Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Uusi toimintarope Xboxille

Spinning Reality -niminen studio on ilmoittanut uudesta Xbox-pelistään, Twilight of Larelethista. Kyseessä on toimintapainotteinen roolipeli, johon yhdistetään myös hieman ongelmanratkontaa.

Pelin ominaisuuksiin kuuluu kehittäjän mukaan muun muassa neljä pelattavaa hahmoa, yksityiskohtaiset grafiikat, tarkka fysiikanmallinnus, älykäs tekoäly, lähes rajattomat hahmon muokkausvaihtoehdot sekä yli 100 kykyä ja taikaa. Lisäksi pelissä on co-op-moninpeli, jossa neljä pelaajaa voi pelata joko saman koneen äärellä tai Xbox Liven välityksellä. Xbox Communicatoria voi käyttää Livessä puhumisen ohella myös tekoälyn ohjaamiseen.

Twilight of Lareleth kertoo maasta nimeltä Lareleth, jolta meteori oli kerran pyyhkäistä kaiken elävän törmätessään planeettaan. Hitaasti elpyvässä ympäristössä kaksi rotua, haltijat ja gnollit, nousivat valtataisteluun keskenään. Pelaajien tehtäväksi tulee auttaa ajan myötä ahdinkoon joutuneita haltijoita kampanjassa, jolle luvataan pituutta jopa yli 60 pelituntia.

Twilight of Larelethille toistaiseksi vasta etsitään julkaisijaa, joten pelin ilmestymisajankohta on vielä määrittelemättä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi