Neljäs kerta
Suurin osa tätä arvostelua lukevista tietänee, että The Last of Us pohjautuu saman nimiseen, Naughty Dogin palkittuun videopeliin, joka on itse asiassa julkaistu jo kolmelle eri konsolisukupolvelle: alkuperäisesti PlayStation 3:lle, remasteroituna PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle Part I -lisänimen sekä uuden pelimoottorin kera. Tarinan keskiössä toisiinsa pakon edessä tutustuvat elämänilonsa kadottanut Joel sekä yksin brutaalin maailman pyörteissä luoviva Ellie. Kyyninen ja vastahakoinen Joel lähtee kuljettamaan nuorta tyttöä läpi vaarojen Fireflies-järjestön toimeksiantona. Emotionaalisten suojamuurien murtumisen jälkeen rikkinäiset sielut löytävät toisistaan toivoa ja ihmisyyttä.
Televisiosarjan markkinointikoneisto on saanut aikaan otsikoita, joissa lähdeteoksen käsikirjoitusta kutsutaan ”hienoimmaksi tarinaksi, jota videopeleissä on kerrottu”. Samaan aikaan tekijät ovat vakuutelleet, että sarja on ”uskollinen näkemys” Naughty Dogin luomasta maailmasta. Ahdistavan mutta erinomaisen Chernobyl-sarjan luonut Craig Mazin ja pelisarjan nykyinen nokkamies Neil Druckmann ovat työstäneet yhdessä sarjan käsikirjoituksen, mutta miten lineaarinen, vahvasti elokuvamainen teos kääntyy episodimaiseen muotoon – ja miten tv-adaptaatio rikastaa koskettavaa teosta?
Luontevat valinnat
Kausi koostuu yhdeksästä osasta, joista reilu puolet keskittyy pääkaksikon ympärille. Kokonaisuus kattaa ensimmäisen pelin tapahtumat sekä Left Behind -lisäosan. Mazin ohjaa pysäyttävän lähes puolitoistatuntisen avausosan, ja Druckmann tekee ohjausdebyyttinsä seuraavassa. Kauden alkupuoli onnistuu nostamaan sykettä, vaikka tarinan käänteet ovat entuudestaan tuttuja. Pedro Pascal ja Bella Ramsey istuvat rooleihinsa luontevasti. Varsinkin Ramseyn aina sanavalmis Ellie muistuttaa esikuvaansa aina kehonkielestä lähtien ja nuoren brittinäyttelijän karkeus sekä herkkyys täydentävät toisiaan.
Parivaljakon kemiat toimivat alusta saakka, eikä roolituksia kyseenalaista missään vaiheessa. Toisaalta lähdemateriaali onnistuu paremmin kasvattamaan kaksikon suhdetta ja perustelemaan hahmojen tiettyjä valintoja. Joelin ja Ellien parissa vietetään loppujen lopuksi liian vähän aikaa, varsinkin kun ajassa hypitään samalla tavalla kuin pelissäkin. Yhdeksän jaksoa tuntuu hätäiseltä kokonaisuudelta, jonka loppupuolisko vetää mutkat suoriksi. Finaalin toteutus tuntuu kiirehdityltä jättäen toivomaan kunnollista päätöstä.
Jopa liian turvallisia valintoja
HBO:n adaptaatio selviytymistaistelusta kunnioittaa jopa liikaa alkuperäisteosta, sillä useat vitsit, kuvakulmat ja tapahtumaketjut ovat suoraan yksi yhteen pelin kanssa. Lopputulos tuntuu ajoittain suoralta kopiolta lisäarvoa tuovan sovituksen sijaan. Muutamia asioita on muutettu realismin nimissä, ja mahtuupa mukaan muutamia uusia hahmojakin. Erityisesti Nick Offermanin tulkitseman Billin ympärille rakentuva episodi ansaitsee kiitosta, sillä se laajentaa TLoU:n universumia ja rikastaa mielenkiintoisen sivuhahmon tarinaa.
Offerman loistaa roolissaan, ja samassa episodissa vieraileva Murray Bartlett todistaa jälleen olevansa yksi Hollywoodin mielenkiintoisimmista näyttelijöistä. Kauden puolivälissä tutustutaan myös Melanie Lynskeyn tulkitsemana hahmoon, jota ei pelissä nähdä. Alkuperäiset ääninäyttelijät Ashley Johnson ja Troy Baker nähdään myös pienissä sivurooleissa.
Pelisarjojen kärkeä
HBO:n rahallinen panostus näkyy ruudulla, sillä maailmanlopun jälkeinen maailma näyttäytyy uskottavana, kylmänä paikkana, jossa yhteisöt pelkäävät ryöstelijöiden lisäksi alueita hallitsevia ryhmittymiä – hallinnon rippeitä ja vastarintaliikkeitä. Sarja vahvistaa entisestään käsitystä, että ihminen on itsensä pahin vihollinen. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä pienempään rooliin sieni-infektion riivaamat klikkerit jäävät.
The Last of Us on yksi vakuuttavimmista peleihin perustuvista sarjoista, mutta samalla se ei tuo uusia ulottuvuuksia tai nyansseja tarinan jo tuntevalle. Kausi onnistuu parhaimmillaan nostamaan sykettä, vaikka tarinan arkki on jo tiedossa. Silti se tuntuu ajoittain liikaa käännökseltä pelistä kuin omilla jaloilla seisovalta tulkinnalta. Yhdeksän jaksoa kestävä kokonaisuus jättää kaipaamaan lisää hetkiä Joelin ja Ellien välillä, lisää hahmojen kasvua ja yhdessäoloa. Jos Part II käännetään tulevaisuudessa suoratoistopalvelun valikoimaan, toivotaan sille parempaa rytmitystä ja rohkeampaa otetta.
