Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned

Grand Theft Auto IV:stä puhuttiin paljon. Niin puhuttiin myös kahdesta Xbox 360:lle luvatusta lisäepisodista, mutta pulina laajennuksien ympärillä kuihtui nopeasti. Kesti kauan, että pelaajille jaettiin minkäänlaista konkreettista informaatiota. Puheet muuttuivat teoksi helmikuun 17. päivä, kun The Lost and Damned saapui viimein Xbox Liven kauppapaikalle. Suurimmaksi kysymykseksi laajennuksen kohdalla nousee varmasti hinta: Kannattaako pelkästä digitaalisesta lisäsisällöstä maksaa lähes 20 euroa? Toki.

The Lost and Damnedin keskiössä kuljailee moottoripyöräjengi, jonka varajohtajana päähahmo Johnny ”The Jew” Klebitz toimii. Jengiläiset ovat pikkupahiksia, jotka elävät puhdasta rokkenrollia hoidellen sivussa erilaisia bisneksiä – ei mitään liian pahaa, ei mitään liian rumaa. The Lost ei ole Liberty Cityn merkittävin tekijä: jengiläisille on tärkeintä veljeys ja yhteenkuuluvuus. Arkeen saadaan kuitenkin säpinää, kun jengin pomo, Billy, palaa siviiliin huumevieroituksesta. Mies ei ole hoidossa muuttunut, joten hän pistää välittömästi ranttaliksi, mikä ei ole aivan Johnnyn ja kumppaneiden mieleen.

The Lost and Damnedin tarina poikkeaa tyypillisestä GTA-tarinasta monella tapaa. Johnny ei ole uusi mies kulmilla, eikä kaupunki ole pelaajille vieras paikka. Molemmat aspektit tuovat tarinaan virkistäviä vivahteita. Johnnyn ja Nikon seikkailut risteävät huvittavilla tavoilla: on hauska nähdä tutut tehtävät eri vinkkelistä ja olla tekemisissä vanhojen naamojen kanssa uusissa ympyröissä. Valtava kaupunki tuntuu lisäksi yllättävän tuoreelta pitkän loman ja uudenlaisen näkökulman ansiosta.

Laajennus on perinyt emopeliltään heikkouksia ja vahvuuksia, mutta toisaalta vanhaa kaavaa on uskallettu uudistaa pikkuriikkisen. Hahmot ovat Rockstarille ominaisen huikeita heppuja, jotka auttavat tekemään Johnnyn tarinasta viihdyttävän. Hallitun elokuvamaisia, mainoiden ääinnäyttelijöiden tähdittämiä välinäytöksiä seuraa aina mielenkiinnolla.

Hahmojen vaikutus ulottuu välinäytöksen ulkopuolelle, sillä tehtävissä on useimmiten mukana joko The Lostin jäseniä tai muita yhteistyökumppaneita Liberty Cityn alamaailmasta. Johnny voi lisäksi kutsua tarvittaessa pari toveria antamaan tulitukea, myymään aseita tai tarjoamaan tuoretta menopeliä. Apu kannattaa ehdottomasti ottaa vastaan, sillä tovereille käsikirjoitetut kommentit ja yllätykset tekevät tehtävistä huomattavasti mielekkäämpiä. Lisäksi kaverien taidot ja varusteet paranevat taistelukokemuksen kertyessä.

Tehtäväsuunnittelu on edelleen paikoin laiskaa, minkä seurauksena pelaaja joutuu ajamaan pitkiäkin matkoja hommia hakemaan ja suorittamaan. Reissaamisesta on onnistuttu tekemään mielekkäämpää lisäämällä vuorovaikutusta muiden hahmojen kanssa. The Lostin kaverit heittävät muodostelmassa kurvaillessaan toisilleen kevyttä läpyskää, mikä auttaa pitämään mielen virkeänä.

Toisaalta turhaa vekslaamista on myös karsittu onnistuneesti tallennuspisteillä, joita löytyy nyt kiitettävän tiheästi. Johnny joutuu hoitamaan erilaisia hanttihommia, mutta emopelin kaltaista nysväystä ensimmäisen aseen saamiseksi ei tarvita. Tehtävissä riittää toimintaa alusta lähtien, ja turhautuminen on vaihtunut hauskuuteen, paikoin jopa eeppisyyteen. Viitisen tuntia pitkä pääjuoni tuntuu muutamista harha-askelista huolimatta emopeliään huomattavasti tiiviimmältä ja hiotummalta paketilta. Lorun loppu tulee ehkä hieman yllättäen, sillä aika rientää Johnnyn seurassa kuin nelitahti vapaapudotuksessa.

The Lost and Damned ei mullista maailmaa kontrolleillaan. Taistelemisen tönkköys vaatii totuttelua, sillä suojautuminen ei suju edelleenkään Gears of Warin kaltaisella sutjakkuudella. Kaahailemisessa on sen sijaan tehty myönnytyksiä. Moottoripyörät ovat tavallisesti pelisarjassa olleet melkoisia kuolemankiesejä, mutta Johnnyn ajokokemuksen ja väljien katujen ansiosta ylitehokas prätkäkin tottelee pelaajaa kuin säyseä ori. Fysiikanmallinnus kärsii edelleen pienoisista bugeista, jotka saavat pyörät pomppimaan kummallisesti. Paluu auton rattiin ei kuitenkaan käy enää mielessä, kun on kerran päässyt osallistumaan kunnon takaa-ajoon moottoritiellä helvettiin.

Laajennuksen sisältö ei rajoitu pelkästään tarinaan, sillä päätehtävien lisäksi Johnny voi taistella kaupungilla muiden jengien kanssa ja osallistua kilpa-ajoihin. Mukaan on lisäksi mahdutettu tukullinen uusia ajoneuvoja ja aseita sekä laadukasta musiikkia radiokanaville. Tuore sisältö parantaa tunnelmaa entisestään sekä toimii lähtökohtina hienoille toimintapätkille. Katkaistu haulikko muuttuu Johnnyn käsissä todelliseksi tappovälineeksi moottoripyörän kyydissä. Myöhemmin päästään käsiksi järkyttävän tehokkaaseen automaattihaulikkoon sekä kranaatinheittimeen, joka tuhahtelee ihanasti laukausten tahtiin.

Moninpelaajille tarjotaan kuutisen pelimuotoa. Prätkällä helikopterilta pakeneminen ja poliisiautolla todistajakuljetuksen suojeleminen ovat hauskaa hupia hetken, mutta Grand Theft Auto IV:n moninpeliä ei ole tehty kestämään.

Myönnän pettyneeni viime vuonna alkuperäisteokseen karvaasti, mutta The Lost and Damned onnistui yllättämään positiivisesti: kyseessä on hemmetin tiukka laajennus. Se kärsii edelleen joistakin emopelinsä virheistä, eikä pääsymaksuun kuulu uusia alueita. Tarinan erilaiset lähtökohdat ja eheämpi tehtävärakenne auttavat kuitenkin paljon. Alkuperäisestä pelistä pitäneille ei pitäisikään tuottaa suuria tunnontuskia lyödä tarvittavia virtuaalikolikoita tiskiin.

Sarjan kehityksen kannalta on mielenkiintoista nähdä, kuinka The Lost and Damnedin menestys vaikuttaa Rockstarin toimintamalleihin yleisemmin. Pienemmissä, keskenään risteävissä tarinoissa saattaa olla Grand Theft Auton tulevaisuus. Yksi asia ainakin on selvä: Rockstar osaa edelleen tehdä hemmetin hyviä trailereilta.