Marvelin filmituotantoon kuuluu monenmoista tuotosta, joista osa loistaa selkeästi korkeammalla kuin osa sisaruksistaan. Toimituksemme pohti äskettäin julkaistun Black Widow -filmin jälkimainingeissa omat suosikkinsa MCU-kokonaisuudesta.
Ja tosiaan, MCU tulee sanoista Marvel Cinematic Universe. Jätämme tässä kohdin laskuista pois Foxin X-Menit sekä Sonyn Venomit ja muut keskittyen ainoastaan Marvelin kyhäämään elokuvauniversumiin. Vaikka emme kiistäne, että Logan on mainio tekele ja Deadpool hupaisanpuoleinen.
Petri Kataja
Iron Man, The Avengers, Guardians of the Galaxy jatko-osineen, Captain America: The Winter Soldier ja Avengers: Endgame. Siinäpä ne omat suosikit. Yhden ainokaisen valikoiminen omaksi suosikiksi luulisi olevan vaikeata, mutta kyllä se valinta on aikamoisen selkeä.
Oma valintani näistä on helposti ensimmäinen Guardians of the Galaxy. Se, että suurelle yleisölle tuntematon avaruudessa suhaava ryhmä nousi suureen suosioon, on jo ajatuksenakin perin kutkuttava. Mutta miksipä näin ei olisi käynyt, sillä James Gunnin ohjaama filmi on varsin viihdyttävä kokemus mainiolla soundtrackilla ja hauskalla huumorilla varustettuna.
Omistan tasan kaksi Blu-Ray-elokuvaa ja Guardians of the Galaxy on niistä toinen. Kyseessä on myös se ainokainen MCU-raina, jonka olen nähnyt useamman kerran.
Petri Leskinen
Jossain vaiheessa Marvel-ähky vei intoni koko elokuvasarjaan ja en käynyt teatterissa edes katsomassa uutuuksia, kunnes Guardians of the Galaxyn letkeä meno ja muista filmeistä poikkeava huumori ohjasivat minut pois pimeältä puolelta. Infinity Warin ja Endgamen eeppisyys vakuuttivat myös, ja olen aina tykännyt Tom Hollandin Hämis-tulkinnasta. Olen kuitenkin Groot tässä asiassa.
Joonatan Itkonen:
Kaikki MCU-filmit ovat enemmän tai vähemmän hyviä, yhtä tiettyä poikkeusta lukuun ottamatta. Näistä kuitenkin kaksi erottuu joukosta omaksi edukseen. Ensimmäinen on loppua petaava valloittava maailmanlopun jännäri Infinity War ja toinen, jopa kerettiläisen leiman uhalla, on häpeällisen aliarvostettu Age of Ultron.
Infinity War on helppo juhlittava. Tässä vaiheessa Marvel oli jo tutustuttanut yleisön hahmoihin useamman elokuvan myötä, joten nyt pystyttiin laittamaan kovempi vaihde päälle. Lopputuloksena on valtava kosminen alkusoitto lopulle, joka toimii päätösosaa hivenen paremmin. Huippukohtina mainittakoon Thorin uskomaton matka kuolleen tähden ympärille rakennettuun sulattamoon, sekä äärimmäisen lohduton kliimaksi, joka hiljensi yleisöt maailmanlaajuisesti. Infinity War viimein löi lukkoon sen tosiasian, että Marvel on onnistunut löytämään täydellisen reseptin kertoa uudenlaista mytologiaa koko maailmalle. Vaikka Endgame on ehkä palkitsevampi kokemus, koska se on pelkkää fanservicea alusta loppuun, niin Infinity War on haastavampi ja lopulta vaikuttavampi kokonaisuus, koska se uskaltaa antaa kaiken mennä päin mäntyä.
Age of Ultron on taas vaikeampi tapaus. Kun ohjaaja Joss Whedon paljastui totaaliseksi ihmisperseeksi muutama vuosi takaperin, alkoi myös kova paine haukkua hänen koko tuotantoaan. Ensimmäisen Avengers-leffan kohdalla tämä osoittautui miltei mahdottomaksi, sillä sitä rakastavat melkein kaikki MCU-fanit. Mutta kostajien jatko-osa onkin helpompi kohde. Siinähän alkoi jo näkyä näitä tiettyjä whedonmaisuuksia, jotka niin tuppaavat ärsyttämään väkeä. Eikä sitä käy kieltäminen, osa jutuista on typerryttävää katseltavaa.
Vaikka idea Natasha Romanovin ja Bruce Bannerin orastavasta rakkaudesta toisiinsa nojaavina trauman uhreina on erinomainen, Whedon ei tunnu tietävän miten sitä tulisi käsitellä. Jokaista hienoa hetkeä kohtaan on vähintään yksi hölmö vastaava. Kun Romanov ehdottaa Bannerille, että he voisivat paeta ja jättää Avengersit oman onnensa nojaan, elokuva on parhaimmillaan. Samalla taas jälkimmäisen kompurointi Romanovin rintoihin edustaa sitä typerää 90-luvulta jäänyttä seksismiä, jota ei olisi tarvinnut enää ikinä nähdä.
Mutta huonoa elokuvaa tästä ei saa tekemälläkään. Tämän varmistaa tuottaja Kevin Feigen pitkänäköisyys, joka lataa tarinaan tusinoittain mielenkiintoisia pohjustuksia tulevasta. Thor Ragnarok esitellään elokuvan puolivälissä, hurjat viisi vuotta ennen ensi-iltaansa. Jopa pienemmät sarjat, kuten WandaVision juontavat tähän elokuvaan. Whedon ei tunnetusti lämmennyt Feigen komennuksille tippaakaan, eikä parivaljakko työskennellyt enää yhdessä tämän projektin jälkeen.
