Videopelien erityisluonteesta
Uusien ilmaisumuotojen myötä sekä rajoitteet että mahdollisuudet ovat kehittyneet. Kirjoissa nyanssit on piilotettava tekstin muotoon, mutta hahmojen ajatukset voidaan esittää siinä missä dialogi. Kuunnelmissa saadaan tuotua mukaan äänenpainot ja miljöötä kuvailevat tehosteet. Elokuvissa on edetty pelkästä mustavalkokuvasta äänen ja värien kautta tietokoneilla tuotettuihin efektispektaakkeleihin. Videopelien erikoisuus on interaktiivinen elementti: ilman vuorovaikutteisuutta ei peliä ole mielekästä kutsua peliksi, mutta oikein toteutettuna se mahdollistaa ennennäkemättömiä kokemuksia.
20 Essential Games to Study esittelee tiun enemmän tai vähemmän tunnettuja pelejä, joista kussakin on jokin interaktiivisuuden aspekti toteutettu huomionarvoisella tavalla. Bycer ei ole edes yrittänyt löytää parhaita pelejä, vaan parhaat esimerkit valitsemiensa mekaniikkojen edustajista. Osa valinnoista — esimerkiksi vuoden 2016 Doom tai Half-Life 2 — ovat tunnetumpia, osa taas hiukan esoteerisempiä. Kiistellä voi siitä, ovatko valitut mekaniikat tai niiden esitaistelijat ansainneet paikkansa listalla.
Listasota ei koskaan muutu
Joshua Bycer on videopelialan sekatyöläinen, jonka päätoimi on Game Wisdom -blogin ylläpitäminen. Hänen intohimonaan on pelien syvällisempi ymmärtäminen ja tämän ymmärryksen jakaminen. 20 Essential Games on tarkoitettu oppikirjaksi pelialaa opiskeleville, mutta sen kohderyhmä eivät tunnu olevan niinkään pelisuunnittelijat kuin videopelitutkijat. Samalla tavalla kuin elokuvia analysoidaan puhki, Bycer pyrkii avaamaan näkökulmien pelien analysointiin.
Kirjan viitekehys ovat mekaniikat: mitä ne tarkoittavat pelisuunnittelussa, miten ne vaikuttavat lopputulokseen ja mitkä tekeleet ilmentävät mekaniikkoja parhaiten. Esimerkkejä mekaniikoista ovat muun muassa monisysteemisyys (multi-system gameplay), palkintosaaliit (loot) tai yhteistyöpeli. Mekaniikkoja havainnollistetaan pohtimalla niiden toteutusta peleissä kuten X-COM, Diablo II tai Left 4 Dead.
Osa aiheista tuntuu päätyneen kirjaan tasaluku kahdenkymmenen saavuttamisen vuoksi, sillä "laatikon ulkopuolelta ajattelu" (The World Ends with You) tai "yksinkertaisuus" (Katamari Damacy) eivät varsinaisesti ole pelimekaniikkoja. Toisaalta niitä käsittelevät luvut avaavat pelisuunnittelun haasteita ja auttavat ymmärtämään, miksi jotkin ratkaisut ansaitsevat enemmän arvostusta kuin saavat.
Ei jokapojan iltalukemista
20 Essential Games on tarkoitettu oppimateriaaliksi, mikä näkyy Amazonin hinnoittelussakin. Siihen nähden opus tuntuu turhankin köykäiseltä. Sivumäärä on vain vähän päälle sadan, ja välillä tekstissä jauhetaan kummallisista pelien yksityiskohdista varsinaisen kriittisen tarkastelun jäädessä vähemmälle huomiolle. Lisäksi mukaan on eksynyt kirjoitusvirheitä, esimerkiksi englannin kielen sana sotilas oli kahteenkin otteeseen kirjoitettu "solider".
Parhaimmillaan kirja on hyvinkin oivaltava. Super Metroidin ja Plants vs. Zombiesin ansioituneisuus selitetään perusteellisesti, ja esimerkkien myötä pelisuunnittelun ydinelementtejä kuten "core gameplay loop" osaa varmasti etsiä aivan erilaisin silmin kuin aikaisemmin. Ihan oikeasti mekaniikkoja voi tunnistaa paljon enemmän kuin kaksikymmentä, joten ehkä kirjalle on odotettavissa jatkoa.
Jos 20 Essential Gamesin saa käsiinsä, voisi sateisen sunnuntaipäivän käyttää huonomminkin kuin sitä lukien.
