Helpottuiko brändääminen nyt?
Kun PlayStation Plus aikoinaan julkaistiin, sen arvolupaus oli yksinkertainen: maksa kuukausimaksua ja saa joka kuukausi pari peliä. Ihan alussa valikoima oli tosi köyhä, mutta huhtikuussa 2011 tapahtuneen nolon verkkokatkoksen jälkeen Sony halusi voittaa yleisön sympatiat, ja paransi tarjoiluja niin paljon, että nostin Plussan yhdeksi vuoden 2013 parhaista ilmiöistä.
Muutamaa vuotta myöhemmin Sony hyödynsi hankkimaansa pilviteknologiaa ja julkaisi suoratoistopalvelu PlayStation Now'n. Pelkästään suorapelaamisen varaan rakennettu palvelu ei kuitenkaan kelvannut maksaville asiakkaille, koska edes nykypäivänä internetin latenssi ei ole riittävän tasaisesti alhainen, että kokemusta voisi pitää aina tyydyttävänä. Niinpä Now laajeni kattamaan myös omalle koneelle ladattavat pelit, ja pilvi työnnettiin taka-alalle.
Microsoftin Game Passin suosion myötä Sonyn palveluiden hajanaisuus ja kaoottinen arvolupaus alkoi näyttää entistä pahemmalta, joten San Mateossa jouduttiin miettimään koko paletti uusiksi. Lopputuloksena PlayStation Now haudattiin ja positiivisempia konnotaatioita herättävä PS Plus uudelleenpaketoitiin helpommin kommunikoitavaan muotoon. Tai se kai ainakin oli tarkoitus.
Jako kolmeen
Yksinkertaisimmillaan uuden PlayStation Plussan voisi kiteyttää näin: Essential on vanha PS Plus, Premium on Plus plus Now ja Extra on siitä väliltä. Mutta vähän jotain muutakin.
Toinen tapa kertoa jäsenyystasojen eroista on puhua rahasta. Essentialin vuositilaus maksaa 59,95€, Extran 99,95€ ja Premiumin 119,95€. Extra-tason tarkoitus vaikuttaisi toimia jonkinlaisena täkynä, jolla yritetään houkutella ihmiset huomaamaan pelivalikoima, mutta tarjotaan ihan vähän kalliimpaa tasoa, jossa näyttäisi olevan merkittävästi enemmän arvoa.
Hämmentävä on Premiumissa tuleva "Klassikkovalikoima", sillä jako klassikoiden ja muiden välillä tuntuu aika hatusta repäistyltä. Peruspelivalikoimassa on mm. klassikoita kuten KNACK ja Uncharted 4, kun taas klassikoihin on rankattu esimerkiksi Bulletstorm: Full Clip Edition, LEGO Batman ja Borderlands: The Handsome Collection. Ehkä tärkein ero on kuitenkin vanhempien — lähinnä PS3-aikaisten — pelien tarjoaminen pilviversioina. Cell-prosessorihan oli sen verran esoteerinen viritelmä, että sen emulointi nykylaitteilla on käytännössä mahdotonta, joten virtautus jää oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi. (Toisaalta, jos huhuja on uskominen, tilanne voi vielä muuttua.)
Preemio tositoimissa
Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten onnettomalta Sonyn käyttöliittymä- ja verkko-osaaminen vaikuttaa. Uuden PlayStation Plussan myötä tähän voi lisätä markkinoinnillisen kädettömyyden, sillä palvelusta ei ole tehty mitenkään helposti hyödynnettävää. Pelilistaus on kyllä julkaistu verkossa, mutta mahdollisimman epämyyvässä muodossa. Esitystavan tylsyyden lisäksi edellä mainittu jako kahteen eri kokoelmaan tekee vieläkin hankalammaksi tarkistaa, josko katalogissa olisi jotain kiinnostavaa, saati että itse pelaamaan pääseminen olisi millään lailla suoraviivaista.
Kokoelman laajuus kääntyykin nopeasti itseään vastaan, sillä täyteen pakattua ruutua tuijottaessa iskee ähky. Tämän tyyppisissä palveluissa tällainen ongelma ei ole täysin tavaton, eihän suurin osa asiakkaista törmää koskaan 90 prosenttiin Netflixinkään tarjonnasta, mutta erilaisilla suosittelualgoritmeilla ja kuratoiduilla listauksilla on mahdollista ohjata tilaajat kiinnostavan sisällön äärelle. Plussassa listaa voi järjestää julkaisuajan mukaan tai aakkosjärjestykseen, ja suodatusvaihtoehdoksi tarjotaan sattumanvaraisen näköistä genre-listaa. Mutta mitä eroa on toiminta- ja ammuntapeleillä tai seikkailulla ja roolipelillä?
