Saunan taakse ja Halosta päähän – arvostelussa Halo-sarjan ensimmäinen kausi

Previously on KonsoliFIN...

Halon ensimmäinen kausi on yhdeksän jakson mittainen. On täysin mahdollista, että surkea alkusysäys ei vastaa kokonaisuutta.

Näihin sanoihin jäätiin, kun Halon ensimmäiset jaksot ilmestyivät muutamaa kuukautta aiemmin. Majesteettisesta scifi-fantasiasta ammentava sarja oli ensimmäisten tuntien perusteella osoittautunut pettymykseksi. Kahdeksan viikkoa myöhemmin Master Chief ja kumppanit ovat saapuneet kauden päätökseen. Nyt on hyvä aika kerrata, missä sarja onnistui parantamaan, ja missä se epäonnistui kauttaaltaan.

Kenestä tämä kertoo?

Yhdeksän jakson jälkeen on vaikea todeta, että meno olisi parantunut missään vaiheessa. Kaikki ongelmat, jotka vaivasivat alkupään jaksoja, ovat edelleen tapetilla. Halo ei tunnu osaavan päättää, kenestä se kertoo tai edes mihin aiheeseen tai teemaan se tarttuisi kiinni. Näin ollen koko ensimmäinen kausi on outo tilkkutäkki puolivillaisia tynkiä vailla päätöstä. Yerin Han näyttelemä Kwan Ha on näistä ongelmista se näkyvin, vaikka vika ei ole millään tasolla näyttelijässä.

Ongelma on, ettei Hanin hahmolla ole mitään merkittävää tekemistä sarjassa. Hänet esitellään pienen kapinalliskylän ainoana selviytyjänä, kun Covenant-joukot teurastavat hänen perheensä brutaalisti sarjan alussa. Mutta sitten puolet kaudesta käytetään Burn Gormanin esittämän Vincent Grathin kanssa tappeluun. Grath ilmestyy sarjaan vailla sen suurempaa fanfaaria, mutta jostain syystä hänestä koulitaan Hanin suurin vihollinen, vaikka alkusysäys yhdistää Hanin Master Chiefin tarinaan huomattavasti luontevammin. Ehkä tästä syystä Ha ja Chief ajautuvatkin erilleen puolivälissä kautta, eikä kumpikaan tunnu välittävän asiasta sen kummemmin. Lopulta Ha vain poistuu tarinasta, eikä hänen osionsa leikkaaminen muuttaisi kauden juonta millään tasolla.

Sama päämäärättömyys piinaa myös sarjan tokmanni-Targaryenia, Makeeta. Charlie Murphyn esittämä messias antaa Covenantille inhimillisen edustajan, mitä jo itsessään pelottava ääriuskovainen lahko ei tarvitse. Sarja tuntuu päätyvän samaan johtopäätökseen juurikin puolivälissä kautta. Makeesta muodostuu tuuliviirimäinen potentiaalinen rakkauden kohde Master Chiefille, mikä taas syö Chiefin ja Cortana-tekoälyn tarinalta tehoja yllättävänkin raskaalla kädellä. Mikä pahinta, Makeen tarinalta viedään pohja ärsyttävän seksistisellä tavalla, joka tuntuu olevan aina käytössä, kun vahvoista naispuolisista henkilöistä halutaan tehdä haavoittuvaisia. Edes intergalaktiset messiaat eivät näköjään voi vastustaa uber-sotilaan tarjoamaa hellyyttä. Sehän näet parantaa jopa pahimman despootin.

Lopulta sarjan päähenkilö, Master Chief, tai John, jää hieman heitteille. Loistava Pablo Schreiber tekee kaikkensa valaakseen etäiseen hahmoon jotain karismaa, mutta lapsellinen käsikirjoitus pitää hänet personaattomana avatarina katsojalle. Johnin tarinasta yritetään repiä jatkuvasti irti draamaa, mutta kömpelö osoittelu ja kuluneet kliseet tuntuvat päälleliimatuilta huonommista TV-sarjoista. Teoriassa kaikki elementit ovat itsenäisesti täysin toimivia. Supersotilaan sisäinen taistelu voisi jopa toimia paremmassa tarinassa. Mutta Halon kirjoittajat tyytyvät pinnalliseen, eikä kertaakaan käy ilmi, miksi tästä pitäisi välittää, ellei tunne jo sarjan mytologiaa muista lähteistä.

Halo televisiosarja Paramount

Toimintaa toiminnan vuoksi

Alkupään kankeus ei onneksi vaivaa sarjaa kauttaaltaan. Vaikka muutamat jaksot puolivälissä kautta ovat puuduttavan tylsiä, Halo löytää välillä itsestään innostavia ja sykähdyttäviä hetkiä. Mutta pahimmillaan se sortuu niihin ikuisiin sudenkuoppiin, joihin jokainen pelisovitus tuntuu kompastuvan. Toiminnasta tulee vain peleistä tuttujen hetkien kopiointia, mikä on itsessään tylsää katsottavaa. Pelit ovat muistettavia siitä, että niissä pääsee itse kokemaan nämä hetket omin käsin. Nyt olo on vähän kuin katsoisi toisen pelaamista, mutta ilman lupausta siitä, että voisi itse kokeilla samaa myöhemmin.

Samalla tavalla myös sarjan skaala tuntuu oudon suppealta. Paikat ovat yhdellä kädellä laskettavissa, ja niiden visuaalinen ilme on kiltisti sanottuna pelkistetty. Missään vaiheessa ei käy ilmi, miten suuri tämä galaksi oikeastaan on. Hahmot hyppivät planeettojen välillä vailla minkäänlaista viivettä. Vihollisten joukot vain katoavat tarinasta vailla sen suurempaa selitystä, jotta draamalle saataisiin tilaa muutaman jakson verran. Heikoimmissa jaksoissa lavastus muistuttaa turhan paljon yhdeksänkymmentäluvun scifi-sarjoja, joissa samaa semi-lähi-itämaista kujaa kierrätettiin vuodesta toiseen.

Hattua on kuitenkin nostettava silloin, kun siihen on syytä. Loppua kohden nähdään parikin hetkeä, jotka tuntuvat olevan paremmasta sarjasta. Siitä Halosta, jota on lupailtu viimeisen vuosikymmenen ajan. Nämä hetket saavat kylmät väreet riipimään selkäpiitä. Niissä yhdistyvät pelien majesteettinen pompöösi kerronta ja lajityypin melodramaattinen fantasia täydellisesti. Ne eivät ihan pelasta tuotantokautta, mutta ainakin varmistavat sen, ettei siitä jää täysin pahaa makua suuhun.

Halo sarja: Cortana

Sovitusten tie

Teoriassa Halosta olisi voinut tulla hyvä sarja. Mutta nykyisessä muodossaan se yrittää olla kaikkea kaikille yhtäaikaa, mikä ei koskaan toimi ratkaisuna. Viimeiset pari jaksoa tuntuvat suorastaan ylitsevuotavilta anteeksipyynnöiltä fanikunnalle, joka ei niitä ansaitse tai tarvitse. Katsojia kosiskellaan tutuilla musiikeilla, ensimmäisen persoonan räiskinnällä, joka on suoraan peleistä, sekä lupauksella tulevaisuudesta, missä ollaan peleille enemmän uskollisia.

Herää kysymys, miksi? Joko tehdään itsenäistä ja omaa tuotantoa ja mennään sitten syveen tai saveen omilla ehdoilla, tai loihditaan rakkaudella tuttuja tilanteita fanien ihailtavaksi pelien ulkopuolella. Jos kerran tarinasta haluttiin koulia variantti, missä John on sivullinen suuremman skaalan tragediassa, niin sekin olisi parempi ratkaisu loppupeleissä. Ainakin silloin kokonaisuus olisi itsenäinen ja väkevä visio jopa epäonnistuessaan. Nyt viime hetkillä sarjan muuttaminen peleille orjalliseksi on vain turhauttavaa. Viimeistä jaksoa katsellessa mietin vain, että tämäkin olisi voitu tehdä jo neljä jaksoa sitten mitään menettämättä.

Halolle on luvattu toinen kausi, joka on jo tuotannossa. Se on pääsääntöisesti ollut myös tuottoisa investointi Paramountille pitkästä tuotantohelvetistä riippumatta. Kuten aina, on täysi mahdollisuus että tulevat kaudet löytävät oman äänensä ja sarjasta kasvaa jotain merkittävää. Mutta ensimmäisen kauden ja melkein kymmenen tunnin perusteella en olisi optimistinen. Halo on tällä hetkellä niin ristiriitainen sekasotku, että se vaatisi melkein täydellisen nollauksen ennen kuin siltä uskaltaisi odottaa mitään.

Halon ensimmäinen kausi on katsottavissa Paramount Plus -suoratoistopalvelussa.