Japani on ollut pelinalan alusta lähtien tärkeä kehitys- kuin myös markkina-alue. Viime vuosina nousevan auringon maa on kuitenkin kokenut pientä laskusuhdannetta, kun länsimaiset kehittäjät ovat vallanneet alaa. Alamäestä huolimatta japanilainen videopeliosaaminen ei ole kadonnut mihinkään.
Kun puhutaan japanilaisista peleistä, ihmiset ajattelevat ensimmäisenä Super Marioita, Zeldoja tai Final Fantasyja. Eivätkä he väärässä olekaan: Kyseiset sarjat ovat japanilaisen pelinkehityksen johtovetureita ja melkein poikkeuksetta erittäin menestyviä. Japanilaisella pelialalla on kuitenkin toinen, "pimeä" puolensa. Aika ajoin Nipponista tupsahtaa kauppojen hyllyille niin outoja, kieroutuneita ja friikkejä nimikkeitä, että niiden kuvaaminen sanoin voi tuottaa hankaluuksia. Tänäkin vuonna on ilmestynyt seuraavanlaisia tuotoksia, jotka ovat löytäneet tiensä myös länsimaisille markkinoille. Pidemmittä puheitta saanko esitellä:
Vuoden 2012 oudoimpien japanilaispelien kärkikolmikko
3. Lollipop Chainsaw
Lollipop Chainsaw on hullujen pelien ehdottoman mestarin, kehittäjälegenda Suda 51:n, käsialaa. Hänen ansioluetteloonsa kuuluu esimerkiksi No More Heroes ja Killer 7.Miehen kehittäjälafka Grasshopper Manufacture ovat taas kerran luoneet jotain outoa. Peli näyttää päältäpäin länsimaiselta, mutta sisältä se on totaalisen japanilainen.
Pelin päähenkilönä on 18-vuotias tikkareihin addiktoitunut cheerleader Juliet Starling, joka kuluu sattumalta zombeja lahtaavaan perheeseen. Yhtenä aamuna hän lähtee kouluun vain huomatakseen, että epäkuolleet ovat vallanneet sen kokonaan. Koulun pihalla Juliet tapaa poikaystävänsä Nickin, jota on jo ehditty purra ja on täten muuttumassa zombiksi. Miten naistähtösemme ratkaisee tilanteen? Hän kaivaa taskustaan maagisen moottorisahansa ja katkaisee poikaystävänsä pään kiinnittääkseen sen vyötärölleen. Kaiken järjen vastaisesti Nickin puhuva pää jää pitämään Julietille seuraa koko pelin ajaksi. Sitten jatketaankin matkaa ja törmätään nuoren zombintappajamme kajahtaneeseen perheeseen sekä hieman perverssiin mentoriin. Välillä vastaan asettuu toisesta universumista karanneita pahiksia, kuten materialisoituvia kirosanoja syöksevä rokkitähti.
Kuulostaako jo tarpeeksi oudolta? Pöh, emmehän ole päässeet vielä edes itse pelimekaanikkaan! Lollipop Chainsaw vaikuttaa ensi näkemältä erittäin perinteiseltä hack n' slashilta, jossa rämpytetään X, X, X ja Y, Y, Y ja vielä kerran X, X, X. Pintaa syvemmällä kuohuu kuitenkin täysi japanilaisuus. Juliet lahtaa zombeja yhdistelemällä cheerleaderin notkeaa akrobatiaa moottorisahansa raakaan voimaan. Tästä muodostuu todella näyttävän näköistä toimintaa. Taistelun outous pääsee valloilleen Julietin tehdessä mitä mielenkiintoisimpia erikoisliikkeitä. Hän voi esimerkiksi katkaista zombin kahtia pystysuorassa linjassa ja mitä tämän jälkeen tapahtuukaan? Kaatuvien epäkuolleen puolikkaiden väliin muodostuu ihanan kimalteleva sateenkaari! Julietin moottorisahalle on muutakin käyttöä kuin silmitön silpominen. Pelin sisäisestä kaupasta voi ostaa siihen päivityksiä, joilla laitteen toimenkuvan voi muuttaa vaikkapa singoksi Myös poikaystävän dekapitoitua päätä voi käyttää aseena!
Pelin outous huipentuu sen graafiseen tyyliin. Kuolemanvaarallisten zombien pelko unohtuu helposti lauanta-aamun piirretyltä vaikuttavaan animaatioon. Brutaalit taistelut on kyllästetty sateenkaarilla, päivänkakkaroilla ja glitterillä, mikä luo erittäin koomisen aspektin ja vie lopunkin vakavuuden pelistä pois. Perinteiseen japanilaiseen tyyliin Juliet on äärimmäisen viehättävä ja kurvikas. Tämä tietenkin korostuvat taistelukoreografioissa ja Julietille ostettavissa – toinen toistaan paljastavimmissa – asuissa.
