Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Spydepelaa

Pelaaminen on perseestä

Muistan ajan, jolloin saatoin ostaa kaupasta uuden pelin, mennä kotiin, purkaa kotelon muoveista, aukaista kotelon, nuuhkia uuden pelin tuoksua, laittaa levyn tai kasetin konsoliin ja alkaa pelaamaan, joko yksin tai suoraan kavereiden kanssa. Pelaaminen oli yksinkertaista ja vaivatonta.

Toki muistan myös ajan, jolloin työnnettiin kasetti Commodore 64:n pesään ja odotettiin minuuttikaupalla pelin latautumista. Odotusaikaa ei kuitenkaan tarvinnut käyttää joutenoloon, vaan pian latauksen alettua alkoi soimaan armottoman kova musiikki ja ruutuun ilmestyi latausruutu, jota sitten tuijotettiin monttu auki. Joissain tapauksissa odotusaikana ruutuun pamahti pelattava Space Invaders -klooni, jonka parissa aika vierähti joutuisasti.

Nykypäivän älypuhelin-ADHD-aikana moinen viihdyke kuulostaa kovin tylsältä, mutta silloin se oli parasta, mitä rahalla sai. Tekijät tiesivät, että pelit vaativat latausajan, joten oli keksittävä jotain. Musiikki sekä pikkuhiljaa ruutuun ilmestyvä kuva toimivat erinomaisina tunnelman nostattajina. Homma oli yksinkertaista ja toimivaa.

Nykyään pelien ostaminen ja pelaaminen on mennyt huomattavasti mutkikkaammaksi. Haaveilin taannoin Borderlands 3:n hankkimisesta. Katselin tapani mukaan netistä halvinta kauppaa digitaalisen kopion ostamiseen. Ihmettelin, kun en löytänyt Steamiin myytäviä koodeja ollenkaan. Googletin asian ja tajusin nimikkeen olevan Epic Storen yksinoikeus pitkälle ensi kevääseen saakka. Huomasin toisenkin ongelman kaverini jo ostaessa Borderlandsin Epic Storesta. Hän nimittäin ehtii pelata sen läpi ja kyllästyä, mikäli jään odottelemaan Steam-versiota.

Eräänä toisena päivänä ajattelin käyttää puolen tunnin odotteluajan Slay The Spiren parissa. Xbox oli eri mieltä ja kertoi tarvitsevansa päivityksen. Tuntuu, että melkein jokaisella käynnistyskerralla joko konsoli tai pelaamani peli tarvitsee päivityksen. Yleensä molemmat. Se on ärsyttävää, varsinkin, kun aikaa pelaamiseen täytyy välillä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Olen melko varma, että seuraava suuri sota syttyy, kun joku oleellinen rauhansopimus jää allekirjoittamatta Windowsin päivityksen takia.

Jatkuvan nettiyhteyden vaativat nimikkeet ovat vielä ihan oma kirosanojen aiheensa. Luulisi, että tekijät oppisivat muiden virheestä (Sim City), mutta ei. Dirt Rally 2:n yksin pelattava uramuoto vaatii yhteyden Codemastersin Racenet-palveluun. Siis yksin pelattava uramuoto! Ratkaisu on käsittämätön, varsinkin kun Racenet ei ole niitä vakaimpia palveluita.

PC-pelaaminen se vasta hanurista on. Erilaisia käynnistysohjelmistoja kun alkaa olla yhtä paljon kuin julkaisijoitakin. Suurimmista mainittakoon EA Origin, Ubisoft Uplay, Bethesda Launcher, Activision Blizzardin Battlenet ja Rockstar Games Launcher, joiden lisäksi on vielä yleisiä alustoja, kuten Steam, Epic Games ja GoG. Kaikki haluavat palansa kakusta. Tunnusviidakko on armoton, sillä esimerkiksi Steamista ostamani Settlers 7 vaatii kirjautumisen sekä Steamiin että Ubisoftin omaan palveluun. Moni ohjelmisto vieläpä unohtaa käyttäjätiedot päivitysten yhteydessä, jolloin alkaa vanha kunnon salasanarumba. Sitten kun on viimein muistanut tai saanut tilattua uuden salasanan, niin peli täytyy päivittää. Esimerkiksi EA:n Origin on tolkuttoman hidas lataamaan ja asentamaan päivityksiä, vaikka käytössä olisi turbonetti. Battlefield V:n päivittäminen vie yleensä vähintään tunnin, mikä saa Commodoren pitkät odotteluajat tuntumaan luksukselta.

