Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

MAG 2.10 ja Escalation (DLC)

Zipper Interactiven massiiviräiskintää MAG on julkaisusta lähtien päivitetty ja paranneltu. Varsinaista vikaa ei pelissä kuitenkaan ole juuri ollut, vaan hiominen on keskittynyt verkkosodan syventämiseen ja monipuolistamiseen. Vuoden jälkipuoliskolla versioksi päivittyi jo 2.10. Samaan aikaan julkaistu uusi maksullinen pelimuoto Escalation tuo menoon tuulahduksen Call of Dutya. Jos olet joskus viimeksi kevättalvella 2010 testannut varjosodan toimintaa, on syytä palata uudestaan taistelukentälle.

Tasokatto ja uusittu talousjärjestelmä

Yksi nurinan aihe on ollut se, että peli pakottaa sitoutumaan yhteen yksityisarmeijoista. Päivityksen myötä on kuitenkin mahdollista tehdä itselleen kolme erillistä profiilia eli yksi sotilas kullekin armeijalle. Ilmaista tämä ei kuitenkaan ole, sillä aidan toisella puolella vierailemisesta joutuu maksamaan 0,95 euroa kuukaudessa. Aidon rahan vaatimisen tarkoituksena on varmaankin hillitä pelaajien intoa loikkia armeijasta toiseen päivän ja kuun asennon mukaan. Lisäksi pieni maksu tuntuu täysin oikeutetulta, koska tekijät ovat peliinsä niin paljon panostaneet vielä kauan julkaisun jälkeenkin.

Tasokatto on nostettu lukemaan 70 aiemmasta 60:sta. Samalla erikoistumiseen kannustava taitotaulukko on uusittu kokonaan. Tarjolla on aiempaa enemmän vaihtoehtoja, joten nyt jos koskaan erilaisten painotusten kokeileminen on kannattavaa. Uusi taitoluokka on Ajoneuvot eli Vehicles, joilla voi parantaa esimerkiksi kulkuneuvojen miinakestävyyttä tai tornitykin tuhovoimaa. Taitotaulukko kaipaisi kuitenkin vielä hiomista. Jos huomaa erikoistuneensa väärään asiaan, on kaikki nollattava ennen korjauksien tekemistä. Omien taitojen optimointia helpottaisi mahdollisuus ”peruuttaa” takaperin kykypiste kerrallaan.

Aiemmin uudet kyvyt ja aseet avautuivat tasojen karttumisen myötä, mutta tilalle on otettu kokonaan uusi talousjärjestelmä. Pelaamalla kassaan kertyy rahaa, joilla voi sitten ostaa erillisestä kaupasta juuri ne pelit ja vehkeet, joista itse pitää. Luonnollisesti ensiksi kannattaa hankkia aseet ja panssarit, jonka jälkeen kahisevalla voi ostaa kosmeettisia muutoksia antavia vaatteita. Harmillisesti varsinainen kauppavalikko on sekavan oloinen ja hankala käyttää. Tästä syystä puodin ihmettelemiseen on käytettävä runsaasti aikaa. Vaihtoehtoisesti kokemuksen tuomalla varmuudella voi valita joukosta ne tutut ja turvalliset tuliluikut ennen heräteostoksia.

Klaanitaistelu ja muut pelilliset muutokset

Yhteishengen kannalta merkittävin uudistus on Clan deploy eli Klaanitaistelu. Oman klaaninsa upseereiksi luokitellut taistelijat voivat avata erillisen peliaulan, johon kaikki jäsenet saavat vapaasti liittyä milloin tahansa. Uudistus on erittäin toivottu, sillä Klaanitaistelu avaa mahdollisuuden viedä vaikka 128 sotilasta yhteen ja samaan matsiin. Ennen päivitystä pelaajien olivat pakko säätää tekstichattien avulla yhteislähtöjä, mikä oli rasittavaa ja epävarmaa. Ajoittain peli kuitenkin hajottaa porukan kahteen eri joukkoon, vaikka taistelijoita olisi riittävästi yhdeksi isoksi. Lisäksi matseihin liittyminen ja niistä poistuminen on jopa liian helppoa, sillä välillä jengiä tulee ja menee kuin nakkikioskilla ikään. Tämä ei kuitenkaan ole MAGin vika vaan ongelma on pelaajien omassa käytöksessä.

