Rahalla saa ja hevosella pääsee
Valtion suurin salaisuus ei olekaan Area 51:n avaruusoliot, vaan supervoimakkaat ja normaalia älykkäämmät zombit. Yöllisen onnettomuuden seurauksena Las Vegasin kadut täyttyvät elävistä kuolleista, jotka saavat kaupungin kaaoksen valtaan. Pääkatuja vaeltaa niin epäkuollut teko-Elvis kuin Siegfried & Roy -taikurikaksikon karannut zombitiikeri – sekä tuhannet ja tuhannet muut raakalaiset.
Armeija ja joukko palkkasotilaista saavat tartuntaketjun rajattua Las Vegasin alueelle, ja konteista kasattu muuri pitää ihmislihasta innostuvat vaeltajat syntisen kaupungin sisäpuolella. Yhdysvaltojen hallituksen looginen ratkaisu tilanteeseen on taktinen ydinpommi. Eräässä pankkiholvissa lepää kuitenkin yli 200 miljoonaa dollaria, jotka Hiroyuki Sanadan näyttelemä pohatta palkkaa Scott Wardin (Dave Bautista) varastamaan ennen sienen muotoista pilveä ja sen aiheuttamaa tuhoa. Raha tuntuu olevan hyvä motivaattori, sillä Wardin kokoaman videopelimäisen ryhmän jäsenet suostuvat keikkaan yksityiskohtia kyselemättä.
Tunteikkaat zombit
Suhteellisen suoraviivainen tarina luottaa mustan huumorin ja tekoveren lisäksi genrelle tyypilliseen toimintaan. Onkin mysteeri, miten elokuvasta on saatu kaksi ja puoli tuntia pitkä. Las Vegasiin päästään vasta tunnin kohdalla, ja sielläkin ruutuaikaa annetaan pintapuolisille, jopa korneille ihmissuhteille sekä zombien tunne-elämälle. Suurin osa laumasta edustaa tutun hidasta ja aivotonta laahustajaa, mutta koko tilanteen alulle pannut eläimellinen yksilö ja hänen eliittiryhmänsä ovat kaikkea muuta kuin tunteettomia ja tyhmiä. Heidän varaansa kirjoitettu rakkaustarina kääntyy jo koomisuuden puolelle.
Bautista hoitaa roolinsa kunnialla, olihan entinen show-painija elementissään jo erinomaisessa Blade Runner 2049:ssä. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Wardin vieraantuneena tyttärenä Ella Purnell, ja Garret Dillahunt esittää itselleen liiankin tuttua roolia kaksinaamaisena lurjuksena. Vilahtaapa ruudussa demokraattien kampanjamanageri Donna Brazile ja yksi Donald Trumpin lehdistösihteereistä, Sean Spicer. Ilmankin olisi pärjätty. Lopputuloksen videopelimäisyys ei näy pelkästään karikatyyrisessä hahmogalleriassa, vaan koko elokuva tuntuu yhdistelmältä Dead Risingia ja geneeristä tiimipohjaista räiskintää.
Paljon melua tyhjästä
Käsikirjoituksen heikkoudet ja Snyderin kyvyttömyys rutistaa yksinkertaista kokonaisuutta alle kahteen tuntiin vievät leffalta terävyyden pois. Päähenkilöiden valinnoissa ja teoissa ei tunnu ajoittain olevan järjen häivää – osan toimiessa täysin ennalta-arvattavasti. Varsinkin viimeinen kolmannes heittää elokuvan omat lainalaisuudet roskakoriin kellon tikittäessä vääjäämättömästi kohti kuolemaa. Räiskettä sentään saadaan enemmän ja enemmän toisella puoliskolla.
Teknisesti lopputulos näyttää ja kuulostaa kuitenkin hyvältä tarjoten kesäelokuvien ominaispiirteitä: isoja räjähdyksiä, näyttävää toimintaa ja syyn napostella herkkuja. Muutamat brutaalit kuolemat ja veriset yllätykset nostavat hymyn huulille, mutta muuten Army of the Deadista ei jää käteen kuin tyhjä popcornpussi. Uhkapeli- ja turismiparatiisin visiitiltä ei toisaalta muuta uskalla odottaakaan.
Army of the Dead saa ensi-iltansa 21.5. Netflixissä.
