Juttusarja:
Luukku 5: Hämiksen ja mun New York... ja ehkä vähä Trumpinki — Osa 1/3
Luukku 13: Mun ja Hämiksen New York... ja ehkä vähä Trumpinki — Osa 2/3
Luukku 20: Trumpin New York ...ja ehkä vähä Hämiksen ja munki — Osa 3/3
Olenhan minä pelien pellailijana aika monta The Legend of Zeldan kultaista pelikasettia elämäni aikana nähnyt, mutta niin vain se onnistuu aina vetäisemään menneeseen. Välittömästi mieleen kopuavat teinivuosien maut ja hajut huoneista, joissa näitä tahkosi kaveriporukalla.
Se kaverin huoneen vierastuoli, jolla kukaan ei halunnut istua, mutta viimeisenä paikalle tulleen täytyi?
Maailma on muuttunut siitä, kun paikallisen Mustan pörssin ikkunassa kävi kuolaamassa ylihinnoiteltuja pelejä. Ensimmäinen Donkey Kong Country Super Nintendolle: 899 markkaa. Rahamuseo.fi:n arvolaskurin mukaan tämä kääntyy 212 euroon.
Aika hemmetisti pelistä.
Kyllä siinä muutaman vuoden viikkorahat täytyi mennä - ja tuli varmaan luvattua ruohonleikkuutkin täysi-ikäisyyteen saakka.
Eihän pienessä pitäjässä mitään aitoa pelikauppaa ollut, mutta juurikin se Musta pörssi saattoi löytyä. Markkinaraon haistava paikallinen kauppias oli nähnyt oikein vaivaa pelien asettelulle hianosti lasihyllyyn. Siinäpä sitten muksulaumasta jokainen tiesi kertoa kotona täsmälleen, että monenneltako hyllyltä ja mistä kohden se synttärilahja löytyy.
Kokeillakin sai. Aika monta kotimatkaa koulusta venähti kaupan kautta pyörähtäessä. Nykyään kaupoissa on pelipisteitä, joihin on aseteltu konsoli peleineen kokeiltavaksi - harvemmin näissä kuitenkaan näkee ketään (leikki-ikäisiä lapsia ei lasketa).
Niin se mualima muuttuu. Jokaisella on mööpelit kotona ja kännykässäkin vähintään puolentusinaa peliä kesken.
Rahanteon kaava:
1. Selvitä millä ihmisryhmällä on rahaa
2. Selvitä mitä he haluavat
3. Toimita sitä niille
Me onnettomat, jotka emme ole kasvaneet pelaamisesta ulos kuten kalsareistamme, olemme tätä lahtuulle huudeltavaa karjaa. Emmekä ole enää riippuvaisia viikkorahoista, sillä aika monella 80-luvun strangerthingssiläisellä (kuten allekirjoittanut) on nykyään työpaikka.
Itsehän en ostanut tuolta mitään, mutta oli siellä sitäkin mukavampi käydä. Oma pelien keräily jäi kun tila alkoi loppumaan ja tytötkin nauroivat.
Löpinäsarjassa esillä ollut PlayStation 4:n yksinoikeuspeli Marvel's Spider-Man kustansi 80 euroa.
Ei sekään ihan vähältä tuntunut, vaikka mukana olikin ns. DLC-paketti, jolla saa kaiken tulevan lisäsisällön sitten ilmestyessään "ilmaiseksi". Ehkä eniten ostotilanteessa kulmia kohotutti se, etten yksinkertaisesti tuntunut löytävän pelistä "normiversiota" PlayStationin kauppapaikalta. Enkä minä mikään täysi käsi aateekoon kanssa ole.
Liekkö sitten Deluxe-version pinnalle pulpahtelu ollut sitä kuuluisaa myyntitaktikointia.
899 markkaa on kuitenkin semmoinen hinta, ettei ihan heti huumori riitä. Mistä nykypelistä sinä maksaisit yli 200 euroa? Tai ostaisit omalle lapselle?
Niinpä.
Jouluiseen New Yorkiin kuuluu vahvasti 24/7 jylläävä The Radio City Rockettes -tanssiryhmän The Christmas Spectacular jouluspektaakkeli.
Rehellisesti täytyy sanoa, että odotin aika paljon enemmän. Hotellihuoneessa tuli katsottua useampia videoita kulissien takaa ja se rääkki, vaivannäkö, intohimo ja ammattitaito ei tullut läpi lopputuloksessa - olihan se ammattimaisesti ja virheettömästi toteutettua. Silti.
