Lisenssiasiat tapetilla
Aloitetaan helposta, eli lisensseistä. FIFA on hallinnut tätä osa-aluetta jo sieltä ensipotkuista alkaen. Konamin ainoa valtti tällä saralla oli Mestarien liiga, mutta täksi vuodeksi EA sai senkin, joten luovutusvoitto menee FIFA:lle. Mihin ihmeeseen Konami on käyttänyt menetetystä lisenssistä yli jääneet rahat? Pelkkä Valioliigakin riittäisi, mutta tilalla on Belgian, Venäjän ja Tanskan kaltaisia pikkusarjoja. Toki PES-romantiikkaan kuuluu perinteisesti oikeat joukkueet peliin tuovan option filen metsästys, mutta Xbox One ei edelleenkään tue kyseisiä tiedostoja. PC- ja PlayStation-käyttäjät saavat sentään aidot joukkueiden nimet, logot ja peliasut melko pienellä vaivalla.
Vaihtelua pelimuodoista
Molemmat panostavat vahvasti oman tiimin rakentamisen ympärille keskittyviin Ultimate Teamiin sekä Myclubiin. Tässäkin asiassa Konami kulkee valovuosia perässä, sillä Myclub on pohjimmiltaan melko karsea viritys. Pelaajien hankinta perustuu tuuriin, eikä ihkua Messiä tai Neymaria voi suoraan ostaa, toisin kuin FIFA:ssa. Ultimate Team on kaikin puolin paremmin tasapainossa. Se neuvoo kattavasti alkuun, ja taitava pelaaja kasaa oman sakkinsa nopeasti voitoista kertyvillä rahoilla. Kumpaistakin voi pelata soolona tai netissä muita vastaan.
Pro Evolution Soccerin paras pelimuoto on lähes poikkeuksetta ollut Master League, jossa hoidetaan ikään kuin managerin virkaa pallon potkimisen ohessa. Viime vuosina moodi on kuitenkin tuntunut jämähtävän paikalleen, ellei jopa taantuneen. Puuttuvien lisenssien ohella suurimmaksi ongelmaksi muodostuu teköälyn täysin järjetön käytös pelaajamarkkinoilla. Esimerkiksi eräs Valioliiga-seura myi puolet joukkueestaan mukaan lukien viime kesän ykköshankinnat. FIFA:n vastaavassa muodossa moisia järjettömyyksiä ei tapahdu aivan yhtä suuressa mittakaavassa, mutta realistiseksi sitäkään ei voi kehua. Se on kuitenkin vähemmän arsyttävä ja huomattavasti monipuolisempi esimerkiksi palkkaneuvotteluiden suhteen.
Become a Legend sekä Be a Pro päästävät pelaajat yhden joko itse luodun tai olemassa olevan futaajan kenkiin. Nämä ovat hauskoja pelimuotoja, mutta molemmat tekevät alun väärin. FIFA:ssa joukkueen voi valita suoraan, ja Pro Evossa tiimi arvotaan valitun liigan joukkueista. Vielä joitain vuosia sitten PES pisti pelaajan näytösotteluun, jonka perusteella pöydälle ilmestyi muutama sopimustarjous, mikä oli edes jokseenkin realistinen tapa hoitaa tiimin valinta.
Moninpelinä molemmat ovat parhaimmillaan samalta sohvalta, mutta nettipuolella FIFA:n Pro Clubs ansaitsee erityismaininnan. Siinä jokainen ohjaa yhtä itse luotua pelaajaa, ja on mahdollista, että koko tiimi koostuu ihmispelaajista. Joukkueen voi luoda itse tai sitten yrittää kalastella kutsua kavereiden poppooseen – tai miksei tuntemattomienkin. Jo muutama ihmispeluri riittää saamaan aikaan ikimuistoisia futishetkiä.
FIFA:ssa on myös mukavan piristävä tarinatila The Journey, joka teki debyyttinsä pari vuotta sitten. Tällä kertaa kyseessä on viimeinen luku Alex Hunterin seikkailusta, joka on vienyt miestä Euroopan kentiltä jenkkilään ja takaisin. Nyt pääosa jakautuu kolmen hahmon kesken, mistä yksi on nainen. Luvassa on draamaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella, eikä konflikteilta säästytä tälläkään kertaa. EA:n panostus pelimuotoon näkyy muun muassa maailman ihanimman Hans Zimmerin säveltämissä musiikeissa. Hans ei varmasti ole mikään halpa mies.
FIFA:n uutuus tänä vuonna on uusittu Kick-Off, joka tuo lisäulottuvuuksia varsinkin illanviettoihin. Tarjolla on miniturnausten lisäksi muokattavia sääntöjä. Miltä kuulostaisi matsi, jossa pelkät puskumaalit ja volleyt lasketaan, tai että kaukolaukauksesta saakin kaksi maalia? Tämä on erittäin hyvä lisä jo valmiiksi kattavaan valikoimaan.
Miten kävikään kentällä?
PES on perinteisesti tunnettu realistisempana näkemyksenä lajista kuin kilpakumppaninsa, mutta tilanne on jonkin verran tasoittunut vuosien saatossa. Viime vuonna ero tosin oli selvä, eikä FIFA muistuttanut kovinkaan paljoa oikeaa jalkapalloa edes yksinpelinä.