PC:n lukuisat alustat tuovat mukanaan vielä ikävän ristiinpeluuongelman. Arvatkaapa toimiiko Epic Storesta ostetun Borderlandsin moninpeli yhteen Steamin version kanssa. Ei varmasti tule toimimaan, joten voin sanoa jo tässä vaiheessa, että kyseinen nimike jää todennäköisesti minulta kokonaan väliin.

Moni varmasti ihmettelee, miksi en vain tee tunnuksia Epicin palveluun, osta Borderlandsia ja pelaa kavereideni kanssa. Onhan Epic niin ystävällinen, että jakaa kuukausittain ilmaisia pelejä. Kyse on periaatteesta. Miksi turhaan mutkistaa asioita, kun ne voisi tehdä simppelisti? Miksi täytyy olla monta palvelua? Ai niin. Kyllähän minä tiedän. Raha, raha ja raha. Kaikki haluavat tahkota rahaa omiin taskuihinsa. Tilanne on kuin Bethesdan julkaisema surullisenkuuluisa Horse Armor tai EA:n harrastamat ylihintaiset korttipakat. Se on perseestä. Nykyinen alati monimutkaistuva systeemi ei palvele ketään muita kuin rahanahneita paskiaisia moisten viritelmien takana.

Pian päättyvä vuosikymmen on mullistanut pelaamisen totaalisesti. Muutos on toki alkanut jo aiemmin, mutta viime vuosina on menty koko ajan enemmän kaupallisuuden ehdoilla. Pelimarkkinoita hallitsevat muodikkaat sanahirviöt, kuten pay 2 win, free 2 play, season pass, mikromaksut ja DLC. Esimerkiksi suuri ja mahtava Fortnite on ilmaiseksi pelattavissa, mutta Epic Games tahkoaa jättitulosta. Nykyajan trendi on, että päätuote on ilmainen tai saman hintainen kuin ennenkin, mutta sisältö ostetaan erikseen. Toki jotkut lisäsisältöpaketit ovat hintansa väärtejä, mutta suurin osa on vain rahastusta. Ongelmaa ei olisi, jos pelit suunniteltaisiin kuin ennen vanhaan ja tehtäisiin kerralla valmiiksi. Homma haiskahtaa pahasti, jos jo nimikettä maailmalle julkistettaessa aletaan puhua tulevasta maksullisesta sisällöstä ja kausipasseista.

Toinen erittäin trendikäs juttu on keskeneräisyys. En muista lähivuosilta muita kuin vastikään ilmestyneen Outer Worldsin, joka ei ole vaatinut julkaisupäivänään tai parin ensimmäisen viikon aikana valtavan korjaustiedoston lataamista. Suuret julkaisijat ovat yhä enenevässä määrin alkaneet käyttää pelaajakuntaansa testaajina, mikä on väärin. Tuotoksia ei enää viimeistellä kunnolla, koska julkaisijalla on kiire tahkoamaan rahaa. Kun ostan valmiiksi mainostetun tuotteen, oletan sen olevan siinä kunnossa, että bugit ja hiomattomat särmät eivät hypi silmille. Steamin Early Accessilla on syystä nykyään vähintäänkin epäilyttävä maine, mutta ainakin touhu on edes osittain läpinäkyvää. Kuluttaja tietää ostavansa keskeneräisen tuotteen, eikä valittamisen aihetta pitäisi olla.