Perinteisen ikoniset tanssijattaret ja miesesiintyjät pitivät kyllä shown, jossa koko teatterisali oli käytössä; laidoilla tapahtui lähes yhtä paljon kuin päälavalla, jossa lavasteet ja puvusteet vaihtuivat laulujen välissä. Eikä ollut muuten mikään pieni pilttuu.
Tunnelmalta vei terän elottomalta kuulostava audiotekniikka ja täysin turhat taustaseinän 3D-animaatio-osuudet - jotka eivät siis olleet sitä veeärrää millään tavalla. Pelkästään karua tietokonegrafiikkaa, joka sai aivan liian paljon aikaa päänäyttämön takaseinällä.
Paikkahan on itsessään oli upea ja historiallinen. Harmi sinänsä, etten omaa kameraa raahannut mukaan koska pelkäsin, että joku intopinkeä paikannäyttäjä heittää pian pihalle jos haluaa kurkistaa reppuun - "senkin likainen piraatti!" Olisiko sen saanut sinne? Varmasti. Samoin kuin NHL-matsiin (niin juu, paikallisottelu Rangers - Islanders tuli tietysti käytyä tsekkaamassa), vaikka viralliset ohjeet ovatkin: ei ammattitason kuvausvälineitä.
Suosittelenko Rockettesia?
En, mutta käykää rakennuksessa jos mahdollista. Sesonkiaikaan kuten joulukautena tuo tienoo on täynnä väkeä - pakkohan tuolle on hattua nostaa, sillä touhu oli käynnissä aamusta iltaan. Siinä ehtivät päivän aikana tanssijat ottamaan askeleen jos toisenkin.
Lapsille Rockettesin esitykset ovat varmasti ihan pärähdyttäviä, koska oli sitä perinteistä kolmedeetä mihin ovat tottuneet töllöttimessä, mutta sitten uutta oikeiden esiintyjien muodossa.
Aikuisille antavinta ehkä sen bucket listin kautta koettuna.
9/11 Memorial & Museum olikin sitten hieman erilainen ympäristö. Ihmisiä oli toki valtavasti, mutta alueella vallitsi jonkinlainen rauhallisuus - ympäröivistä rakennusalueista huolimatta. Ymmärtäähän tämän, sillä useampi vuosi sitten tapahtui jotain sellaista, mitä ei puolestaan sitten osaa ymmärtää. 9/11 ei näkynyt kaupungin arjessa, mikä oli sinänsä omalla tavallaan huojentavaa - katse eteen päin, mutta unohtamaanhan ei kukaan pyydä.
9/11-alue on Manhattaniin eteläisimmillä alueilla - siellä, missä nuo kaksi sortunutta tornia usein varsinkin elokuvien alkutekstien aikana tykättiin näyttää vettehen äärellä. Koko alue tuntui olevan ehdottomasti rauhallisimpia ja verkkaisimpia tienoita koko kaupungissa, joten jos meno ahdistaa, niin tuonne puistoihin mars - muutaman paikallisen kirjakaupan kautta, kuten The Mysterious Bookshop.
Nyki jättäytyi taakse hieman kaihoisissa tunnelmissa ja insert perinteinen "iso kaupunki mitään en ehtinyt näkemään". En taaskaan ostanut reissulta juuri mitään - edes niitä pelejä. Sikareita tarttui kassillinen, mutta sepä meneekin ihan sen piikkiin, että kotomaassa näiden hinnat ovat kolminkertaiset. Edelliseltä jenkkilän reissulta Floridaan toin puolivahingossa mukana pussin pistaaseja.
Mitäpä sitä turhia raahailemaan. Onpahan syy mennä uudestaan.
Eräässä mielessä Nyki on kaikkein kiinnostavampia kaupunkeja, missä on reissannut. Siellä täytyisi oikeasti olla vuosi ja nyt sitä ymmärtää taas hitusen paremmin, kun joku ilmoittaa haaveekseen asua New Yorkissa. Sen asukkaiden eläväisyys ja intensiivisyys on kiehtovaa.
Kyllä, kiirettä tuntui piisaavan, mutta ihmiset ovat myös kohteliaita tavalla, joka on suomalaiselle edelleen melko häkellyttävää.
Seuraavaa jenkkilän reissua odotellessa!