Riidoista huolimatta Whedon ymmärtää hahmojensa päälle, tai ainakin niiden, joista hän pitää. Elizabeth Olsen on ollut vuosia avoin siitä, että Ultron oli viimeinen Marvel-tuotanto, jossa Wandaa oli kiinnostava näytellä ennen kuin WandaVision pääsi vauhtiin. Samaa on myös todennut James Spader, jonka näyttelemä Ultron on koko MCU-sarjan parhaita pahiksia.
Täydellinen elokuva siis ei ole kyseessä, mutta en mitenkään voi olla rakastamatta jopa rikkinäistä kokonaisuutta, jossa on näin paljon (kröhöm) visiota. Whedonin taso käsikirjoittajana on ailahteleva, mutta hänen kynästään silti lähti niin upeita hetkiä kuin Sokovian nousu yläilmoihin, sekä Visionin ilahduttavan melankolinen toteamus kuinka hän tosiaan on "born yesterday".
Jotta lista ei olisi keskeneräinen pitää myös mainita Iron Man 3, joka ansaitsee kehut rohkeasta tavasta käsitellä hahmoja oikeasti pukujensa ulkopuolella, eikä vain tylsinä ikoneina. Shane Blackin päätös Tony Starkin PTSD-tarinalle ei kelvannut kaikille, mutta historia on päätösosan puolella. Moniulotteinen toimintadraama toimii edelleen parhaiten Marvelin kultapojun omasta trilogiasta.
Jyri Jokinen
Kaksi sanaa. Taika. Waititi. Ja näiden takia kaksi muuta sanaa. Thor. Ragnarök.
Jos joku ei ole vielä etsinyt käsiinsä (HBO:lta löytyy helposti) umpiluupäistä ja sysimustaa vampyyrikomediaa What We Do in the Shadows (elokuva ja siihen pohjautuva tv-sarja), niin tehkää itsellenne palvelus ja uhratkaa muutama tunti tälle uusiseelantilaiselle helmelle. Tältä pohjalta Waititi bongattiin ohjaamaan ylivoimaisesti hilpeimmän ja aiemmin turhan pompöösin Thorin riemastuttavasti maan pinnalle paiskaavan Marvel-iloittelun. Leffa on täynnä timanttisia roolisuorituksia, joista erityisesti täytyy mainita Jeff Goldblumin ällöttävän lipevä Grandmaster ja aina loistava Karl Urban. (Missä muuten viipyy jatko aivan jäätävän upealle Dreddille?)
Thor Ragnarök on tavallaan armotonta perseilyä, mutta Waititi osaa taiteilla absurdiuden rajamailla tipahtamatta älyttömyyden puolelle. Näin Marvel-universumin isoa juonta kuljetetaan tyylikkäällä ja kohtalokkaalla tavalla eteenpäin samalla, kun hulvaton dialogi saa hörähtelemään ääneen. Varsinkin Waititin itsensä esittämä Korg päästelee suustaan melkoisia helmiä.
"Oh, Miek's dead. I accidentally stomped on him on the bridge. I still felt so guilty I've been carrying him around all day."
Jaakko Herranen
Tähän ei voi vain yhtä elokuvaa nimetä, sillä sen verran paljon laatua MCU-universumiin mahtuu. Kunniapaikalle kohottaisin tästä huolimatta heittämällä Guardians of the Galaxy -kaksikon (kasvaa kolmikoksi myöhemmin), joka yhdistelee suorastaan nerokkaasti Marvel-universumia, slapstick-huumoria, itseironiaa ja liki kaikkea mahdollista. Pääosan roolit tulkitseva porukkakin on sisäistänyt hahmonsa täydellisesti ja kaikkien kemia toimii – en olisi koskaan uskonut Rocketin ja Grootin olevan hahmoina mistään kotoisin, mutta toisin vain kävi! Paketin täydentävät loistavat sivuhahmot ja meininkiä mallikkaasti rytmittävä soundtrack, joka on aina tunnelmassa juuri eikä melkein tilanteen tasalla. James Gunn tekee myös todennäköisesti ensimmäisen hyvän DC-elokuvan, en malta odottaa The Suicide Squadia.
Hieman samaa sarjaa Guardiansin kanssa on Taika Waititin Thor: Ragnarok, joka heitti norskijumalien turhan synkistelyn romukoppaan ja pisti kaiken läskiksi juuri oikealla tavalla. Kokonaisuus istuu tästä huolimatta MCU-kaanoniin mainiosti, eikä tunnu lainkaan irralliselta omalta episodiltaan.
Hienoimmat hetket olen kokenut kuitenkin phase 4:n päättäneiden Infinity Warin ja Endgamen parissa. Jälkimmäinen Lontoon Odeon BFI -teatterin valtavalta IMAX-kankaalta täyden salin kera oli kokemus, jota en tule koskaan unohtamaan. Ihmisten vilpittömät reaktiot varsinkin loppukohtauksessa saivat tällaisen vanhan jäärän vuodattamaan kyyneliä ja hihkumaan vuoron perään. Tämä kaksikko myös päättää MCU-vaiheen sillä tavalla, että en ymmärrä miten jatkossa vastaavassa voitaisiin enää onnistua.
Ainiin, ja sitten on vielä ne Jon Wattsin ja Tom Hollandin Spider-Manitkin...
------
Miten valinnat osuivat kohdilleen, onko suosikkisi jokin muu kuin yllämainitut filmit?