Nykypeleissä on paljon hyviäkin puolia, ja nautin niistäkin, mutta ennen pelaaminen oli kokemuksena hauskempaa ja harmittomampaa. Kokonaispaketti oli viimeistellympi ja sisältörikkaampi. Tietysti bugeja lipsahti sinne tänne, mutta tekijät tiesivät, että heillä oli vain yksi mahdollisuus saada teos kuosiin, eikä virheitä voinut juurikaan paikata jälkikäteen.

Sanoisin, että paras kokemani aikakausi on ollut Sega Mega Drivesta ensimmäiseen Xboxiin. Myös Xbox 360:n aikana touhussa oli joku tolkku, mutta silloin kaikki alkoi muuttua kaupallisempaan suuntaan. Ennen pelejä tehtiin rakkaudesta pelaamiseen. Nykyään niitä tehdään pääsääntöisesti rakkaudesta rahaan. Pelien teko on nykyään niin helppoa, että jopa indiestudiot ovat alkaneet julkaista viimeistelemätöntä roskaa helpon tienestin perässä.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä trendit kulkevat tunnetusti sykleissä. Kenties olemme tulleet kehityskaaressa sellaiseen kohtaan, jossa ympyrä sulkeutuu ja seuraavalla vuosikymmenellä palaamme takaisin niihin kultaisiin aikoihin. Siihen aikaan, kun pelin saattoi vain laittaa koneeseen ja uppoutua tuntikausiksi virtuaalisiin maailmoihin vailla huolta rikkoutuneista tallennuksista, mikromaksuista tai pätkivistä nettiyhteyksistä.

Kommentit

Entisaikojen pelit olivat usein epäreiluja ja niitä pelaamalla saa raivarin. Pelaan mieluummin 10-luvun pelejä.

Kirjoitit että " Xbox oli eri mieltä ja kertoi tarvitsevansa päivityksen. Tuntuu, että melkein jokaisella käynnistyskerralla joko konsoli tai pelaamani peli tarvitsee päivityksen. Yleensä molemmat. Se on ärsyttävää." Minusta on ärsyttävää että et tiedä että Xboxissa on pidä konsoli päivitettynä ja pidä pelit ja sovellukset päivitettynä toiminto. Jos nuo kyseiset valinnat aktivoi (valintamerkki ruutuun) niin konsoli ja pelit päivittyvät aina taustalla, silloin kun et pelaa niitä, kyllä, myös konsoli. Tiedän kokemuksesta, minulla on Xbox X ja olen käyttänyt tätä toimintoa eikä minun ole koskaan tarvinnut odotella päivityksiä pelaamaan alkaessani. Kehoitan ottamaan selvää asioista ennenkuin tänne kirjoitellaan kaikenlaisia moitteita.

Tiedän kyllä, että päivitykset saa rullaamaan taustalla. Saattaa mennä päiviäkin, etten käytä konsolia, minkä vuoksi päivitykset kasautuvat. Pelaan silloin kun aikaa löytyy, ja valitettavan usein blogissa mainitsemani ongelmat haittaavat kokemusta.

Niinpä, no tiedät siis että ei niitä silti tarvi odotella pelaamaan alkaessa, vaikka kasautuvatkin. Ne nimenomaan asentuvat silloin kun et käytä konsolia (Xbox One X), olen tämän havainnut. Kun suljet konsolin päivitykset asentuvat esim. silloin, sen näkee kun ulkoisten kovojen valot vilkkuvat pitkäänkin kun konsoli on "sammutettu". Turha tästä on kanssani tingata. Kun otin automaattiset päivitykset käyttöön niin ei ole niiden vuoksi tarvinnut odotella, tämä on fakta.

Sen verran lisäystä tuohon edelliseen viestiini, että pidän kaikki viihdelaitteet kytkimen takana. Katkaisen niistä siis kaiken virran silloin kun en niitä käytä. Näin ollen päivitykset eivät voi jäädä asentumaan pelaamisen jälkeen.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi