittinen silmä ei lomaile.
Vaikka From Softwaren epookkia on paranneltu ja päivitelty ahkerasti kuukausien saatossa, mikään näistä ei ole onnistunut poistamaan takaraivossa ilkeästi kailottavaa ääntä, joka muistuttaa pelimoottorin rutinasta. Vuoden mittaan peliin on ilmestynyt häkellyttävä määrä upeita modeja. Näistä näyttävin, joka muuttaa seikkailun täydelliseksi avoimen maailman moninpeliksi vailla rajoitteita, saa From Softwaren yritykset näyttämään aloittelijoiden harjoitukselta. Samalla ne ovat kuitenkin osoitus siitä, miten paljon muinaisen sormuksen metsästäminen tarvitsee kiillotusta. Kyseessä on vioistaan huolimatta hyvä peli, mutta samalla jotenkin tuntuu siltä, että sarja on mennyt sieltä mistä aita on matalin.
Samalla voin myös ottaa ennakkoa ja todeta jo trailerin perusteella, että Starfield näyttää suorastaan petaavan pettymysten petiä itselleen. Itse trailerissa ei nähty vielä massiivisesti sisältöä tulevasta suurpelistä, jota Bethesda on hypettänyt jo vuosia. Mutta tästä huolimatta heikko ruudunpäivitys, vanhentuneet hahmomallit, sekä Bethesdalle ominainen tönkkö kirjoittaminen olivat vahvasti esillä. Todd Howardin lupaukset loputtomista maailmoista, joista jokaista voi tutkia, toi mieleen muutamien vuosien takaisen No Man's Sky -fiaskon. Ihan kuin vieläkään ei olisi tajuttu, ettei siitä ole mitään hyötyä tehdä peliä, joka on valtameren laajuinen jos siinä on syvyyttä vain lätäköksi asti. Eli jos traileriin voi pettyä, niin tähän sitten. Mutta, kuten aina, toivon olevani väärässä.
Elokuva ja TV-puolella ei myöskään tarjoiltu yllätyksiä. Peacemaker osoittautui juuri niin surkeaksi kuin arvelinkin, eikä The Boys ole parantunut mihinkään kolmen tuotantokauden aikana. Top Gun: Maverick osoitti miten propaganda elää suorastaan uutta kulta-aikaa, kun ketään ei tunnu kiinnostavan ääripoliittisen sotateollisuuden mainoksen sisältö, kunhan tietokonetehosteilla höystetyt ilmataistelut pauhaavat tarpeeksi suurella kankaalla. Kaiken kruunasi Jurassic World Dominion, joka onnistui hitusen herättämään mielenkiintoa vanhoja nostalgiakarvoja paijaamalla, mutta vesitti kaiken potentiaalin lapsellisen käsikirjoituksen ja objektiivisesti huonoimman Chrisin ansiosta.
Ehkä loppuvuodesta tulee parempi. Silloinhan ne kaikki hyvät pelit ja leffat muutenkin julkaistaan, eikös vaan?
Lisää aiheesta:
