Tuskinpa Robert Kirkman tiesi, mitä tuli luotua lokakuussa 2003 julkaistuaan ensimmäisen 20-sivuisen sarjakuvansa The Walking Dead. Zombiapokalypsin jälkimaininkeihin sijoittuva kestosarja on vajaan kymmenen vuoden jälkeen ennättänyt jo numeroon 99 asti, saanut ikioman kolmannelle kaudelle yltäneen televisiosarjan ja viimeisimpänä Telltale Gamesin episodipohjaisen pelin. Julkaisutrion jälkimmäisin formaattivalloitus debytoi konsoleiden latauspalveluissa 25. päivä huhtikuuta, ja toinen osa ilmestyi pari kuukautta myöhemmin 27. päivä kesäkuuta.
KonsoliFIN otti ensipuraisun viisiosaisen kauhusarjan digitaaliseen tulemiseen.
Uusi alku
The Walking Dead sijoittuu sarjakuvasta tuttuun maailmaan mutta rakentaa kokonaan uudet hahmot ja puitteet esikuviensa rinnalle. Tosin molemmista sarjoista tuttuja hahmoja nähdään ohimennen myös pelissä, mikä yhtenäistää kaikissa kolmessa formaatissa luotua mytologiaa entistä tiiviimmäksi. Eikä sinänsä ihme, sillä jokaisen sarjan takana häärii vähintään taustavoimissa koko touhun luonut Kirkman. Alkuperäisteoksiin perehtymättömien ei tarvitse silti olla huolissaan. Kirkmanin visioima maailma itsessään ei ole genressään mitenkään poikkeuksellinen, mutta miehen pyrkimys luoda päättymätön kauhutarina tuo kerrontaan sen omaleimaisen arvaamattomuuden. Peli tuntuu noudattavan samaa ideologiaa hyvin uskollisesti.
Peli alkaa zombiepidemian kynnykseltä. Murhasta syytettyä Lee Everettiä ollaan kuljettamassa kohti osavaltion vankilaa, kun moottoritielle harhaileva zombi suistaa poliisiauton metsikköön. Törmäyksestä toivuttuaan mies huomaa maailman suistuneen raiteiltaan. Kuolleet eivät pysy enää kuolleina, ja sivistynyt yhteiskunta on rapistunut taisteluksi eloonjäämisestä. Maailmaksi, jossa laji nimeltä homo sapiens on kuollut jo sukupuuttoon.
Kahden osan perusteella tapahtumat painottuvat oikeaoppisesti zombien sijaan henkilöihin ja näiden välillä syntyviin ristiriitoihin. Goren ystävien ei tarvitse kuitenkaan surra, sillä monet kohtaukset etenkin toisessa episodissa onnistuvat riipaisemaan paikoin syvällä vatsanpohjassa. Pääpaino pysyy siitä huolimatta selviytymisessä. Oman henkensä ohella Everett joutuu huolehtimaan pienestä Clementine-tytöstä, jonka vilpittömät kysymykset muun muassa kuolemasta sekä hyvästä ja pahasta onnistuvat pysäyttämään paikoin kokeneimmankin pelaajan paikalleen. Clementinen lisäksi parin ensimmäisen episodin aikana kohdataan myös lukuisia räiskyviä persoonia, jotka sekoittavat jo valmiiksi kaoottista tilannetta entisestään.
Henkilökemiaa
Telltale Games laajentaa osaamistaan siirtymällä The Walking Deadissa yhä lähemmäksi henkilökohtaista pelikokemusta. Yhden suoraviivaisen juonen sijaan episodikerrontaa hyödynnetään taidokkaasti luomalla kullekin pelaajalle kokonaan oman näköinen kertomus. Kahden jakson perusteella peli ei polveile moniin eri tilanteisiin vaan pikemminkin luo saman ydinkertomuksen ympärille pelaajan valinnoista riippuvaisen hahmonäytelmän. Päähenkilö Lee Everett onkin alkuun vain tyhjä muotti, josta pelaaja muokkaa haluamansa näköisen sankarin tai antisankarin. Esimerkiksi missään vaiheessa peliä Everettin murhasyytettä ei paljasteta suoraan, vaan pelaajalle annetaan vapaus luoda hahmonsa menneisyys valintojensa kautta. Toki formaatti asettaa omat rajoitukset valinnanvapaudelle, mutta peli onnistuu siitä huolimatta luomaan vakuuttavan immersiivisen pelikokemuksen, jossa tapahtumat tuntuvat reagoivan aidosti pelaajan valintoihin.
