Arkham Asylum alkaa kun Batman palauttaa Jokerin Arkhamiin. Batman epäilee että Jokerilla on jokin juoni keksittynä koska Jokeri antautui niin helposti. Pian Batmanin epäilykset osoittautuvat todeksi sillä Jokeri pääseekin karkuun Harlekiinin avustuksella. Tämän jälkeen Batmanin täytyy lähteä takaa-ajoon saadakseen Jokeri kiinni mutta matka ei tule olemaan mutkaton.

Sanon heti alkuun, että en ole pelannut alkuperäisiä Drivereita ja tämä tämä ensi-kosketus sarjaan yllätti minut täysin.

Pelin päähenkilönä toimii John Tanner. Pelin alussa Tanner ja hänen parinsa Jones jahtaavat vankilasta karannut vankia, Jerichoa. Ajojahdin päätteeksi he joutuvat kolariin ja Tanner vaipuu koomaan. Koomassa Tanner jatkaa Jerichon metsästystä tiedostamatta itse olevansa koomassa.

Uncharted 3: Drake's Deception on sarjan paras peli - kun otetaan lukuun myös moninpeli. Yksinpeleiltään UC2 ja UC3 ovat suunnilleen tasoissa. Henkilökohtaisesti pidin enemmän UC2:n välinäytöksistä ja tarinakin oli kuljetukseltaan eheämpi. UC3:ssa tunnuttaan pomppivan nopeasti paikasta toiseen, mutta ainakin maisemat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, joten kyllästymistä ei pääse tapahtumaan. Näitä kahta peliä verratessa UC3:ssa on selvästi enemmän näitä pirun hienoja kohtauksia, joissa joka paikka sortuu, uppoaa tai putoaa. Hengähdystaukoja ei ole alkupäätä lukuunottamatta.

Dark Soul on masokistin unelma. Se tuo pelaajan eteen haasteita joihin moni peli ei edes pysty vastaamaan. Se ei sorru muistinvaraiseen rämpyttelyyn vaan jokainen taisto on oma haasteensa josta pelaaja oppii uutta, vaikka kuolema korjaisikin. Jokaisella vihollisella on heikkoutensa ja isoimatkin yrmyt saa kellistettyä miekalla kunhan oikea taktiikka löytyy.

PS2-pelien parhaimmisto on kestänyt aikaa varsin hyvin. Kontrollit ovat osittain vanhentuneet, mutta tunnelma korjaa pienet puutteet moninkertaisesti. Minimalistinen tarinankerronta vetoaa tunteisiin paljon tehokkaammin, kuin keskivertopelin ylilyöty epiikka ja puhkiselittäminen.

Etenkin Icon viimeinen tunti teki aikanaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä sen voima ole kadonnut vuosien saatossa mihinkään.

Tasoloikat vetoavat useasti pelintäyteiseen lapsuuteen jolloin ohjastettiin hullunkurisia elukoita (ja putkimiehiä) värikkäiden maailmojen läpi. Joskus se oli vaikeampaa, joskus helpompaa ja ehkä omalle kielellekin käännettyä. HD-tekstuureihin päivitetty Sly -tasoloikka trilogia haki salakavalasti -pelin luonteen mukaisesti- sekä nostalgia paukkuja että tuoreempaa yleisöä.

= Operaatio P. E. Lin Arviointi =