Olin saanut aikaiseksi hienon pakan, joka oli täynnä harvinaisuuksia. Kortit kokivat kuitenkin ikävän kohtalon, kun ne varastettiin povitaskusta oppitunnin aikana. Pienen pojan hermot eivät kestä tuollaista menetystä, ja niitä etsittiin kaikenkarvaisten eläinten kanssa. Pettyneenä palasin lopulta kotiin.

Synttärit olivat onneksi tulossa. Paikalle oli kutsuttu lähes kaikki luokkakaverit ja äiti tarjoili herkkuja. Todellinen herkku tarjoiltaisiin vasta ruuan jälkeen.

Kaverit toivat itse kukin kuuliaisesti sankarille lahjan, mutta tärkein paketti piti virittää televisioon kiinni. Kääreistä paljastui Sega Mega Drive -konsoli, jonka kylkiäiseksi kummini olivat ostaneet myös Super Fantasy Zone -pelin. Koska jokainen halusi päästä yytsimään upouutta laitetta ja sankarille luopuminen oli vaikeaa, keksi isäni kierrättää ohjainta jokaisen Game Overin jälkeen. Loppu tuli hyvin nopeasti, sillä Super Fantasy Zone ei ollut todellakaan helppo peli 8-vuotiaalle natiaiselle.

Myöhemmin Mega Drive vaihtui Pleikkariin, mutta näin aikuisiällä siitä luopuminen on harmittanut useaan otteeseen. Onneksi retro on taas kuuminta hottia.

mega drive mini ulkonäkö.jpg

Retrorakkaus

Laitevalmistaja toisensa perään julkaisee nykyään pikkuisia retrokoneita, jotka jäljittelevät alkuperäisiä laitteita. Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi luettuani SEGAn työstävän itse Sega Mega Drive Miniä. Näin julkaisun jälkeen voin vain todeta sen olevan mahtava laite.

Ulkonäöltään konsoli muistuttaa aitoa ja alkuperäistä Mega Drivea. Päälle on mallinnettu äänenvoimakkuus-palkki, reset-nappula ja virtakytkin. Äänenvoimakkuus ei oikeasti säädä mitään, mutta onhan se hauska lisä. Ohjaimet ovat ehtaa SEGAa.

Bumerangin muotoinen kalikka istuu käteen ihan mukavasti, mutta se tuntuu herkästi hajoavalta. En siis suosittele paiskomaan ohjaimia raivon vallassa. Ristiohjain pyörii noin 360 astetta ja näppäimet ovat suhteellisen herkät. Sivuttain liikuttaessa palaute menee perille hieman liiankin nopeasti. Tämä ei ole kovin suuri ongelma isossa osassa peleistä, mutta tarkkuutta vaativa liikehdintä tuottaa ajoittain vaikeuksia.

Hyvä kattaus klassikoita

Pelivalikoima koostuu pääosin SEGAn hiteistä kuten Sonic the Hedgehogista ja Sonic 2:sta, mutta joukossa on useita positiivisia yllätyksiäkin. Ilonkiljahduksia synnyttää muun muassa lapsuuden rakkauteni Super Fantasy Zone, joka on edelleen todella vaikea. Tähän mennessä olen onnistunut pääsemään neljänteen tasoon, jossa homma kaatui pimeyden tuomaan haasteeseen.

Muita hauskoja lisäyksiä ovat esimerkiksi Ghouls ’n Ghosts, Alisia Dragoon, Dynamite Headdy, Street Fighter II, ToeJam & Earl ja Comix Zone.

Emulointi on toteutettu varsin hyvin. Testaamissani peleissä ei esiinny juuri lainkaan viivettä, ja meininki tuntuu autenttiselta. Start-näppäintä pitkään painaessa esiin ilmestyy myös tallennusvalikko, mikä on hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi roolipelien kohdalla. Tyydyin itse aloittamaan aina alusta uudestaan, koska tallennuksien käyttäminenhän olisi huijaamista.

mega drive mini ohjain.jpg

Miksi et sinäkin ostaisi?

Loppukaneettina todettakoon Sega Mega Drive Minin olevan loistava retrokonsoli, jota on odotettu SEGA:lta jo pitkään. Virallinen julkaisu pyyhkii lisensoimattomat laitteet maton alle ja unohtaa ne sinne villakoirien kanssa. Itselle ainoana yllätyksenä tuli virtalähteen puuttuminen paketista, mutta sen taikominen onnistuu silti helposti esimerkiksi puhelimen laturista.

SEGA kauppaa virallisia lisäohjaimiakin noin 25 euron hintaan, ja bonarina niissä on kuusi toimintanäppäintä kolmen sijaan. Konsolille hintaa kertyy noin 70-80 euroa riippuen myyvästä toimitsijasta. Kyseisen summan käyttäminen ei vielä ainakaan harmita, mutta aika näyttää pitääkö tämäkin yksilö laittaa kiertoon.