Lue KonsoliFINin arvostelu Lollipop Chainsaw'sta!
2. Catherine
Catherinen taival länsimaihin oli pitkä, mutta lopulta tämäkin outouden huipentuma löysi tiensä kauppojen hyllyille. Kyseinen peli oli niin mielipuolinen, että se jätti allekirjoittaneen mieleen jopa pienimuotoisia traumoja. Tätä mestariteosta on todella vaikea luokitella mihinkään lajityyppiin, mutta pelin Wikipedia-sivu tekee kyllä parhaansa: "Catherine on pulmanratkonta-tasoloikka ja psykologinen kauhuseikkailu– –." Itse lisäisin tuohon vielä hyppysellisen parisuhdesimulaattoria.
Pelin päähenkilö Vincent Brooks joutuu heti pelin alussa elämänsä kriisiin. Hän on seurustellut Katherinen (kirjoitettu K:lla) monia vuosia, mutta pelkää sitoutumista. Yhden oluenhuuruisen illan jälkeen Vincent herää vierellään täysin vieras ja puolialaston nainen, joka myöhemmin paljastuu Catherineksi (kirjoitettu C:llä). Seuraavana yönä alkaakin tapahtua, kun mies rupeaa näkemään erittäin todentuntuisia painajaisia. Illat Vincent viettää baarissa ystäviensä kanssa samalla tasapainoillen kahden naisen välillä. Vähitellen alkaa paljastua, että päähenkilömme ei ole ainut mies, joka painajaisia näkee, ja osan uskotaan kuolleen nähtyään niitä. Mikä nämä painajaiset aiheuttaa? Sen saa selville pelaamalla pelin, mutta sen voin paljastaa, että lopulta päästään taistelemaan ikivanhoja jumalia vastaan ja pelastamaan koko ihmisrotua.
Pelilliset osuudet ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Päivisin päähenkilömme ryypätessä baarissa pelaajien ei tarvitse paljoa muuta tehdä kuin jutella muille asiakkaille, kuunnella musiikkia jukeboxista, pelata kolikkopeliä ja tietenkin käydä tiirailemassa vessassa Catherinen lähettämiä kuvia itsestään. Vasta Vincentin painuttua unten maille alkaa tapahtua. Painajaisissaan hän muuttuu lampaaksi, jonka ainoa tavoite on selvitä hengissä yöstä kiipeämällä palikkatorneja. Jos painajaisessa kuolee, päättyy elämä myös oikeassa elämässä. Pelimekaniikka kuulostaa paperilla helpolta: siirrä palikoita, että pääset niiden avulla kiipeämään ylöspäin. Ihan näin helppoa se ei kuitenkaan ole, kun peli luo jatkuvasti uusia palikoita uusilla ominaisuuksilla, kuten liukkaita jääpalikoita. Ja jottei kiipeäminen olisi liian rauhallista, Vincentin perässä kiipeää yleensä hirviö, joka viittaa edellisen päivän keskusteluihin. Esimerkiksi yhtenä päivänä Vincent ja Katherine puhuvat lapsen saamisesta niin, eikö painajaisessa miestä seuraa jättimäinen vauva, jonka kädet ovat vaihtuneet suuriksi veitsiksi!
Jokaisen "tason" jälkeen on tasanne, jossa pelaajat tapaavat muita täsmälleen samassa painajaisessa olevia "lampaita". Heidän kanssaan voi keskustella kiipeilystrategioista tai ostaa hyödyllisiä käyttöesineitä seuraavia tasoja silmälläpitäen. Ennen eteenpäin siirtymistä peli kysyy pelaajalta jonkin moraalisen kysymyksen ja annettava vastaus vaikuttaa suoraan siihen millaiseen loppuun päästään. Hienona oivalluksena vastaus rekisteröityy nettiin, ja lataustauolla pelaajat näkevät mitä muut ovat kysymykseen vastanneet.
Peli näyttää omalaatuiselta. Animehenkiset animaatiot näyttävät upeilta ja hahmot on suunniteltu upeasti. Painajaisten palikkatornien maisemat ovat hyytävän jännittäviä, ja niissä on paljon viiteitä goottilaisesta tyylistä. Danten Jumalaisen Näytelmän lukeneet huomannevat paljon yhtymäkohtia Catherinen kanssa.
Kun kaikki yllämainitut aspektit heitetään samaan soppaan, on lopputuloksena tuotos, jota ei länsimaisilla aivoilla pysty täysin ymmärrä.
Ai niin! Kerroinko jo, että pelistä julkaistiin Yhdysvalloissa erikoisversio, jonka mukana tuli tarkat kopiot Vincentin boksereista?
Lue KonsoliFINin arvostelu Catherinesta!