Huvittavaa on myös sekoilu pelien eri versioiden välillä, joka iskee silmille nimikkeen valinnan jälkeen. Sen sijaan, että paras soveltuva versio ladattaisiin sen kummemmin kyselemättä, täytyy pelaajan tietää täsmälleen, mitä mihinkin versioon kuuluu ja osata valita itselleen mieluisin paketti. Kiusa se on pienikin kiusa, ja myönnettäköön, että tämä on siitä pienemmästä päästä. (Ja tämä ongelma vaivaa PS5:ttä muutenkin, eli PS Plus ei tarjoa tässä kohtaa mitään uutta.)
Suoratoiston riemua
PSP Premiumin ansiosta PlayStation 3:staan luopuneet voivat palata niiden aitojen klassikoiden pariin, jos vain oma verkkoyhteys sallii. Pilvi mahdollistaa myös pelien kokeilun tai jopa läpäisemisen kuluttamatta oman konsolin rajallista kovalevytilaa.
Oma kokeiluni rajoittui Ghost of Tsushiman PS4-versioon, sekä Motorstorm Apocalypseen. Varsinkin jälkimmäinen valikoitui testiin, koska ajattelin sen parhaiten paljastavan mahdollisen verkkoviiveestä johtuvan ohjauskelvottomuuden. Yllätyksekseni Motorstormia pelatessa unohdin äkkiä oman konsolini ja palvelinsalin välillä olevan etäisyyden, ja jopa Tsushiman kohdalla viive paljastui vain tarkkaa ajoitusta vaativissa torjunnoissa. Tekniikka pääsi siis yllättämään positiivisesti.
PS3-aikaiset tuotokset näyttävät pyörivän jonkinlaisella muokatulla PS3-raudalla, sillä taustalla ajettava käyttöliittymä on vanha tuttu Cross Media Bar hyvine ja huonoine puolineen. Hupaisasti esimerkiksi trophyt täytyy edelleen synkata pelisessiota ajavaan virtuaalikonsoli-instanssiin, mikä saattaa viedä hyvinkin pitkän ajan. Mutta kuka nyt trophyjen takia mitään pelaisi...
Motorstorm muistutti siitä, miten timanttista kamaa PS3:lle tuotettiin, ja jäinkin kaipaamaan esimerkiksi Resistance: Fall of Mania, joka valitettavasti puuttuu ainakin toistaiseksi valikoimasta. En elättele toivoa siitä, että saisin koskaan PS3-levyjä hyödynnettyä PS5:ssäni, mutta jos pilvipelaaminen toimii näinkin hyvin, voin ihan tyytyväisenä nauttia retroelämykset sillä.
Kannattaako maksaa?
PlayStation Plus muuttui PS4:n julkaisun aikoihin pakolliseksi hankinnaksi kaikille, jotka haluavat harrastaa verkkopelaamista, ja tämän ryhmän osalta kyse on siitä, saako kuudenkympin lisäsijoitukselle tarpeeksi vastinetta. Useamman sadan nimikkeen valikoima voi kuulostaa vakuuttavalta, mutta lopulta vastausta täytyy hakea omista mieltymyksistä ja pelikirjaston sisällöstä. Hyvin todennäköisesti vähänkään enemmän pelaamista harrastavien hyllyyn on jo ennestään päätynyt valtaosa kiinnostavasta materiaalista, jolloin kysymys kuuluukin: miltä tulevaisuus näyttää? Luonnollisesti pelkästään yksin pelaaville Premium on tuplasti hankalampi perustella.
Itse mietin enemmän sitä, mihin kaikkeen pelaamisen liukuminen tuotebisneksestä palvelumalliin vaikuttaa. Esimerkiksi Sonyn omien julkaisujen hinnat eivät ole juuri pudonneet siltä 80 euron OVH-tasolta, jolla niitä PSN Storessa kaupitellaan. Voiko siis olla, että suolaisesti hinnoitellun Returnalin tarjoaminen uuden Plussan tilaajille heti lähdössä saa 120€ tuntumaan ihan kohtuulliselta summalta? Kannattaako jatkossa hintoja hilata juurikaan alaspäin, jos vaihtoehtona on jengin houkuttelu kuukausi- tai vuosimaksullisen palvelun tilaajiksi?
Itse olen pahasti kahden vaiheilla. Perus-Plussaa tulee joka tapauksessa tilattua verkkopelaamisen vuoksi, eikä ylimääräinen kuusikymppiä pahasti kolhaise taloutta, mutta jotenkin tuntuu turhalta pinota entisen backlog-vuoren päälle vielä paineita siitä, että täytyisi hyödyntää palvelua, josta on maksanut. Toisaalta, mikäli Sonyn yksinoikeudet edes jollain aikataululla valuvat Premium-Plussaan, niin sisällön laadusta ei varmasti jää nokan koputtamista.
Mutta tätä joudun seuraavan kerran pohtimaan vasta vuoden kuluttua.
Kommentit
Suuren suuri pettymys että
Suuren suuri pettymys että pilvipelit pyörivät edelleen perus PS4:n raudalla, ei PS4 Pron. Ei 60 fps parannuksia...
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi