Wii U:n Trine 2 KonsoliFINin käsittelyssä

KonsoliFIN kävi vierailulla kotimaisen Frozenbyten toimitiloissa heinäkuun puolivälin paikkeilla. Visiitin keskiössä oli pelistudion työstämä Trine 2 ja tarkemmin sanottuna sen Wii U:lle saapuva Director’s Cut -versio.

Frozenbyten seikkailu on jo julkaistu useammalle alustalle PlayStation 3:n ja Xbox 360:n latauspalveluista aina PC:lle ja Macille asti. Nintendon tulevalle konsolille ladattavaksi saapuva Trine 2: Director’s Cut sisältää kuitenkin tukuttain isoja ja pienempiä muutoksia alkuperäiseen verrattuna. Muutoksia on tullut muun muassa kenttäsuunnitteluun, hahmojen liikkeisiin ja ohjaukseen. Mukana on myös Magic Mayhem -moninpelitila, jossa maksimissaan neljä pelaajaa pääsee seikkailemaan yhtäaikaisesti.

Wiileitä bittejä

Kotimaisten pelinkehittäjien tukikohdassa tirehtöörin erikoisversio oli esitteillä kahdessa eri muodossa. Wii U:lla pääsi kokeilemaan kosketusnäyttöä ohjaimena, kun taas PC-versiossa testiin pistettiin kolmen pelaajan yhteistyön laatu.

Ensikosketus Nintendon konsolin ohjaimeen oli odotetunlainen: ohjain istui käteen, eikä se tuntunut turhan isolta tarkoitukseensa. Näytöltä pelikuvasta sai hyvin selkoa ja etenkin Trinen värikkäät taustat näyttivät pirteiltä. Käytössä ollut ohjain ei ollut lopullinen myyntiin saapuva malli, mutta se oli kuitenkin uudempi versio, josta ei löytynyt 3DS-mallisia liukulevyjä. Niiden sijaan käytössä oli kaksi täysiveristä analogitattia.

Pelikuvan seuraaminen luonnistui joko Wii U:n ohjaimen näytöltä tai erilliseltä näytöltä. Kosketusnäyttöä ei Trine 2: Director's Cutin tapauksessa ole täytetty kartoilla, valikoilla tai muulla sälällä, vaan näytön kuva oli identtinen television tai tykin kautta näytettävän kuvan kanssa. Ainoat eroavaisuudet olivat kuvakkeet, joita koskettamalla aktivoidaan hahmojen eri kyvyt. Ohjaimesta itsestään löytyi nappeja jokaiseen toimintoon, mutta tämän lisäksi melkein kaiken pystyi toteuttamaan myös kosketusnäytön kautta. Ainoastaan liikkuminen ja hyppääminen vaativat analogitattia tai hyppypainiketta.

Uusia liikkeitä oli jaeltu jokaiselle kolmelle hahmolle. Amadeus-velhon on mahdollista magnetisoida tekemiään esineitä toisiinsa muun muassa erilaisten rakennelmien muodostamiseksi, sekä vangita vihollisia häkkien sisään. Varas-Zoya pystyy luomaan nuolillaan aikaa hidastavan kuplan, joka tulee tarpeeseen etenkin pitkiä loikkia vaativissa tilanteissa. Pontius-ritarin kilpi toimii nyt laskuvarjon tapaan leijuntavälineenä.

Ohjain keskellä kämmentä

Mitä mieltä Trine 2:n toisesta tulemisesta oli KonsoliFINin toimituksesta ja Gamer-peliohjelmasta tuttu Tuomas ”TT-2k” Tonteri? Antaa Tontsan kertoa:

Minulle Trine 2 on ollut tämän konsolisukupolven kaunein peli. Vaikka Wii U taitaakin teknisesti sijoittua jonnekin nykyisen ja seuraavan sukupolven väliin, on Frozenbyten satuseikkailu nyt vieläkin upeamman näköinen. Uutta silmäkarkkia on ripoteltu sinne ja tänne, ja onpa pelin kamerakin oppinut uusia temppuja pienien välianimaatioiden toteuttamiseen. Kaiken tämän kuorruttaa Ari Pulkkisen säveltämät uudet kappaleet, joita kuullaan varsinaisen emopelin jälkeen sijoittuvissa lisäkentissä.

Wii U -version maltillinen kosketusnäytön käyttö miellytti ja teki jossain määrin pelaamisesta jopa hieman helpompaa verrattuna aiempiin konsoliversioihin. Liikkeentunnistusta ei hyödynnetty lainkaan, mutta enpä kyllä jäänyt sitä kaipaamaankaan. Esittelyversio oli kovin lyhyt, mutta vakuutti niin pelin kuin Gamepad-ohjaimen puolesta. Nähtäväksi jää, miten kolmen pelaajan yhteistyö mahtaa Wii U -versiossa sujua, sillä kolmannen pelaajan on pakostakin turvauduttava johonkin muuhun ohjausvaihtoehtoon.

Entä Wii U itsessään? Siellä se oli katseilta visusti suojassa Top Secret -pahvilaatikon alla, joten kommentoitavaa on vain tuosta erikoisesta täppärin ja perinteisen konsolikapulan ristisiitoksesta. Gamepadiksi nimetty ohjain istahti luontevasti käsiin ja oli jopa odotettua kevyempi. Näytön resoluutiota ei paljastettu, mutta tarkka ja kirkas se oli. Katselukulmat olivat ihan riittävät, vaikka pientä värien hailakoitumista tapahtuikin jyrkkiin kulmiin käännellessä. Päätyliipaisimissa ei ollut tuttua analogisuutta, joka oli pienoinen yllätys. Kuinka Gamepadin kanssa pärjää sitten tuntikausien pelisessioissa, se jää nähtäväksi. Ensivaikutelma oli kuitenkin positiivinen.

Kiinnostaako vieläkin tarkempi jutustelu Trine 2: Director’s Cutista ja Frozenbytestä? Sitä löytyy KonsoliFIN Podcastista, joka julkaistaan kaiken kansan kuunneltavaksi 31.7.