KonsoliFINin arvostelussa kiinnitin huomiota siihen, ettei MAGin äänimaailma tue mielikuvaa suuren mittakaavan taistelusta. Ilmeisesti myös Zipperin koodaajat olivat kanssani samaa mieltä, sillä päivityksen myötä äänimaailma tuntuu aiempaa rikkaammalta. Ylimääräisen potkun kuulee niin juoksemisessa, ampumisessa kuin räjähdyksissäkin. Graafisia muutoksia ei ole juuri tehty lukuun ottamatta pelaamiseen tarkoitettuja muutoksia, joilla pelaaja saa entistä paremmin palautetta tekemisistään.

Pienten pelillisten korjauksien lista on mittava, mutta suurimmat vaikutukset ovat korjaamisesta saatavien kokemuspisteiden kasvattaminen ja veitsen käyttämisen hankaloittaminen. Puukkojunkkareiden vuoksi peli uhkasi lipsua pelkäksi teräasehipaksi, mutta päivitys teki oivaa työtä palauttaakseen puukolla heilujat ruotuun. Tasapainoilu on kuitenkin todella vaikeaa, sillä uusi talousjärjestelmä on nostanut uudeksi suosikiksi tappiin saakka tuunatut haulikot. Yksi osuma tappaa kertalaakista todella kaukaa. Onneksi näiden petopyssyjen tulinopeus on melko hidas, mikä helpottaa tuleen vastaamista. MAGin kaltaisen jättipelin riesana ovat aina olleet myös erilaiset bugit eikä niistä ole päästy täysin eroon vieläkään. Varsinkin Hallinnassa eli Dominationissa peli jäätyy silloin tällöin.

PlayStation Move

Uudistunut MAG lisäsi mahdollisuuden pelata PlayStation Move -ohjaimella. Liikkeentunnistuksen avulla pelaaminen vaatii melko paljon harjoittelua ja asetuksien muokkaamista. Lopulta matsit luistavat yhtä hyvin kuin normaalilla tattiohjaimellakin. Mitään varsinaista etua liikeohjaus ei tuo, joten kyse on puhtaasta makuasiasta. MAGin pelaaminen Movella tuntuu täysin samalta kuin pelaisi Wiitä teräväpiirtokonsolilla. Sonyn omaa heilumiskapulaa ei pelkän MAGin vuoksi kannata hankkia, mutta jos taloudessa on Move, kannattaa sitä kuitenkin ehdottomasti kokeilla.

Hyväksi havaitut asetukset liikeohjausta varten ovat seuraavat (kiitokset käyttäjälle Rottamopo):
Player rotation: 85
Player pitch: 20
Gesture sensitivity: 100
Scope sensitivity: 100
Normal play: 40 / 0 / 60
Fixed iron sights: OFF
Iron sights: 0 / 0 / 50

Uusi pelimuoto Escalation

Laajennus peliin MAG Kehittäjä: Zipper Interactive
Julkaisupäivä: lokakuu 2010 Lajityyppi: verkkoräiskintä
Pegi-suositus: 16 Hinta: 7,95 euroa

MAGiin on tuotu laiskasti uusia pelimuotoja ja järjestyksessään toinen maksullinen lisäosa on Escalation. Lisurin mukana tulee uusia aseita ja mitaleja sekä muutama uusi trophy-palkinto. Escalation asettaa maksimissaan 96 pelaajaa sotasille kolmessa uudessa kartassa. Idea on siinä, että ensimmäistä kertaa kaikki kolme yksityisarmeijaa taistelevat yhdellä ja samalla areenalla. Yhdessä matsissa on siis läsnä yksi 32 miehen joukkue kustakin armeijasta.

