Joskus vain käy niin, että jokin kehuttu julkaisu ei vain osu omaan makuhermoon. Se ei ole väärin, eikä se ole syy puida nyrkkiä. Eihän? Oheisissa teksteissä toimituksemme jäsenet nimittäin kertovat massasta eroavat mielipiteensä liittyen useampiin kehuttuihin peleihin liittyen, unohtamatta tietenkään syystä tai toisesta aliarvostettuja nimikkeitä.
Huomatkaa siis, että mielipiteet kuvastavat vain kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.
Jaakko Herranen
Ei, en ole muuttanut mieltäni yhtään miksikään Control-pelin suhteen – en vaikka 2/5-arvosteluni mainittiin YLE:n uutisessa ainoana nihkeilynä, ja tunnun edelleenkin olevan (oikean) mielipiteeni kanssa aikalailla yksin. Pelissä ei vain ollut oikein muuta hyvää kuin vinksahtanut tunnelma, tyylikäs taidesuunnittelu, Alan Wake -viittaukset ja Martti Suosalo. Pelillisesti kyseessä on puolivillainen tekele, jonka pariin palasin kertaalleen jokunen kuukausi läpipeluun jälkeen – fiilikset olivat edelleen puistattavat! Ja kyllä, Quantum Break on paljon Controlia parempi. Mutta hei, arvostelu ei kuitenkaan herättänyt KonsoliFINin foorumilla suuresti vastustusta, pikemminkin päinvastoin. Kiitos ymmärryksestä, oi mahtavat lukijat!
Aivan pakko mainita myös se ylivoimaisesti paras Final Fantasy -sarjan osa, eli Final Fantasy VIII (kyllä, kahdeksan). Squall-jörrikän ja iki-ihanan Rinoan kohtalo on kauneinta mitä peleissä on koskaan nähty. Ei siinä parjatussa taikasysteemissäkään ole yhtään mitään vikaa, päinvastoin.
Petri Kataja
Tästä voi tulla huutoa, mutta on kaksi kehuttua ja suosittua peliä, joista en perusta käytännössä lainkaan.
Niistä ensimmäinen on NieR: Automata. Ostin kyseisen rellestyksen alennuksesta, koska muut sivustomme ylläpidon jäsenet sitä suosittelivat. Harmillisesti en vain koskaan saanut kiinni siitä, mikä tekee tuotoksesta niin hyvän ja upean. Toki ylipitkä intro-osuus vailla tallennusmahdollisuutta vähän latisti tunnelmaa, mutta se ei ole juurisyynä pettymykseeni. Mikään ei vain missään kohdin iskenyt, ollut erityisen hauskaa tai nostattanut sen suurempia tunteita. Musiikki oli kyllä parhaimmillaan mainiota. Ei vain omia makunystyröitäni kutkuttanut.
Toinen itselleni hieman yllättävämpi nimike on Horizon Zero Dawn. Olin juuri pelannut loppuun The Legend of Zelda: Breath of the Wildin, yhden männävuosien suosikeistani, mitä seurasi kohtuullisen pian Horizon. En tiedä oliko edeltävällä tuotoksella jotain tekemistä asian kanssa, mutta en onnistunut innostumaan tuotoksen ahtaammasta maailmasta ja sen asuttamista mekaanisista otuksista. Toisin kuin NieR: Automatan, pelasin kyllä Aloyn matkan loppuun asti, kiitos mielenkiintoisen tarinan. Lisäksi myös muutamat sivutehtävät olivat hyvin kirjoitettuja, joten ne kolusin mieluusti, mutta loppupeleissä kyseessä oli itselleni vain ihan ok -tason kokemus, eikä yksi parhaista peleistä ikinä, jollaiseksi olen sitä kuullut kutsuttavan. Taistelu ei innostanut, "luolastojen" koluaminen tuntui liian työläältä ja kokonaisuus ei vain tässäkään tapauksessa onnistunut natsaamaan syystä tai toisesta.
Onneksi kaikkien ei ole tarpeen pitää joka asiasta.
Risto Karinkanta
Kaikki Deus Exit ovat hyviä pelejä. Ja tarkoitan siis kaikki, mukaan lukien väärinymmärretyt Invisible War ja The Fall. Ensinnäkin Invisible War oli toki huonompi kuin alkuperäinen Deus Ex, mutta sen juoni tavoittaa sarjan tunnelman upeasti. Ongelmana on se, että teos on optimoitu alkuperäiselle Xboxille, jonka tehot eivät riittäneet suurien maailmojen piirtämiseen. Tämän johdosta kentät ovat erilaisia putkia ja käytäviä, mikä on pettymys verrattuna kolme vuotta vanhemman ensimmäisen Deus Exin suuriin ja avoimiin kenttiin. KonsoliFIN on toki ymmärtänyt juonen olevan grafiikkaa tärkeämpi ja antoi pelille neljä tähteä.
Deus Ex: The Fall oli taasen täysin väärinymmärretty teos, sillä se oli mobiilipeli, ja sellaiseksi mainio. Virhe tapahtui siinä, että peli portattiin lähes sellaisenaan PC:lle, eikä mobiilille optimoitua peliä saa usein toimimaan hyvin suuremmilla alustoilla – varsinkin kun kyseessä on ammuskelupeli. Kuvaavaa onkin, että mobiilipelillä on Metacriticissä 25 pistettä enemmän kuin PC-versiolla.
Puhutaanpa sitten hetki elektronisesta urheilusta, eli sähkösähellyksestä näin herrasmiesten kesken. Melkein kaikki e-sportsit on liian nopeaa sekoilua, joita on todella vaikeaa seurata ainakaan ilman pätevää selostajaa. Näin shakkiotteluita kiehtovina pitävänä katsojana useimmissa peleissä tapahtuu yksinkertaisesti liian paljon, liian nopeasti. Siedettävimpiä pelejä ovat hitaampaan pelinrakennukseen perustuvat pelit, kuten CS:GO. Ja pliis, toivottavasti Rocket Arena ei breikkaa esportsissa, sillä pahempaa sähellysammuskelua ei taida löytyä.
Useiden pelilistausten mukaan Red Dead Redemption 2 on maailman paras peli. RDR2 on kaunis ja laaja kuin mikä, mutta se on toivottoman hidastempoinen peli, jonka rytmitys on aivan kummallinen. Kenenköhän idea on ollut käynnistää peli parituntisella lumessa tarpomiselle, kysynpä vain? En minä halunnut villin lännen simulaattoria jossa hevoseni kuolee törmäämällä kiveen, vaan voimafantasian villistä lännestä. Jälleen kerran KonsoliFIN on käsittänyt tämän asian, sillä arvosteluissaan Jyri ja Tommi ovat antaneet pelille vain neljä tähteä niin PS4-arvostelussa kuin PC-arvostelussa. Minä nokitan antamalla 3 tähteä ja jään odottamaan GTA 6:n julkaisua!
Petri Leskinen
Final Fantasy on pelisarja, jonka hienoutta en ymmärrä. Varmaan osittain epäselvän nimeämisen ja numeroinnin takia. Anteeksi.
A-P Kuutila
Olen aika usein eri mieltä muiden peliarvostelijoiden kanssa. Skyrim on mielestäni parhaimmillaankin vain keskinkertainen ja ensimmäinen Mass Effect oli aivan hirveää kakkelia. Jopa Half-Life 2 on mielestäni reilusti yliarvostettu ja Halo 2 tuntui uusintarundilla melko puuduttavalta kokemukselta. Halo 5:n pariin en varmaan palaa enää koskaan. Sama pätee Dark Soulsiin ja tusinaan muita nimikkeitä. Vielä erityismaininta remastereille, joista enemmistö saisi jäädä tekemättä. Minun onkin rehellisesti myönnettävä, että varsin moni arvostelumenestys on jäänyt osaltani kesken tai niistä on jäänyt erittäin paha maku pelihermoon. Olen vastarannan kiiski ja ylpeä siitä.
Toni Turunen
Tunkekaa se GTA V ja muut sarjan pelit hanuriinne. Olen aina ollut peleissä se ryhmän support-hahmo, lääkintämies ja tietopankki, pahoja asioita tai niihin viittaavia juttuja en tykkää peleissä tehdä. Elämäni turhimpia ostoksia. Korea on kuin hääkakku ja avointa maailmaa piisaa, ei kolahda muutamista valonpilkahduksista huolimatta yhtään. Ketään ei kiinnosta miten hieno kaara sulla on alla, ja miten monta miljoonaa olet käyttänyt sen tuunaukseen. Kasino on törkeää houkuttelua uhkapelien maailmaan, ja pystyypä siellä jopa pelaamaan oikeasti. Päivän ilmaiswheeli vai mikä onnenpyörä onkaan suorastaan pakottaa käymään siellä. Ihmisen luolamiesvaistot ovat strong in the world, kun tällaista jätettä julkaistaan. Tai ehkä juuri siksi.
