Videopeleihin perustuvissa elokuvissa kannattaa noudattaa tätä mantraa: toivotaan parasta, pelätään pahinta. Lauseelle tullee käyttöä jo tällä viikolla, sillä Tomb Raider -peleihin perustuva samanniminen filmi saapuu elokuvateattereihin perjantaina. Alicia Vikanderin ja Walton Goggingsin tähdittämä teos ei kuitenkaan jää viimeiseksi videopeleihin perustuvaksi filmiksi tänä vuonna.
Mitä genren puitteissa on seuraavaksi luvassa? Tällä haavaa vain viidelle filmille on tiedossa jonkin sorttinen julkaisuajankohta. Esittelemme ne alla, mutta kannattaa muistaa, että päivämäärät voivat muuttua suuntaan tai toiseen.
Rampage: Iso kohtaa isomman
Dwayne "The Rock" Johnson elokuvan pääosassa on viime aikoina ollut avain menestykseen. Kunhan viime vuoden Baywatchia ei lasketa. Tähän tähdättäneen myös Rampage-peliin perustuvassa rainassa, jossa kolme jättimäistä eläintä pääsee valloilleen suurkaupunkiin tekemään tuhojaan. Trailerin perusteella ei ole odotettavissa kovinkaan monimutkaista tarinankaarta, vaan enemmänkin kelvollista popcorn-rymistelyä.
The Rockin lisäksi rooleissa nähdään Naomie Harris, Malin Åkerman, John Manganiello sekä Jeffrey Dean Morgan.
Detective Pikachu, toukokuu 2019
Kelpaisiko toimintaa ja mysteereitä sekoitteleva filmi, jossa tuttu taisteluturrikka Pikachu puhuu Ryan Reynoldsin äänellä? Jos tämä tarkasti aseteltu kysymys saa nyökkimään, kannattaa ensi vuoden toukokuu merkitä kalenteriin.
Kuten Detective Pikachu -pelissäkin, ratkoo sujuvaa englantia puhuva Pokémon mysteereitä ihmiskumppanuksensa kera. Tätä ihmisapuria näyttelee filmissä muun muassa Paper Townsista sekä tulevasta Jurassic World: Fallen Kingdomista tuttu Justice Smith. Muissa rooleissa nähdään ainakin Ken Watanabe ja Bill Nighy.
Itse Detective Pikachu -peli ei ole vielä saapunut Eurooppaan. Nimikkeen kimppuun päästään 3DS-käsikonsolilla 23.3.
Minecraft, toukokuu 2019
Miltä näyttäisi filmi palikkaisesta Minecraftista? Tähän kysymykseen ei ole vielä vastausta, mutta ensi toukokuussa jonkinmoinen kuva olisi määrä saada.
Ohjaajanpallille on näillä näkymin istumassa Elämää Philadelphiassa -sarjasta (eng. It's Always Sunny in Philadelphia) tuttu Rob McElhenney, mutta paljoa muuta ei tuotannosta ole vielä tiedossa. Steve Carellia kuitenkin huhutaan internetin kummallisessa maailmassa päärooliin. Tiedä häntä.
Angry Birds 2, syyskuu 2019
Rovion vihaisten lintujen elokuva tuotti tarpeeksi pätäkkää oikeuttaakseen jatko-osan. Elokuvan on kaavailtu saapuvan katsottavaksi pelin kymmenennen syntymäpäivän paikkeilla. Ohjaajia (Thurop Van Orman sekä John Rice) lukuun ottamatta paljoa muita tiedonjyväsiä ei ole vielä nokittavaksi.
Sonic the Hedgehog, marraskuu 2019
Sonic-siilin on määrä kiitää valkokankaille ensi vuonna. Alustavat puheet kertovat tuotoksen olevan yhdistelmä ihmisnäyttelijöitä sekä tietokonegrafiikkaa, mutta varmaksi tätä ei uskalla sanoa. Mielenkiintoisin Sonic-rainaan yhdistettävä nimi on Deadpool-ohjaaja Tim Miller, kuka toimii yhtenä teoksen tuottajista.
Mitäpä muuta?
Edellä mainittujen rainojen lisäksi ainakin seuraavat projektit ovat tavalla tai toisella tekeillä. Siitä kielivät vahvistetut näyttelijäkiinnitykset.
Uncharted - Nuoren Nathan Draken seikkailut saapuvat aikanaan, tähtenään Hämähäkkimiestä näytellyt Tom Holland.
Sleeping Dogs - Toimintanimikkeen valkokangasversio on kehitteillä Rogue One: A Star Wars Storysta sekä Ip-Man-filmeistä tutun Donnie Yenin kera.
Just Cause - Filmin pääosaan kiinnitettiin viime vuonna Game of Thronesista, Stargate Atlantiksesta sekä Justice Leaguesta tuttu Jason Momoa.
Lisäksi filmejä sopii odottaa Mariosta, Tetriksestä, Dragon's Lairista, Splinter Cellistä, Resident Evilistä (kyllä, taas, mutta uusilla tekijöillä), Portalista, Mega Manista, The Last of Usista, Firewatchista ja Fruit Ninjasta. Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitaksemme. Myös Metal Gear Solidin pitäisi muuntautua joskus elokuvaksi. Tämän suhteen ei vielä tarvitse olla kovin hädissään. Artikkelimme kertoo miksi: Yksi pelielokuva, jonka suhteen en ole luopunut vielä aivan kaikesta toivosta: Metal Gear Solid