Escalationin tavoitteena on varmistaa oman joukon herruus kolmen erilaisen energianlähteen käytössä, joita ovat Valorin tuuli-, Ravenin lämpö- ja S.V.E.R.:in aurinkoenergia. Varsinainen taistelu on kaksivaiheinen Sabotagen eli Sabotaasin malliin. Aluksi joukkojen on vallattava kaksi kohdetta kolmesta (A, B ja C), joiden yhtäaikainen hallinta avaa lopullisen kohteen D. Ero Sabotageen on kuitenkin siinä, että kahden ensimmäisen kohteen vallanneen armeijan on pidettävä tukikohta D hallussaan mahdollisimman pitkään. Jos vihollinen pääsee valloittamaan D:n, kohteet A, B ja C avautuvat jälleen ja taistelu alkaa alusta. Voittanut osapuoli on se, joka saa ensimmäisenä kerätyksi riittävästi pisteitä tai peliaika muuten loppuu.

Kaikki kolme uutta karttaa ovat kookkaita ja jossain määrin ympyrän muotoisia. Valorin inspiroima areena Silverback Ridge on vuoristoinen havumetsäalue, jossa on todella suuret korkeuserot. Tästä syystä varomaton pelaaja saa nopeasti kukkulan laelta ammutusta tarkkuuskiväärin kuulasta. Joutomaat eli Radiant Barrens on S.V.E.R.:in aavikkokartta, jossa painopiste on suurilla aukeilla. Korkeuseroja ei juuri ole, joten pelaajat saavat varautua runsaaseen juoksenteluun hiekkaista aurinkovoimalaa valloittaessaan. Ravenin reviiriä on Isla de Magma, joka on rakenteeltaan viidakkoinen kraatteri. Korkeaa mäkeä seuraa jyrkkä lasku alas laaksoon, joten suurin osa taisteluista käydään epätasaisessa maastossa.

Escalationissa on ainesta, mutta ilman kurinalaista joukkoa ja tiukkaa johtajaa pelaaminen muuttuu nopeasti pelkäksi Call of Dutyksi. Aivan liian usein taistelijat vain ryntäilevät pitkin kenttää kranaatteja viskoen ja tappoja keräten. Pelimuoto ei kovinkaan tiukasti pakota toimimaan oikealla tavalla, jolloin pelaajat itse luovat suuren osan omasta viihtyvyydestään. Valitettavasti suurin osa on täysin tyytyväinen saadessaan pelata ylipitkää tappomatsia eli team deathmatchia. Maksullisuuden vuoksi jonotusajat ovat erittäin pitkät, mikä ei ole omiaan lisäämään Escalationin viehätystä.

MAG on parempi kuin koskaan aikaisemmin

Pelimaailmassa on erittäin poikkeuksellista, että kehittäjä jaksaa aktiivisesti tukea kuukausimaksutonta tuotetta vielä pitkään julkaisun jälkeenkin. Zipper Interactive on jatkuvasti kuunnellut pelaajia ja pyrkinyt luomaan kunnianhimoisesta pelistään verkkoräiskintöjen kuninkaan. Ongelmaton MAG ei vieläkään ole, mutta hyvä silti ja lisäksi oman sarjansa ainoa edustaja konsoleilla. Jos hyllyssä ei vielä ole PlayStation 3:a, voi juuri MAG olla oikea syy hankkia Sonyn musta monoliitti. Jos taas 256:n taistelijan verkkosota on muuten vain jäänyt kokematta, nyt on aika korjata aukko sivistyksessä.

KonsoliFIN MAG-arvio
Lisäosa Interdictionin arvio

Miten mukaan KonsoliFINin MAG-klaaneihin?
KonsoliFINin MAG-foorumit

Joulukalenterin luukku 8: MAG
Joulukalenterin luukku 23: Vuoden PS3-yksinoikeus

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi