Otetaan ripaus DOOMia
Ruiner-pelin tekijät ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin ja kaikessa hiljaisuudessa työstäneet ensimmäisen personaan hyperväkivaltaista toimintapeliä, joka ilmestyy kaikille konsoleille ja PC:lle jo toukokuussa 2025.
Metal Edenin juonesta on vaikea sanoa sen kummempia, sillä raakileeksi jäävä testiversio pitää tarinan hämärän peitossa onnistuneesti. Pelaaja istahtaa Battle Angel Alita -tyylisen androidin metallisiin saappaisiin ja lähtee tekoälyn rauhallisen opastuksen siivittämänä pistämään lihoiksi kaiken, mikä tielle tulee. Sankari kuuluu hyperyksikköjen erikoisvoimiin ja tottelee nimeä ASKA. Tapahtumapaikka on mekaaninen planeetta nimeltään Moebius, jossa dialogin mukaan käydään rankkaa taistelua ihmisten sieluista, jotka ovat käypää valuuttaa tätä nykyä.
Toiminnan ohella höpötellessä viljellään lahjakkaasti ideoita metaihmisyydestä, sielusta ja maailman rappeutuneisuudesta, jonka vain sinä voit parantaa. Näihin on toki hitusen vaikea pureutua sen syvemmin, sillä räiskintä ja raivokas tasohyppely vievät kaiken huomion.
Onneksi maailman visuaalinen anti ja tyylitelty tarinankerronta antavat osviittaa siitä, että Metal Eden ei tyydy pelkkään fiilistelyyn. Taustalla pyörii jatkuvasti pieni ahdistuksen pirulainen, joka lupailee vauhdikasta teknojännäriä jahka lopullinen peli on saatavilla keväällä.
Lisätään sekaan hitunen Metroidia
Toiminta on hengästyttävää luotihippaa, joka sekoittelee DOOMin silmitöntä väkivaltaa luotihelvettien veribalettiin saumattomasti. Alussa pelaajan ammusvarastot ovat suorastaan tuskallisen rajattuja, mikä pakottaa jatkuvaan liikkumiseen ja tarkkoihin täsmäiskuihin, jos meinaa selvitä isommista robottilaumoista.
Mitä pidemmälle lyhyessäkin demossa ehtii, sen tehokkaammiksi myös aseet muodostuvat. Vaikka tykit ovat kaikki tutumpia kuin lähisuku (pistooli, konekivääri ja haulikko lähettävät terveisiä), se tuttuus antaa mahdollisuuden tekijöille kokeilla erilaisia lähestymistapoja ammusten suhteen. Konekivääri ylikuumenee hetkessä, joten sitä käytetään vain lyhyissä pyrähdyksissä pitämään väkijoukot hallinnassa. Pistooli on tarkka, mutta tekee vain tietynlaista vahinkoa eikä siihen voi luottaa kunnon kahakassa. Haulikko on paras hätävara isompia mörssäreitä varten, joka kuitenkin on yhtä tyhjän kanssa pitkiltä etäisyyksiltä.
Lähietäisyydeltä sankari voi repäistä vihollisten mekaaniset sydämet suoraan rinnasta, jolloin niitä voi käyttää joko ruokana tai kranaatteina. Onko tässä logiikkaa? No ei tippaakaan, mutta onhan se ihan sairaan siistiä. Muutaman teknopumpun mutustaminen antaa lyhyen hetken verran erikoisvoimia, joilla voi puolestaan pistää haarniskoja ja isompia ressukoita paloiksi.
Ainoat kerrat, kun Metal Eden lössähtää kasaan ovat ne, joissa hahmon pitää pakolla seisoa paikoillaan turvaskanneria varten. Samalla vihollisia lentää niskaan kuin viimeistä päivää, ja koko nopeatempoinen meno lopahtaa siihen. Jotenkin näistä pitkitetyistä ovien avaamisista ei ole vieläkään päästy eroon, mikä on suorastaan raivostuttavaa.
Maustetaan annoksella Mirror's Edgeä
Räiskinnän ohella Metal Eden tarjoilee kepeää parkouria ja kiipeilyä, joka elää jossain Mirror's Edgen ja Ghostrunnerin välimaastossa.
Tiettyjä seiniä pitkin voi juosta, ja sankarin rakettikintut antavat hyppyihin pientä potkua. Reitit ovat lineaarisia, mutta vaativat hitusen verran hoksottimia, sillä nopeatempoinen meno voi helposti päätyä kompurointiin kohti tyhjyyttä.
Kokonaisuudesta onneksi jää käteen muutakin kuin vain kasa vertauksia muihin peleihin. Metal Eden ei juhli omaperäisyydellä, mutta sen pelaaminen on jo tässä vaiheessa niin huippuunsa viimeisteltyä, että väkivaltaiseen tanssahteluun jää koukkuun. Vaikka sen ennakkoversion parissa ehti vierähtää vain muutama tunti, se jätti erinomaisen fiiliksen ja halun päästä näkemään, miten älyttömäksi tulevaisuuden synkkä visio voi edetä.