Onnistumisesta on kiittäminen ansiokasta käsikirjoitustiimiä. Jo kahden episodin perusteella Telltale Games on ottanut valtavat harppauksen tarinankerronnassa aiempiin peleihinsä verrattuna. Ote on paljon aikuismaisempi ja jännitteitä uskalletaan pohjustaa rauhassa. Ensimmäisen osan irtonaisemmista kohtauksista koostuva rakenne esittelee sujuvasti hahmot ja luo välittömästi tulenherkän jännitteen selviytyjien välille. Hahmot pohjustetaan onnistuneesti mielenkiintoisiksi yksilöiksi, joista osa tekee kaikkensa oman perheen eteen ja toiset ajattelevat vain itseään. Toinen episodi jatkaa lähes suoraan syntyneestä kaaoksesta ja rakentaa jännitysnäytelmää liki mestarillisin ottein. Juonen muutamat koomisuudet jäävät lähes tyystin elävien hahmojen ja ennen kaikkea Leen ja Clementinen välille luodun upean suhteen varjoon. Jatkosta ei ole mitään syytä odottaa kuin vähintään yhtä tasokasta hahmovetoista kerrontaa.
Pelaaminen painottuu pääsääntöisesti hahmojen väliseen kanssakäymiseen sekä pienehköihin ongelmanratkontaa vaativiin kohtauksiin. Hahmokemioissa tärkeimmäksi motivaattoriksi nousevat tehdyt valinnat, joiden vaikutukset saattavat näkyä vasta myöhemmissä jaksoissa. Pulmat on pidetty sen sijaan simppeleinä, eikä niissä voi epäonnistua kuin mokaamalla zombikohtaamisten reaktiotesteissä. Pelkän napin painelun sijaan kahinat edellyttävät usein tähtäimen siirtämistä oikeaan paikkaan, mistä syntyykin monesti varsin paniikinomaisia hetkiä. Kuolema ei onneksi kirpaise paljoa, sillä välitallenteita jaetaan melko reilusti. Valitettavasti videopätkiä ei tosin voi ohittaa.
Tekniset kauneusvirheet
Studion tarinalliset edistysaskeleet ovat jääneet harmillisesti vain sipsutteluksi pelin tekniseltä osalta. The Walking Dead on ehdoitta Telltale Gamesin paras taidonnäyte myös moottorin osalta, mutta siihen on jäänyt edelleen monia korjausta kaipaavia ongelmia. Takkuava ruudunpäivitys ja jäätyvät latausajat häiritsevät ikävästi pelin monia hektisempiä kohtauksia, ja paikoin tönköt hahmoanimaatiot nakertavat muuten vain immersiota. Sen sijaan upea sarjakuvamainen ilme tuo pelin lähemmäksi alkuperäistä lähdettä ja näyttää upealta säilyttäen silti rosoisen karhean tunnelman. Veren ja suolenpätkien suhteenkaan ei suotta kitsastella. Visuaalisen annin kanssa rinta rinnan kulkeva äänimaailma hakee vertaistaan. Musiikki on tunnelmallista, tehosteet sopivan kouriintuntuvia ja ääninäyttelystä ei ole kuin ylistettävää.
The Walking Dead on kahden ensimmäisen episodin perusteella zombipelien ystävien uusi messias. Tekniset nikottelut jäävät kaukaiseksi harmiksi loistavasti kirjoitettujen hahmojen ja kunkin omaa pelityyliä mukailevan tarinankerronnan rinnalla. Ellei viimeisen kolmen osan aikana tapahdu ihmeitä, voi pelistä povata yhtä kestosuosikkia kauhuseikkailugenreen.