Pro Evon selkein etu on edelleen pelaajien väliset erot. Messi tuntuu ja näyttää Messiltä, eikä puujalkaisimmalla puolustajalla noin vain kikkailla koko kentän läpi. Tuntuma on sanalla sanoen erinomainen. Vedot lähtevät, jos ovat lähteäkseen, ja ottelut ovat fyysisiä sekä eläväisiä. FIFA on kuitenkin skarpannut, eikä se ole enää aivan niin epärealistinen pujottelusimulaattori.
Molempien tempo on oletuksena aivan liian kova. Onneksi soolopeleissä nopeutta voi hidastaa, mikäli haluaa nauttia edes jokseenkin aidon tuntuisesta virtuaalipalloilusta. EA:n futiksessa on vieläpä kätevät liukusäätimet, joita muokkaamalla homma saa aivan uusia ulottuvuuksia. Operation Sportsin foorumilla tarjoillaan yleensä parhaat arvot realistisemman kokemuksen aikaansaamiseksi.
Tekoälyn toiminta jättää molemmissa toivomisen varaa. Puolustajat hortoilevat välillä todella ärsyttävästi, eikä vikkeläkinttuinen laitahyökkääjä tajua juosta pystyyn silloin kun pitäisi. Varsinkin FIFA:ssa tekoäly pyrkii pelaamaan vain ylöspäin, eikä pelinrakentelu näytä kovinkaan realistiselta. Tätä voi jonkin verran parantaa jo kerran mainituilla liukusäätimillä sekä taktiikan muokkauksilla. Lisäksi yksittäisille pelaajille jaettavat ohjeet vievät peliä jälleen aidompaan suuntaan, mutta niiden vaikutus on aivan liian pieni. Tosin PES ei anna ollenkaan ohjeistaa yksittäistä pelaajaa taktisesti, mikä on vielä huonompi. Tämä korvataan osin "fluid formationsilla", joka kertoo joukkueelle taktisen muodostelman pelin eri vaiheissa. Loppupeleissä molemmat kilpakumppanukset kaipaisivat enemmän taktisia vaihtoehtoja.
Tuomarityöskentelyssä FIFA vetää hitusen pidemmän korren. Esimerkiksi kesän MM-kisoissa erikoistilannepelaaminen oli todella suuressa roolissa, mutta virtuaalipalloiluissa moisesta voi vain haaveilla. Varsinkin PES:ssa ei voi kuin ihmetellä korttien ja ylipäätään rikkeiden puutetta. Vapaapotkuja tulee keskimäärin yksi kymmenessä ottelussa, kun taas kilpakumppanissa jotakuinkin pari enemmän. Kannatan vanhan kunnon Kazuki Iton tuomista takaisin.
Nettipelin toimivuus on mennyt molemmissa parempaan suuntaan, vaikkakin pieni viive haittaa pelaamista. Järkyttävän kovia lagipiikkejä tai jäätymisiä ei juurikaan esiinny. Pelaajakunnassakin tuntuu tapahtuneen pientä kehitystä, sillä kaikki eivät enää roiski pitkää palloa kentän nopeimmalle futaajalle. Liekö moinen muutos toimivamman nettipelin ansiota vaiko alkuhuumaa, mutta joka tapauksessa online-moodien jauhaminen tuntuu nyt mielekkäämmältä.
Karkkia silmille ja korville
Kumpaisenkin äänimaisemat luovat mukavasti tunnelmaa. Kuulutukset kaikuvat stadioneilla, ja yleisö pauhaa ja mekastaa parhaansa mukaan. Tosin FIFA:n lisenssit sekä parempi selostus tekevät kokemuksessa huomattavan eron. Onhan se nyt aivan eri fiilis katsoa pelaajien astelevan huutomyrskyssä Old Traffordille kuin keksitylle Konami Stadiumille. Lisäksi selostajakaksikon nippelitiedot ja muut yksityiskohtaiset heitot korostavat syvällisempää kokemusta. PES on tunnettu surkuhupaisasta selostuksestaan, mutta hauskaa se oli viimeksi vuonna 2006, kun joku keksi vaihtaa selostuksen espanjan kielelle. Konamin olisi korkea aika tehdä asialle jotain.
Konamin virtuaalipalloilu näyttää himpun verran paremmalta animaatioiden sekä pelaajien kasvojen suhteen. FIFA on hieman sarjakuvamaisempi, ja pelaajien liikkeet töksähtävät välillä silmiinpistävän konemaisesti. Molemmat tarjoavat kuitenkin mukavaa A-luokan silmäkarkkia, eikä kömpelöitä valikoita lukuun ottamatta suurempaa valittamisen aihetta ilmene.
Kokonaisuus
Vaikuttaa siltä, että EA sentään yrittää kehittää tuotettaan eteenpäin, kun taas Konami on mennyt sieltä, missä aita on matalin, tai paremminkin puuttuu kokonaan. Vanhana PES-fanina tuntuu surulliselta katsoa, kuinka legendaarinen futispeli tarpoo suossa vuodesta toiseen. Kokonaisuutena FIFA onkin vertailussa selkeästi parempi kaikilla muilla osa-alueilla paitsi kentällä. Molempia on sentään hauska pelata, mikä lienee yksi pääkriteereistä, kun pelistä on kyse.
