Kiinalaisen Pathea-studion kehittämä My Time at Sandrock on saatavilla Early Access -ennakkoversiona PC:lle. Early Access tarkoittaa, että kehittäjä tai julkaisja myy peliään keskeneräisenä, monesti valmista tuotetta edullisempaan hintaan. Early Accessia voi pitää eräänlaisena maksullisena beetatestinä.
Grindaajan mayhemit
No. Jos tarkkoja ollaan, niin Sandrockissa pelaaja ei muuta maatilalle vaan verstaalle. Ensisijaisena tehtävänä on palvella kylää rakentajana ja huoltohenkilönä.
Maatakin viljellään. Eläimiäkin hoivataan. Mutta ne eivät ole pääroolissa.
Peli etenee suunnilleen niin, että joku kylän asukkaista komentaa pelaajaa rakentamaan esineen X.
Sen kyhäämiseen tarvitaan kone Y, jonka valmistamiseen tarvitaan 10 kappaletta Z:taa, jota saa kuitenkin kerättyä vasta, kun väkertää kasaan työkalun P, johon taas tarvitaan H:ta.
Kun työkalut on päivitetty ensimmäisen kerran ja verstaan piha täytetty erilaisilla koneilla, voi jo pärjätä hetken ilman uusia värkkejä.
Joka tapauksessa suurin osa rakentajan ajasta kuluu erilaisten materiaalien ja ainesosien keräämiseen pelialueelta hakkua tai kirvestä heiluttamalla.
Sekä kerääminen että rakentaminen ovat suoraviivaista pakertamista, jota kehittäjät eivät ole elävöittäneet millään kommervenkeillä.
Esineitä kerätään pitämällä yhtä nappia pohjassa ja rakennetaan valitsemalla haluttu resepti ja painamalla "valmista"-nappia. Ihan kuin tuhannessa muussa pelissä, joissa voi craftata jotakin.
Sandrock sijoittuu postapokalyptiseen maailmaan, jossa tuhoutuneen sivilisaation huipputeknologian jäänteet ovat sekä pelättyä että haluttua tavaraa. Päästäkseen harvinaisimpiin esineisiin käsiksi, pelaajan pitää sukeltaa monikerroksisten raunioiden syvyyksiin.
Tylsien ja turvallisten raunioiden lisäksi voi uskaltautua vaarallisiksi kutsuttuihin vihollisten asuttamiin luolastoihin. Niissä on käytössä arvosanasysteemi, joka on pahasti rikki.
Parhaan palkinnon ja arvosanan saa juoksemalla luolan suulta uloskäynnille kaikkien vihollisten läpi koskematta mihinkään. Jos tätä ei korjata lopulliseen versioon mennessä, niin mitään ei korjata.
Suorituskeskeiset pelaajat voivat hakea grindaamisesta nautintoa pyrkimällä optimoimaan päivittäisiä rutiinejaan sekä farmin ja verstaan tuotantoa. Se onnistuu laitteita päivittämällä ja pohtimalla, millaisella konekokoelmalla työt sujuisivat mahdollisimman tehokkaasti.
Syvällistä puuhaa sekään ei Sandrockissa ole. Mutta suorituspuolesta nauttiville teos tarjoaa jo nykyisessä ennakkomuodossaan hintaansa nähden ihan hyvän määrän tekemistä.
Pakoon oikean elämän tuskaa
Kehittäjät ovat kertoneet julkisesti, että rakentelu, keräily ja viljely ovat pelissä tärkeitä ominaisuuksia, mutta eivät yhtä tärkeitä kuin lajityypin toinen puoli. Eli mahdollisuus eläytyä hahmon rooliin, heittäytyä osaksi leppoisaa kyläyhteisöä ja tutustua muihin asukkaisiin.
Siltä osin Sandrock on kuitenkin kaikkein eniten kesken.
Kehittäjien mukaan suurin osa hahmokohtaisesta sisällöstä uupuu vielä täysin. Ja hyvä niin.
Sain pelata yli 8 tuntia ennen kuin ensimmäisen kerran ajattelin jostain hahmosta, että hei, ehkä tuo on jotain muuta kuin sieluton sivutehtäväautomaatti.
Muutenkin pelin rytmitys on ensimmäisen 10 tunnin aikana täysin hukassa. Kiinnostavat koukut puuttuvat kokonaan.
Asiaa ei auta, että monet kyläläiset antavat itsestään ensivaikutelman karuina karikatyyreinä.
Menneen maailman informaatioteknologiasta intoileva tutkija on kotiinsa lukkiutunut, epäsiististi pukeutuva nörtti, jota ihmiset eivät juuri kiinnosta.
Kauppias on lipevä manipuloija, joka yrittää jatkuvasti käyttää muiden hyväuskoisuutta bisnestensä edistämiseen.
Jakkitilan isäntä laukoo tiukkoja mielipiteitään hanakasti Etelä-Yhdysvaltojen murteella. Eikä osaa lukea.
Kylän isoin äijä taas uhkailee vetävänsä eri mieltä olevia turpaan. Pelaajan pomo puolestaan on ylimielinen orjapiiskuri. Ja niin edelleen.
Kun näihin veikeisiin veljiin ja siskoihin tutustuttuani sain kuulla, että kylän parturi-kampaaja-stylisti Pablo on palannut matkoiltaan ja avannut taas salonkinsa, oli helppo arvata, mitä tuleman piti.