1. Asura's Wrath
Asura's Wrath ei ala hitaalla harjoitussessiolla, vaan pelaaja heitetään keskelle galaktista taistelua, jossa kamppailevat joukko puolijumalia ja maailmoja tuhoavat korruptoituneet olennot. Puolijumalille voimia antaa maailman ihmisten palvoma papitar, joka sattuu olemaan puolijumala Asuran tytär. Voitettuaan taistelun Asuran kollegat päättävät kaapata papittaren käyttääkseen hänen voimiaan pahaan ja lavastaa hänen isänsä ihmiskunnan hallitsijan murhaajaksi. Asura tuomitaan vankilaan, jota voisi myös helvetiksi kutsua. Hän viettää vankeudessa 12 000 vuotta ja unohtaa tässä lyhyessä ajassa tapahtuneen. Yhtenä päivänä kultainen hämähäkki laskeutuu hänen luokseen ja palauttaa hänen muistinsa. Asura joutuu raivon valtaan ja pakenee vankilasta pelastaakseen tyttärensä ja tappaakseen petolliset puolijumalat yksitellen. Peli on koostettu kuin tv-sarja. Jokaisen kohtauksen alussa kerrataan edellisiä tapahtumia, vaikka siitä olisikin vasta parikymmentä sekuntia, ja lopussa kiusoitellaan seuraavan kohtauksen juonella.
Asura's Wrathin pelattavuus ottaa vaikutteita eri lajityyppien peleistä. Yhtenä hetkenä mätkitään vihollislaumoja käsin ja seuraavana ammutaankin raketteja käsistä kuin raideräiskinnässä. Omaperäisimpiä tekniikoina pelissä on se, että eteneminen ei riipu esimerkiksi siitä, että oletko tappanut kaikki viholliset. Pelissä pääsee eteenpäin, kun pelaaja on saanut täytettyä niin kutsutun Burst-mittarin ja käynnistänyt erikoishyökkäyksen, joka koostuu suurimmalta osin perinteisistä reaktiotesteistä. Muutamissa kohtauksissa perinteinen pelattavuus heitetään kankkulan kaivoon ja luvassa on aivan jotain muuta. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa Asura istuu kuumassa lähteessä vierellään kaunis nainen. Kohtauksen päätavoitteena on keksiä sankarillemme aktiviteettejä, ettei hän tuijota naikkosen muhkeaa rintavarustelua. Kuulostaako oudolta? Muistakaa, että puhumme japanilaisten tekemästä pelistä.
Pomotaistelut ovat pelin ehdottomia kohokohtia. Niissä eivät enää päde minkään maailman fysiikan lait, ja mittasuhteet ovat usein hirmuisia. Otetaanpas yksi esimerkki: taistelu kuussa. Asuran vastustajalla on aseenaan miekka, joka paljastuukin vähän muuksi kuin perinteiseksi miekaksi. Asuran ollessa lähellä voittoa, miekka alkaa yhtäkkiä kasvaa. Sankarimme saa kuitenkin miekan kärjestä kiinni kuudella kädellään, mutta ei voi estää sen pitenemistä. Asura kulkeutuu miekan kärjessä kuusta maan pinnalle ja syöksyy vielä sen voimasta maan läpi toiselle puolelle planeettaa. Lopulta hän kuitenkin saa pysäytettyä miekan (pelaajan sormien terveyden kustannuksella tietty) ja voittaa vastustajansa.
Asura's Wrath näyttää erittäin upealta ja erikoiselta. Jokaisessa kohtauksessa on omanlaisensa ympäristöt, ja niiden suunnittelussa on onnistuttu. Välillä ruudulle tuodaan todella paljon tavaraa ja toimintaa kipinöiden ja kirkkaiden valojen saattelemana. Vähänkään pidemmässä pelisessiossa päänsärky on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Tämä ei välttämättä ole huono asia, koska peli on niin sekopäinen, että pientä migreeniä potiessa siitä tuntuu saavan paremmin selkoa kuin täysjärkisenä pelatessa.
Lue KonsoliFINin arvostelu Asura's Wrathista!
Siinä oli pieni katsaus japanilaiseen luovaan hulluuteen tämän vuoden osalta. Mietin usein pelatessani, että mistä moiset ideat kumpuavat. Peliala tarvitsee lisää luovuutta ja omaperäisyyttä, ettei se vaivu siihen tilanteeseen, jossa jokainen julkaisu on samasta muotista väännetty. Japanilaiset tuntuvat osaavan tehdä omalaatuisia tuotoksia ja toivottavasti jatkavat niiden tehtailua. Tuntuu, että näitä pelejä ei ole edes tarkoitettu länsimaalaisten ymmärrettäväksi. Oletko pelannut yllämainittuja pelejä tai törmännyt muihin vastaaviin kokemuksiin (tänä vuonna)? Kerro siitä kommenteissa!
