Alkuperäisesti Comanchen oli tarkoitus keskittyä puhtaasti verkkomittelöihin, mutta toisin kävi. Tällä hetkellä vain yhdestä tehtäväkokonaisuudesta rakentuva yksinpelikampanja on kaiken keskiössä moninpeliaulojen kärsiessä akuutista pelaajakadosta.
Suunnan muutos
Ennen parituntista komennusta kannattaa vierailla harjoitusosioissa, joissa perusmekaniikat tuodaan pelaajalle tutuksi. Lentäminen tuntuu alkuun yllättävän haastavalta, varsinkin ampumisen tullessa kuvioon mukaan, sillä nopeiden liikkeiden hallinta ja korkeuden pitäminen vaativat tarkkuutta. Tuntuma ei ole puhdasta arcadea, joskin realismista ja Comanchesta ei pysty edes puhumaan samassa lauseessa. Pienet kosketukset kallioihin sallitaan, eikä pikainen pulahdus vesistöönkään upota kopteria. Totuttelun jälkeen homma toimii suhteellisen hyvin, ja ajoittain lentäminen on varsin mukavaa.
Ohjausvaihtoehdoista hiiri ja näppäimistö -yhdistelmä tuntuu intuitiivisemmalta kuin perinteinen konsoliohjain. Näppäimistöllä säädetään helikopterin lentokorkeutta ja kulmaa, kun taas hiirellä ohjataan sekä säädellään nopeutta. Hiirenkorvista ammutaan konetuli- ja raketti-iskut, kun taas välilyönnillä vapautetaan lämpöhakuiset ohjukset. Samat toiminnot onnistuvat kontrollerillakin, mutta kopteri ei tunnu reagoivan yhtä jämäkästi ohjausliikkeisiin.
Nopeasti nähty
Kampanjan ainokainen tehtävä päästää pelaajan pelastustehtäviin. Rauhallisesti alkava missio etenee kalliosolassa vihollisaallosta toiseen. Vastukset ovat pääasiassa tykinruokaa, mitä nyt välillä kuolema yllättää. Tallennuspisteitä on usein, ja tilanne jatkuu suoraan siitä, mihin ennen epäonnistumista jäätiin. Samoja vastuksia ei tarvitse toisin sanoen räjäytellä. Kopteri korjautuu ja täyttää panosvarastot jokaisen kärhämän jälkeen.
Osa tilanteista vaatii pienempää kalustoa, jolloin hypätään nelikopterin kontrolleihin. Vihollistukikohtiin tunkeudutaan tasaisin väliajoin hakkeroimaan valikoituja kohteita. Sisätiloihin lennetään vioittuneen tuuletuskanavan läpi, ammutaan parit vihollisen lennokit ja murtaudutaan järjestelmään taianomaisesti. Tiloja vartioi yleensä pari hassua sotilasta, eikä tukikohtia erota toinen toisistaan millään tavalla.
Rajalliset tuotantoarvot näkyvät selkeimmin toiminnan ja ympäristöjen samankaltaisuudessa. Graafista loistoa on muutenkin turha odottaa, sillä piirtoetäisyyttä on rajattu keinotekoisesti sakeilla pilvillä ja mutkittelevalla kalliostolla. Usein ammusjärjestelmä varoittaa vihollisista ennen kuin pelaajalla on mitään tietoa tulevasta uhkasta. Sitten vain ohjusta keskelle sumua. Geneerinen äänimaailma ei tarjoa myöskään ihmeitä.
Monta asiaa vaiheessa
Monesta asiasta näkee, että kyseessä on Early Access -titteli. Asetuksien kautta on turha etsiä kovinkaan montaa säätöä tai viilausta. Toinen outous on pausen puuttuminen yksinpelin puolelta. Jos haluaa muuttaa jotain kesken tehtävän tai käydä muistelemassa näppäinkomentoja valikoista, niin toiminta jatkuu turhauttavasti taustalla.
Tekijät lupaavat lisäsisältöä lähitulevaisuudessa. Tällaisenaan Comanche ei suoranaisesti ole huono peli – varsinkin hintatasoon suhteutettuna – mutta se kaipaa huomattavasti variaatiota ja viilausta. Avaustehtävä on nopeasti koettu, ja sekin toistaa jo samaa kaavaa parituntisen kestonsa aikana. Moninpelistä on vaikea sanoa mitään, koska serverit ammottavat tyhjyyttään muista piloteista. Ehkä pelin pariin kannattaa hypätä parin päivityksen jälkeen – jos silloinkaan.