Kyllä. Pablo meikkaa. Pablolla on hame. Pablo sanoo "darling".
Valmiissa pelissä hahmokohtaisilla tehtävillä ja juttutuokioilla on vielä kaikki mahdollisuudet muovata joukosta jotain mielenkiintoista. Siitä nähdään jo nyt muutamia pieniä väläyksiä. Mutta ennen kehittäjien lupausten lunastamista näin mielikuvituksettomasta porukasta on vaikea välittää.
Rentouttavaa kokemusta hakevat joutuvat nykyisellään myös hidastamaan pelin sisäisten tuntien kulumista asetuksista. Oletussäädöillä pelaaminen on sprinttinappi pohjassa paahtamista, jos haluaa saada päivän aikana jotain aikaan. Ja immersiopuolen pelaajatkin haluavat saada jotain aikaan, sillä suhteiden luominen hahmoihin on pitkälti lukittu aikarajallisten sivutehtävien taakse.
Hevonen menee kovaa
Sarjan ensimmäinen osa, vuonna 2019 julkaistu My Time at Portia, myi ihan mukavasti. Pathea keräsi jatko-osalle vielä yli 500 000 dollarin joukkorahoituksen, mikä on huomattavasti enemmän kuin Portian keräämät vajaat 150 000.
Portiasta saatu kokemus ja oletettavasti kasvanut budjetti näkyvät teknisellä puolella aivan kaikessa myös pelaajille asti, mikä on mahtavan kivaa.
Visuaalinen toteutus on sarjakuvamainen ja kirkkaan värikäs. Valikoista pelimaailman kautta hahmomalleihin ja välivideoihin kauttaaltaan tasaisen tyylikäs.
Pelaaminen soljuu kiitettävän tasaisesti korkeillakin asetuksilla. Missään määrin vakaviin bugeihin en törmännyt kertaakaan ja pienempiin harvakseltaan.
Toki kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita, ja Pathea on korjannut joitain etenemisen estäviä mokiaan päivityksissä.
Hieman liian pitkät latausajat sen sijaan häiritsivät myös minun kokemustani. Kehittäjät ovat jo mielikseni asettaneet tavoitteekseen odottelun leikkaamisen.
Kontrollit ovat jopa poikkeuksellisen toimivat, oli kyse sitten ympäri kylää porhaltamisesta tai taisteluista. Hevosella ratsastamisesta puhumattakaan. Ihhahhaa!
Kehittäjät ovat onnistuneet yhdistämään responsiivisuuden ja painavuuden toisiinsa toimivasti.
Musiikki ja muu äänimaailma tukevat tunnelmaa kelvosti. Ääninäyttelyä on mukana vaihtelevasti, mutta ainakin nykyiset roolisuoritukset ajavat suurimmaksi osaksi asiansa.
Erään kylän vanhuksen kohdalla immersio tosin katkeaa ja pelaaja matkaa mielessään suoraan äänitysstudioon, jossa näyttelijä yrittää kaikin voimin kuulostaa niin raihnaiselta 100-vuotiaalta kuin ei-raihnainen alle 100-vuotias voi kuulostaa.
Eli vetämällä homman rankasti yli selvästi nuoremman äänen paistaessa jatkuvasti läpi lauseista.
En maksaisi
Sandrock on kevyt ja lämminhenkinen peli, kuten lajityypin nimikkeet yleensä ovat. Vaikka kyläläiset taistelevat postapokalyptisella aavikolla vaikeissa olosuhteissa olemassaolostaan hupenevien ruokavarantojen ja vihamielisten uhkien paineessa, ei tunnelma taivu koskaan synkäksi. Teos on täynnä keskinkertaista hölmöä huumoria.
Genren mittapuulla hieman poikkeava ympäristö, aavikko, ei jää vain ulkoiseksi tekijäksi, vaan se on huomioitu myös pelimekaniikoissa, mikä on ihan hauskaa.
Vesi on tärkeä resurssi, jonka riittävyydestä pelaaja joutuu huolehtimaan. Välillä taas hiekkamyrsky saattaa puhaltaa pelaajan tavaroita ympäriinsä ja tukkia verstaan koneet toimintakyvyttömiksi.
Teoksessa on aitoa potentiaalia olla jossain vaiheessa kelpo peli. Tekninen puoli kiiltää kunnossa, ja suoritussisältöä on jo tässä vaiheessa verrattain mukavasti. Lisäksi Pathea hyödyntää toistaiseksi pelattavissa olevan kampanjan loppupuoliskolla hahmojaan muutaman kerran ihan mainiosti.
Hahmokohtaisen sisällön lisäksi tulossa on kehittäjien mukaan muun muassa rutkasti lisää päätarinaa.
Sekä tietysti ennakkoon suurin myyntivaltti, muutaman pelaajan verkkomoninpeli. Ajatuksena se voi olla vaikka kuinka kiihottava, mutta kannattaa pitää mielessä, että se voi toimia vaikka kuinka huonosti.
Nykyisellään ennakkoversiosta maksamista ei voi suositella, ellei maksaja ole kovasta pelipulasta kärsivät suorittaja.
Miksi pelata nyt ensimmäiset 20 tuntia pahasti vaillinaisina ja rikkinäisinä, kun ne voi hieman myöhemmin pelata paljon täyteläisempinä. Tai sitten todeta, että eipä tästäkään pelistä lopulta mitään tullut.
Katsotaan puolen vuoden päästä uudestaan.
