90-luvun puolivälissä Suomen katukuva poikkesi suuresti nykyisestä. Sen lisäksi, että ihmiset kuljeskelivat kylmän viileästi kadulla salihousuissa, jokaisesta suuremmasta kaupungista löytyi Pelikaani-kolikkopelihalli. Pelikaani oli nuorten suosituimpia kokoontumispaikkoja, ja viikkorahat hupenivatkin varsin nopeasti kolikkopelien kakofoniassa. Vaikka sessiot kestivät useimmiten ainoastaan sen pari minuuttia, sai kolikkopeleistä ikimuistoisia kokemuksia. Jokaisen Pelikaanin yksi seinusta oli pyhitetty autopeleille, joista eniten jonoja haali poikkeuksetta Sega Rally Championship. Vuonna 1995 Sega toi pelihalleissa ikoniseen maineeseen kohonneen kaahailunsa olohuoneisiin Sega Saturnin saadessa pelistä versionsa. Omaan hyllyyni haalin Sega Rallyn japaniversion, joka rullasi Saturnilla kivasti moduuliporttiin torpattavan adapterin avulla.
Segan sisäinen kehittäjätiimi AM3 käänsi kolikkopelin Saturnille sellaisenaan niin hyvässä kuin pahassa. Sega Rally ei päässyt pröystäilemään autovalikoimillaan, sillä menopelejä tarjottiin ainoastaan vaivaiset kolme kappaletta. Virtaviivainen Toyota Celica ja hurjan ruma Lancia Delta olivat hyvin pitkälti toistensa kopioita, mutta myöhemmin avattavan Lancia Stratoksen rattiin uskalsivat vain rohkeimmat ja taitavimmat virtuaalikankkuset. Stratos oli suppeasta valikoimasta reilusti nopein, mutta menopelin hallitseminen oli selkeästi muita autoja haastavampaa.
Ratojakaan ei ollut granturismomaisia määriä, sillä pelaajat päästettiin kaahailemaan ainoastaan neljään toisistaan poikkeavaan miljööseen. Siinä missä Desert toimi harjoitteluratana pitkine loivine mutkineen, Forest ja Mountain sisälsivät jo astetta syheröisempiä shikaaneja. Kunhan kolmesta radasta selvisi kunnialla, päästiin kaahailemaan vielä syksyisiin Lakeside-maisemiin. Sisällön määrällä ei juhlittu, mutta homma maistui mielekkäältä legendaarisen toimivan ajotuntuman ansiosta.
Vaikka erityisesti Saturnin ensimmäistä ohjainmallia koristanut ankeahko ristiohjain ei vastannut pelihalleista tuttua ratti-poljin -yhdistelmää, oli ajaminen heti kättelyssä uskomattoman nautinnollista. Mutkat kaahattiin näyttävästi sivuluisussa, ja huippuaikojen perässä ajolinjojen täytyi osua aivan nappiin. Autot liukastelivat soralla realistisen oloisesti eikä ollut lainkaan harvinaista, että menopelin keula päätyi osoittamaan neulansilmämutkassa tyystin väärään suuntaan. Sega Rallyn pariin oli helppo loikata, mutta ajopelin totaalinen hallinta oli pitkän ja hartaan opettelun takana.
Visuaalisesti Sega Rally oli aikansa tuote. Autot oli mallinnettu kiitettävästi esikuviaan vastaaviksi, mutta ympäristöt näyttivät kohtuullisen karuilta. Radan reunustoilla kököttävät ihmiset ja rakennukset olivat kaksiulotteisia pahvimalleja, eikä mutakaan liiemmälti roiskunut rapakoiden ylitse kaahatessa. Parempaa ulkoasua ei silti jäänyt kaipaamaan, sillä loistava ajotuntuma oli toiminnan kannalta keskeisin seikka.
Aikoinaan vuonna miekka ja kirves peleillä oli tapana sisältää jaetun ruudun moninpelikarkeloita. Näin ollen Sega Rallyakin pääsi kaahaamaan samalta sohvalta hyvän kaverin kera. Mikäli kisoihin halusi enemmän jännitystä, perässä hidastelevan kilpakumppanin vauhtia sai keinotekoisesti nopeutettua. Kahinat saman sohvan ääressä olivatkin parhaimmillaan juuri tämän sinällään epäreilun ominaisuuden ansiosta. Johtopaikka vaihtui tiuhaan ja meininki oli hurjan intensiivistä, kun piti keskittyä samalla ajamiseen ja perästä hurjaa vauhtia lähestyvän kilpakumppanin blokkaamiseen.
Segan kolikkopelit olivat kuuluisia tekopirteistä ja yleensä kiistattoman heikoista musiikeistaan. Myös Sega Rally noudatteli tuttua kaavaa. Parin ankean musiikkiraidan lisäksi pelin päättyessä kajahtava ”GAME OVER, YEAAAAH!” -huudahdus on noussut vähintäänkin klassikon asemaan. Segan äänisuunnittelijoiden mielestä pelin päättyminenkin on ilmeisesti riehakkaan "YEAH!"-karjaisun arvoinen asia.
Sega Rally ei ole sisällön puutteestaan ja vanhentuneesta ulkoasustaan huolimatta ikääntynyt lainkaan epäarvokkaasti. Yhtä toimivaa rallipohjaista ajotuntumaa ei ole tullut vuosien saatossa edelleenkään vastaan. Colin McRae pääsi nimikkopelissään lähelle, mutta silti Sega Rally on aina ollut miellyttävin ralli ajaa. Pelin tenhosta kertoo jotain se, että kuluneita ja aikansa nähneitä kabinetteja tulee edelleen säännöllisesti vastaan mitä yllättävimmissä paikoissa. Esimerkiksi oululaisen biljardibaari Snookertimen kellarissa on kaksin pelattava Sega Rally. Penkin liikkumismekanismi on sanonut vuosien saatossa sopimuksensa irti, toinen kuvaputkinäyttö on täysin kellastunut ja kabinetin lattia on aina oluesta tahmaantunut. Myös polkimet ovat löystyneet parinkymmenen vuoden kaasuttelujen seurauksena. Tästä huolimatta pelin parissa on erityisesti viikonloppuisin tommimäkisiä jonoksi asti.
Vaikka Segan maine onkin viime vuosina kokenut kolauksia toisensa jälkeen, on japanilaisjätti tehnyt vuosien saatossa hurjan paljon asioita oikein. Kolikkopelirintamalta tehdyt konsolikäännökset olivat säännönmukaisesti esimerkillisesti toteutettuja niin Saturnin kuin Dreamcastinkin aikoina. Sega Rally Championship on 90-luvun kirkkaimpia johtotähtiä kolikkopelien saralla, eikä harmittavan pienelle huomiolle jäänyt Saturn-painos jäänyt isoveljestään jälkeen millään osa-alueella. Kiitos ikimuistoisista rallihetkistä, Sega.
Kommentit
Tämä oli se peli jota käytiin
Tämä oli se peli jota käytiin kaverilla pelaamassa. Peli häikäisi sillä miten hallin tunnelmat sai olohuoneeseen. Samoin kuin Tekken teki pleikkarilla.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi