Retronurkkaus: Final Fantasy 1, 2 ja Tactics (PSN)

Square Enixin Final Fantasy -sarja on ollut (japanilaisten) roolipelien lippulaiva maailmalla. Sarjan luoja, Hironobu Sakaguchi, jätti vuonna 1982 yliopiston kesken ja siirtyi silloisen Squaren alaisuuteen osa-aikaisena. Peliala ei kuitenkaan ollut hellä miehen uralle. Vuonna 1987 enteilevästi nimetty Final Fantasy oli Sakaguchin viimeinen mahdollisuus peliteollisuudelle: flopatessaan mies olisi jättänyt alan ja palannut takaisin yliopistoon opiskelemaan sähkötekniikkaa. Historia oli toista mieltä.

Final Fantasy -pelejä on myyty maailmalla yli 97 miljoonaa kappaletta. Vuodesta 1987 vuoteen 2012 asti pelisarjaan kuuluu yhteensä neljätoista eri nimikettä. Lukuun eivät sisälly lukuisat sivutuotteet tai lisäosat. Samasta nimestä huolimatta pelit eivät liity toisiinsa, mutta sisältävät yhteisiä elementtejä. Näihin lukeutuvat muun muassa juonen temaattisuus, hahmojen nimet, pelimekaniikka ja pörröiset chocobot. Kukin uusi tulokas sarjaan on usein vienyt myös hieman tekniikkaa eteenpäin.

Sarjan vanhemmista osista kiinnostuneiden pelaajien elämää on vuosien varrella helpotettu. Nintendo Wiin latauspalvelusta löytyvät suurin osa sarjan kuudesta ensimmäisestä pelistä, jotka ilmestyivät aikanaan NES- ja SNES-konsoleille. Nykyään ensimmäiset osat ovat ostettavissa myös PlayStation Storesta, pois lukien sarjan kolmas osa. PSP- tai Vita-konsolin omistaville faneille Final Fantasy -sarjan varhaistuotantoon tutustuminen on lähes pakollista jo yleissivistyksen vuoksi.

Lue myös KonsoliFINin retrokatsaus Final Fantasy -sarjan osiin 4, 5 ja 6.
Lue myös KonsoliFINin retrokatsaus Final Fantasy -sarjan osiin 7, 8 ja 9.

Final Fantasy

Vuonna 1987 ilmestynyt Final Fantasy aloitti kaiken. Nykymittapuulla ensimmäinen osa on auttamattoman vanhentunut ropeilu, jonka peliarvo on lähinnä historiallinen. Tarina seuraa neljää valon sankaria, joiden täytyy kerätä neljä elementaalikristallia ja kukistaa lopulta pahuus maailmasta. Lapsenomainen hyvä-paha -asetelma vie pelaajan ympäri laajaa valtakuntaa aina merten syvyyksiin ja kauaksi menneisyyteen saakka. Juoni etene oppikirjan mukaisesti metsästämällä seuraava kriittinen tavara, jonka avulla matkaa pystytään taas jatkamaan eteenpäin.

Tarinallisen köyhyyden syynä ovat maailmaa asuttavat hahmot. Sankarit jäävät kasvottomiksi, eikä yksikään kohdattavista hahmoista ole juuri muutaman lauseen pituista puhetta omaperäisempi tuttavuus. Myös arkkiviholliset ovat suorastaan liian surkuhupaisia ”Ha-haa, nytpäs minä tuhoan teidät!”-ilkimyksiä. Maailmassa on tosin muutamia mielenkiintoisia jujuja, kuten salaperäistä kieltä puhuva Lefeinish-heimo, mutta pääasiallisesti Sakaguchin luoma mytologia noudattaa perusfantasiaa.

Pelimekaniikan rajallisuus on aikahyppy vuosikymmenten päähän. Omat sankarit saa valita aluksi vapaasti kuudesta hahmoluokasta, mutta sen jälkeen valinnanvara jää olemattomaksi. Kokemustason karttuessa tilastot määräytyvät automaattisesti, ja pelaajan ainoaksi tehtäväksi jää päivittää hahmojensa varustus parempaan uusissa kaupungeissa.

Rajallisuudesta huolimatta jo ensimmäisessä Final Fantasyssa on läsnä läpi sarjan kannatelleet tekijät. Esimerkiksi pystysuoraan nouseva vaikeustaso loppupomolle mentäessä on jo alusta saakka ollut ominainen kirous, vaikka näistä lapsuksista aletaan jo toisella numerolla alkavissa peleissä päästä hiljalleen eroon. Final Fantasy tutustutti pelikansan ensimmäistä kertaa maailmassa myös tulevaisuuden taistelunäkymään, jossa ensimmäisen persoonan sijaan sodittiin rinnakkain. Tarkkakorvaisimmat saattavat tunnistaa monia Nobuo Uematsun tuttuja sävellyksiä ja etenkin erään sarjan myöhemmissä osissa toistuvan pianosovituksen ylittäessään Conerian sillan ensimmäistä kertaa.

PlayStation Storesta saatava Final Fantasy ei suinkaan ole alkuperäinen NES-ilmestys vaan päivitetty versio vuodelta 2008. Oleellisin etu on pehmeän karkkisessa ulkoasussa, joka on varsinkin Vitan näytöltä pelattuna upeaa katsottavaa. Silmäkarkkia on tuotu myös uusien välivideoiden muodossa. Visuaalisuuden ohella sävellyksiä on laajennettu aiempaa monipuolisemmiksi ja kauniimmiksi. Sisällöllisesti kokonaan uutta pelattavaa saa uudesta Labyrinth of Time -luolastosta, jonne ei kannata mennä ilman korkean tason hahmoja.

Ensimmäinen Final Fantasy jää kuriositeetiksi ainoastaan sarjan kovimmille faneille. Päivitetty ulkoasu tekee kokemuksesta toki moninkerroin kiinnostavamman, mutta sisällöllisesti köyhä anti ei kestä vertailua nykypäivänä.

 

Final Fantasy 2

Final Fantasy 2 parantaa monin osin ensimmäisen osan tarinallisia heikkouksia. Sakaguchi päätti pelimekaniikan sijaan keskittyä jatko-osassa ensin henkilökehitykseen, mikä myös näkyy aiempaa vetävämmässä tarinassa ja ennen kaikkea mielenkiintoisissa hahmoissa. Sisällissodan keskeltä alkava juoni seuraa kolmea nuorukaista, jotka nousevat vastarintaan pahaa imperiumia vastaan. Vaikka kakkososa säilyttää naivistisen hyvä-paha -asetelman, huomaa Sakaguchin toisenlaisen panostuksen etenkin tarinan kuljetuksessa ja paikoin pysäyttävissä juonenkäänteissä.

Perinteisestä fantasiamaailmasta huolimatta Final Fantasy 2 alkaa näyttää pelisarjalle ominaisia merkkejä, mutta toisaalta myös poikkeaa ainutkertaisesti totutusta. Tasopohjaisen kokemuksen sijaan kykyjä kasvatetaan käyttämällä niitä taistelussa. Toisin sanoen kirveellä hakatessa nousee kirvestaito ja osumaa ottaessa kasvaa elinvoima. Mekaniikkaa pystyy harmillisesti hyväksikäyttämään, ja omia hahmoja huitomalla omat hiparit on mahdollisuus nostaa maksimiin jo varhaisessa vaiheessa. Toisaalta systeemiin perehtymättömät pelaajat ajavat itsensä helposti umpikujaan, josta poispääsy tietää armotonta grindausta. Tasopohjaiseen nostamiseen palattiinkin jo heti kolmannessa osassa.

Kakkososa on kaikesta huolimatta monella tapaa ykkösosan kaltainen. Eteneminen on hyvin suoraviivaista, ja seuraavaan paikkaan pääsee ainoastaan löytämällä tarvittavan esineen aiemmista luolastoista. Peliin viimein saapuvista lutuisista chocoboista ja pelihistorian mielenkiintoisimmasta mekaanikko Cidistä huolimatta maailma jää edelleen vain yhdeksi ilmeettömäksi fantasiaksi muiden joukossa.

Ykkösosan lailla PlayStation Storesta saatava Final Fantasy 2 on päivitetty versio paremmilla grafiikoilla ja laadukkaammilla sävellyksillä. Visuaalinen ilme on identtinen edellisosan kanssa. Lisäpelattavaa tarjotaan tällä kertaa peräti kahden luolaston voimin.

Final Fantasy 2 korjaa monia ensimmäisen osan virheitä varsinkin tarinan osalta. Aiempaa mielenkiintoisempi juoni on huomattavasti kivuttomampi kokemus, mutta peli ei siitä huolimatta nouse vielä aivan sille legendaariselle tasolle, josta sarjan seuraavat osat ovat tunnettuja.

Final Fantasy Tactics: The War of the Lions

Julkaistu: 5.10.2007
Alusta: PSP, PSV
Hinta: 9,95€

Vuonna 1997 ilmestynyt Final Fantasy Tactics on temaattisesti identtinen aikaisempien osien kanssa mutta pelimekaanisesti tyystin erilainen. The War of the Lions -lisänimellä kulkeva päivitys on vuonna 2007 ilmestynyt kasvojenkohotus, joka sisältää visuaalisen lisäherkun ohella uusia hahmoja, ammatteja, välivideoita ja moninpelin.

Final Fantasy Tactics: The War of the Lions sijoittuu Ivalicen maailmaan, jota on hyödynnetty muun muassa peleissä Vagrant Story ja Final Fantasy XII. Juoni seuraa nuorta ritaria nimeltä Ramza, joka joutuu poliittisen valtapelin jalkoihin ja ajautuu kauaksi tuntemastaan ylevästä elämästä. Useat henkilöhahmot ja ajassa pomppiva kerronta vaativat keskittymistä ja ajautuu silloinkin helposti vaikeaselkoiseksi, mutta kokonaisuudessaan Ivalicen poliittinen kieroilu on maittava pohja strategiselle nannalle.

Perinteisen Final Fantasy -sarjoja noudattavan pelimekaniikan sijaan Tactics on toiminnallinen strategiapeli roolipelimausteilla höystettynä. Taistelut käydään pienissä isometrisissä ruudukoissa, joissa taktinen elementti on hahmojen varusteita tärkeämpi. Korkealta sijainnilta nuolet lentävät pidemmälle ja rakennusten takana on suojassa vihollistulelta. Sotatantereet vaihtelevat kirjavista metsistä sateisiin kaupunkeihin, ja jokainen kohtaaminen vaatii omanlaisensa suunnitelman. Kärhämät ovat parhaimmillaan tasaisia vääntöjä, jossa yksikin virheliike saattaa kaataa koko puolustuksen kuin dominopalikat. Valitettavan usein monet kohtaamiset tuntuvat olevan myös liki mahdottomia surmanloukkuja ilman riittävän korkeita kokemustasoja, mikä toisaalta muistuttaa peri-finalfantasymaista vaikeustasopiikkiä.

Taktinen osuus on ehdottomasti pelin suola, mutta taisteluiden välillä pystyy tekemään myös runsaasti kaikenlaista. Final Fantasy 3:sta tuttu ammattijärjestelmä pesiytyy Tacticsiin entistä monipuolisempana antaen hahmoille valinnanvaraa peräti 22 ammatin ja yli 400 kyvyn voimin. Lempihahmojen kehittämisestä muodostuukin joskus emopeliä kiinnostavampi huvi, joka moninkertaistuisi toimivan nettipelin avulla. Valitettavasti ainakaan Vitalla seuraa ei tuntunut saavan. Kehityksen lomassa kaupungeista pystyy ostamaan parempia varusteita ja lukemaan uusimpia huhuja sodan kulusta.

Visuaalisesti peli on hulppean näköinen. Isometrinen karkkigrafiikka on kestänyt aikaa erinomaisen hyvin, vaikka ajoittainen tahmaus haittaa edelleen liikkuvaa pelitilannetta. Kaunista estetiikkaa jatkavat ääninäytellyt cel shading -animaatiot, jotka johdattelevat tarinaa eteenpäin ja syventävät hahmoja.

Final Fantasy Tactics: The War of the Lions rikkoo pelisarjan kaavan. Perinteisen JRPG:n sijaan se on ryhmävetoinen strategiapeli, joka hyödyntää tematiikassaan lisenssin ominaisia piirteitä. Roolipelijuuret ovat silti vahvasti läsnä ja tarinankerrontaan on panostettu, minkä tueksi on saatu vielä äärimmäisen toimiva taistelukäyttöliittymä. Strategiapelien ystäville Tactics onkin edelleen mainio yhdistelmä pelattavuutta ja sisältöä.