Kuhunkin annokseen sisällytetään edelleen neljä moninpeliareenaa sekä erillinen temmellyskenttä zombien lahtaamiseen, satunnaisempaa pikkusälää unohtamatta. Koko vuoden tarjonnan voi lunastaa 50 euron könttähintaan, ja erikseen ostettuina paketit kustantavat noin 15 euroa. Halvemman hinnankin sivuuttamalla kannattaa joka tapauksessa sijoittaa kausikorttiin lisäpelattavaa miettiessään. Julkisella seuranhaulla on nimittäin paha tapa jumiutua, mikäli sortuu hankkimaan ainoastaan osan tarjonnasta.
Turbulenssia
Descent ottaa tittelinsä vihjaileman laskuteeman turhankin kirjaimellisesti: kyseessä lienee karttakvartetin kehnoin edustaja kilpailullisen moninpelin osalta. Jotain kokonaisuudesta kertoo, että paketin ylivoimaisesti paras kartta Empire on pohjapiirrokseltaan suora kopio Black Ops 2:n Raid-kentästä. Alkuperäinen herraskartano ympäristöineen muuntautuu välimerellisiä vivahteita huokuviin tunnelmiin, ja raikasta kokonaisuutta katselee sekä pelaa mielellään.
Jättimäisten robottien ja romuautojen areenalle sijoittuva Rumble vaikuttaa paperilla mielenkiintoiselta. Todellisuudessa pelaaminen ei kuitenkaan ole järin hauskaa, kun temmellyskentäksi paljastuukin ahdas ja tylsähkö tunneliverkosto. Lumiteemaisen Berserkin suurimmaksi meriitiksi jää niin ikään kiva mielikuva muinaisesta viikinkikylästä. Käytännön toteutukseltaan huurteiset reitit eivät erotu massasta millään tavoin edukseen. Futuristinen Cryogen on puolestaan kuin kahden tuoreimman Call of Dutyn fuusion pohjalta kyhätty luomus, joka kärsii akuutista geneerisyyden yliannostuksesta.
Pelastusta etsimässä
Ehkä nimi on sittenkin enne, sillä Salvation onnistuu kääntämään Descentin mollivoittoisen kurssin nousujohteiseksi. Treyarch on viimeisen paketin kunniaksi laittanut isomman vaihteen silmään ja irrottelee luomustensa kanssa vapaammin. Kaikki ratkaisut eivät sentään osu täysin maaliin: Rupture sekoittaa pakkaa täyttämällä temmellyskentän kampanjan puolelta tutuilla mecha-roboteilla. Alkuinnostuksen jälkeen kankeilla haarniskoilla tallustelu ei ole järin hauskaa saati dynaamista. Silti ne jotenkin onnistuvat olemaan ärsyttäviä vastustajia myös jalkaväelle. Lopputulos tuntuu lähinnä kiusallisen kömpelöltä Titanfall-kopiolta etenkin sarjojen keskinäiset kehittäjäkytkökset huomioiden.
Muun kolmikon osalta tilanne on huomattavasti positiivisempi. Hullunkurisessa Microssa tulee vääjäämättä hyvälle tuulelle, vaikka kuolema korjaisikin ympäristöä ihmetellessä. Soturit kutistetaan muurahaisten kokoluokkaan, kun taistelut käydään puutarhajuhlien keskellä. Rekvisiittana toimivat pelaajan perspektiivistä jättimäisiltä näyttävät ruoantähteet, limsapullot, kertakäyttökupit sekä takapihan hyönteiset. Värikäs ja hauska ovat kenttää parhaiten kuvaavat adjektiivit räiskinnän äityessä usein hyvällä tavoin kaoottiseksi.
Outlaw lukeutuu niin ikään karttatarjonnan onnistujiin. Toimiva pohjapiirros kopioidaan Black Ops 2:n Standoffista. Etäisesti tuttu kokonaisuus kuorrutetaan mieltä lämmittävällä villin lännen teemalla. Citadel kumartaa puolestaan vahvasti vuosituhannen vaihteen PC-räiskintöjen aikakaudelle, kun Unreal ja Quake pyörivät kukkoina tunkiolla. Totuttua Call of Duty -kaavaa noudatteleva rakenne ei tarjoa huikeita innovaatioita, mutta tyylikkään kuvasuunnittelun vuoksi vihreähehkuisen painajaiskentän ottaa karttakierrossa mielellään vastaan.
Yhden tarinan loppu
Treyarchin World at Warissa alkunsa saanut zombimetsästäjien nelikko jatkaa matkaansa entistä happoisemmissa maisemissa. Descent ei onnistunut vakuuttamaan moninpelipuolella, mutta kolmannen paketin yhteistyökenttä Gorod Krovi nousee selviytymismoodin eliittiin. Vaihtoehtoisen todellisuuden Stalingradiin sijoittuva kompleksi lupaa hyvää jo eeppisen alkuvideonsa perusteella, ja tahti säilyy mieluisana pelaajan astuessa puikkoihin. Pakkaa sekoitetaan supersotilaiden lisäksi lohikäärmeillä, mikä kertoo toiminnan kaistapäisyydestä. Suomuiset hirviöt toimivat paitsi pelottavina vastustajina, myös kulkuvälineinä ja apureina. Mielenkiintoisen kokonaisuuden kruunaa laaja ja kekseliäs asearsenaali.
Salvationin Revelations-kenttä pyrkii paketoimaan hulluksi äityneen tarinankaaren rippeitä kasaan viemällä toiminnan kirjaimellisesti toiseen ulottuvuuteen. Viimeisessä luvussa mopo karkaa kuitenkin paikoin jo hieman liikaa käsistä, ja meno äityy päättömyyksiin. Treyarchille on silti nostettava hattua koko zombimoodin osalta, sillä sisältöä ja erilaista piilotettua kivaa tungetaan aivan älyttömästi mukaan. Pullataikinan tavoin paisuneen kokonaisuuden varjopuolena selvitymistaistoon ei voi enää sukeltaa puolihuolimattomasti räiskimään kilpailullisen moninpelin kylkiäisenä, vaan menestyminen vaatii tarkkaa tiimityötä ja paneutumista.
Black Ops 3:n kausikortin tarjonnan voisi niputtaa sanontaan ”tuttua ja turvallista”. Karttatarjonnassa on muutamia kohokohtia, kosolti perusvarmaa sisältöä sekä satunnaisia kehnompia esityksiä. Aiempien osien kaudet ovat noudattaneet pitkälti samaa kaavaa, joten sarjan suurkuluttajia lopputulos tuskin yllättää suuntaan tai toiseen. Salvationin esittelemiä irtiottoja olisi nähnyt mieluusti enemmänkin vuoden aikana, mutta positiiviseen vireeseen päättäminen on ymmärrettävä ratkaisu. Seuraavaksi jännätään, miten Infinity Ward onnistuu oman tulevaisuuden sotakenttänsä luomisessa – ja sen tukemisessa julkaisun jälkeen.
