Vakuuttava ensivaikutelma
Razer Raiju Ultimate -nimellä kulkeva möhkäle herättää luottamusta heti ensisilmäyksellä. Laatikosta paljastuu ensimmäiseksi kuljetuskotelo, jonka sisälle on kätketty itse ohjaimen ja latausjohdon lisäksi vaihdettava suuntanapisto sekä pari vaihtoehtoista ohjaustatin päätä.
Raiju Ultimate on rehvakasta pitää mukana tyylikkään säilytyskotelon ansiosta
Vaikutelma vahvistuu, kun Raijun poimii käteen. Yli 350-grammaisena (melkein 140 grammaa enemmän kuin Dualshock 4) se huokuu vankkarakenteisuutta. Sekä materiaalit että viimeistely ovat juuri sitä luokkaa, mitä parin sadan euron peliohjaimelta voi odottaa. Painikkeet naksuvat miellyttävästi, ja huolellisuus suunnittelussa ulottuu jopa latausjohdon kiinnitykseen, jossa ei ole jätetty liitäntään murtumisen vaaraa.
Latausliitäntä on upotettu muutaman millin syvyiseen koloseen, mikä pitää johdon tiukasti suorassa latauksen aikana
Omien mieltymysten ja pelien mukaan ohjaimeen voi tehdä pientä hienosäätöä. Nuolinäppäimet saa joko PS-tyyliin pidettyä toisistaan erillisinä tai niiden paikalle voi vaihtaa Xboxeista tutun keinuristikon. Hiukan koverat tattipäät saa korvattua yhdellä pidempivartisella tai yhdellä pyöreäpäisellä. Vaihtaminen on nopeaa magneetti-istukoiden ansiosta.
Tattien vaihtaminen käy käden käänteessä, ristikko-ohjaimen vaihtoon tarvitsee keskipitkät ja riittävän vahvat kynnet
Ammattimainen tuntuma
Kuten todettu, käsissä Raiju on äärimmäisen jämäkkä. Toisaalta Dualshock 4:ään verrattuna tatit ovat todella löysät; itse kukin saa päättää, tykkääkö tästä vai ei. Tehopelaajille sopivasti nappeja on neljä ylimääräistä, kaksi liipasinten vieressä ja kaksi lätiskämpää ohjaimen pohjassa. Lisäksi liipaisimien liikeradan saa lukittua joko todella lyhyeksi ampumista varten, tai pidemmäksi ja analogisemmaksi ajopelien kaasua ja jarrua varten.
Neljä ylimääräistä nappia tekevät hyvästä pelaajasta paremman
Lisäpainikkeiden toimintaa voi ohjata Razerin mobiilisovelluksella. Ohjaimeen pystyy tallentamaan neljä profiilia eri tyyppisiä pelejä varten. Profiilissa voi lisäksi säätää tärinäpalautteen voimakkuutta erikseen oikealla ja vasemmalla puolella ohjainta, sekä kosketuslevyä ympäröivien ledien tuottamaa valoefektiä.
Mobiilisovellus on Raijun heikoin lenkki
Mobiilisovelluksen käyttäminen on kankeaa: Yhdistäminen puhelimeen vaatii hiukan kikkailua, ja käyttöliittymä on hyvin epäintuitiivinen. Jos ohjain on fyysisesti täydellisyyttä hipova, konfigurointisofta sitä vastoin on melkoinen pohjanoteeraus. Onneksi sitä ei tarvitse käyttää kovin usein, paitsi jos jatkuvasti haluaa säätää jotain tai vaihdella useamman kuin neljän profiilin välillä.
Pikku puutteita
Johtuuko sitten Sonyn lisenssiehdoista vai mistä, mutta Raiju Ultimatessa on omat rajoitteensa. Ensinnäkin sen yhdistäminen konsoliin vaatii enemmän käsisäätöä kuin Dualshock 4: ohjaimen bluetooth-yhteys täytyy käydä luomassa toisen ohjaimen avustuksella konsolin asetuksista, eli pelkkä piuhalla kiinnittäminen ja PS-napin painaminen ei riitä.
Ohjaimen kuulokeliitin ei myöskään toimi BT-yhteyttä käytettäessä, eli jos haluaa kytkeä kuulokkeet ohjaimeen, täytyy konsolin ja kapulan väliin viritellä USB-kaapeli. Tämän voi helposti uskoa muodostuvan jollekulle kynnyskysymykseksi.
Razer on jättänyt Raijusta kokonaan pois monia Dualshockissa ärsyttäneen valopalkin. Tällä on kuitenkin konkreettisia seurauksia, esimerkiksi PSVR:n Astro Botissa ohjain paikannetaan valon perusteella, joten Raijulla ei pääse pelastamaan tähtirobotteja.
Silti lähes täydellinen
Parin kuukauden käyttämisen jälkeen olen myyty. Dualshock 4 on edelleen verrattoman hyvä ohjain, mutta yli kolme kertaa sen hintainen Raiju Ultimate on silkkaa mannaa. Tukevuus ja näppäintuntuma jo yksinään tekevät pelaamisesta erityisen mukavaa, mutta lisänäppäimiin tottumisen jälkeen niitä ilman toimiminen tuntuu kuin puolet sormista olisi viety pois. Etenkin pohjan lättänäläpyskät auttavat, kun Fortnitessa ei tarvitse irrottaa sormea tatilta aseen lataamisen ajaksi.
Bonuksena Raiju toimii suoraan myös PC:n kanssa, ja yhdellä liukusäätimellä sen saa muodostamaan langattoman yhteyden joko Pleikkariin tai tietokoneeseen. Hiukan standardiohjainta tehokkaammalle akulle on siis käyttöä.
Maksaisinko itse tästä ohjaimesta kahta sataa euroa? Ehkä. Aktiivisen harrastajan käytössä tuntihinnaksi ei lopulta monta senttiä jää, joten miksi sitä ei panostaisi maksimaaliseen harrastuksesta nauttimiseen, kun se kerran on mahdollista. Ja kyllähän tämän möhkäleen kaivaminen kuljetuskotelosta on aika reteätä kaverilla pelitreffeillä käydessä.