Tarja P-K
Mietin hiki päässä, mistä pelistä voisin valittaa. Luulin keksineeni Stardew Valleyn olevan se minun kiisken aihioni, mutta sitten menin ja pelasin sitä eilen vanhan ystäväni kanssa. Itse asiassa oli oikein hauskaa, vaikkei söpö farmaussimulaattori ollutkaan mikään vuosisadan mestariteos. Minä en yksinkertaisesti vihaa mitään peliä. En inhoa enkä halveksu. Jos jokin nimike ei kiinnosta tai miellytä, jätän sen vain pelaamatta. Tänne siis kaikki pelit ja alustat, minulla riittää sympatiaa. Ja jos ei riitä, teen jotain muuta.
Joonatan Itkonen
Olen jo aiemmin valittanut siitä etteivät avoimen maailman pelit ole uudistuneet mihinkään vuosikausiin, joten turha sitä tässä on toistaa. Sen sijaan keskitytään tällä kertaa isompaan asiaan mistä kukaan ei tahdo pahemmin puhua: pelikulttuuri ei ole edistynyt mihinkään kymmenessä vuodessa ja vika on pelaajien.
Ei mikään yksittäinen peli voi toimia ukkosenjohdattimena, kun kenttä on tulvillaan ongelmia. Pelaajat ovat jääneet jumiin hyväksymään toinen toistaan kalliimpia mutta mielikuvituksettomia pelejä vuodesta toiseen, eikä kukaan ole vaivautunut odottamaan parempaa. Tähän vaikuttaa myös ihmisten haluttomuus tutkia suurempia kysymyksiä pelien ympärillä, kuten miksi Call of Duty on sarjana niin vastenmielinen värväystyökalu yhdysvaltojen armeijalle. Tai vaikkapa miksi Gamergaten kaltainen kuona sai jatkua niin pitkään, että siitä tuli osa äärioikeiston propagandakoneistoa. Pelaajat tyytyvät tappelemaan keskenään siitä kumman pelikone on nätimpi tai saa muutaman freimin enemmän täysin hyödyttömissä testeissä, sen sijaan että kyseenalaistaisivat pelifirmojen tavan tuottaa toinen toistaan samanlaisia tuotteita kohtelemalla työvoimaa entistä surkeammin.
Indiepuolella tilanne on parempi ja varsinkin uudet kyvyt tuottavat joka vuosi kiinnostavia ja haastavia kokemuksia, joita valtavirta tuntuu välttelevän hanakasti. Kun erinomainen Gone Home julkaistiin pari vuotta sitten vastaanotto oli suorastaan vihamielinen. Muutos ei ole koskaan ollut pelaajien vahvuuksia.
Jotta juttu ei jäisi täysin negatiiviseksi niin voidaan todeta jotain hyvää tähän loppuun. Microsoft ja Sony ovat molemmat alkaneet panostaa in-house tuotannoissa enemmän vähemmistöjen tuottamiin peleihin ja The Last of Us Part II (kauheasta tuotannosta huolimatta) on yksi parhaiten myytyjä PlayStation 4 -pelejä ikinä. Näistä on hyvä lähteä kääntämään laivaa kohti parempaa seuraavan sukupolven saapuessa vuoden lopulla.
Olli Ouninkorpi
Harva tiedostaa, että Animal Crossing: New Horizons on äärimmäisen sisältököyhä ja monilta osin ruman laiskasti tehty peli. Ja sisältöpäivitykset ovat olleet suhteessa vielä köyhempiä kuin varsinainen pääpeli.
Nyt kun faktat on saatu pois alta, voimme siirtyä pohtimaan sitä, miksi pelistä lopulta tuli niin valtavan suosittu. No koska korona ja kiva ulkoasu. Ymmärrän sen täysin.
Ulkoasun lisäksi ainoa kunnolla kehuja ansaitseva ominaisuus on saaren muokkaaminen. Muilta osin lajityypin sisältä löytyy monia tekeleitä, jotka vievät Animal Crossingia kaikilla mittapuilla.
Mahtaa muita pelifirmoja harmittaa. Niitä kun on maailmanhistorian aikana pelin genrestä riippumatta haukuttu lukuisia kertoja vähäisen sisällön väkinäisestä pitkittämisestä keinotekoisilla rajoituksilla. Eli samasta asiasta, mistä Nintendo saa nyt vuolaasti kehuja.
Olisi ehkä kannattanut rakentaa firmalleen harmiton ja pehmeä imago sekä suunnitella joukko söpöjä maskotteja.
