Ace Combat Zero: The Belkan War on Namcon lentopelisarjan kuudes osa. Pelillisesti se jatkaa PS2:lle ilmestyneiden Distant Thunderin ja Squadron Leaderin vanavedessä, vaikkakin tapahtumat sijoittuvat pelisarjan alkuun. Eletään vuotta 1995 vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuvassa maailmassa. Taloudellisessa ahdingossa oleva Belkan-valtio päättää käynnistää joukon sotilasoperaatioita taloustilansa korjaamiseksi. Tämä ei tietenkään sovi Oseanian valtiolle, joka päättää vastata samalla mitalla. Pelaajan omaksuu Demoninakin tunnetun lentäjä-ässän roolin, jonka ratkaisut saattavat
muuttaa koko sodan kulun.
Tutun tuntuinen
Ace Combateissa on aina ollut kyse näyttävistä taisteluista ja hauskasta pelattavuudesta. Zero ei tee minkäänlaista poikkeusta, eikä realismia todellakaan kannata odottaa. Lentoräiskintä on huomattavasti osuvampi termi kuin lentosimulaattori. Lentokoneet käyttäytyvät juuri niin kuin pelaaja haluaa - eivät ehkä niin kuin oikeilta koneilta voisi odottaa. Periaatteessa valittavissa on kaksi erilaista ohjausmenetelmää, mutta aloittelijoille tarkoitettu ei sovellu edes kohderyhmälleen. Vaikeaksi ei toistakaan pelimoodia voi haukkua. Omaa konetta ei saa käytännössä pudotettua mitenkään, eikä edes sakkaaminen ole mahdollista. Kuolema korjaa vasta maan kolhaisusta, tai muutamasta vihulaiskoneen ohjuksesta.
Pelin valikoimasta löytyy reilut kolmekymmentä lentokonetta, mutta harmillisesti lentomallinnus tuntuu kohtuullisen samalta riippumatta siitä, onko alla hävittäjä vai rynnäkkökone. Uutuutena mukana on myös muutama elektroniseen sodankäyntiin erikoistunut kone, vaikka niiden todellinen hyöty jääkin hieman kyseenalaiseksi. Tehtävien läpäisystä kertyvällä rahalla on silti ihan hauska kokeilla uusia koneita ja aseistuksia.
Yksi kaikkia ja kaikki yhtä vastaan
Kampanja on aina ollut Ace Combat -sarjan suola, ja tällä kertaa muita yksinpelimuotoja ei alkuun ole edes valittavissa. Lineaarinen kampanja koostuu paristakymmenestä tehtävästä. Jokaista tehtävää edellyttää varsin camp-henkinen selostus tehtävien tarkoituksesta. Käytännössä kunkin koitoksen tavoitteen voi tiivistää kahteen sanaan: tuhoa kaikki. Vaikka pelaajalla onkin mukana muutama siipimies, vastassa on käytännössä koko maailma it-tykkeineen ja torjuntahävittäjineen.
Vaikeustaso kannattaa vääntää heti pelin alussa täysille, jolloin vastustajan koneista saa kunnon vastuksen. Suurin osa koneista on toki edelleen lentäviä maalitauluja, mutta välillä vastaan asettuu vastustajan oma ässä-ryhmä. Näitä pilotteja saa metsästä tosissaan, ja keskittymisen herpaantumisesta rankaistaan nopeasti. Ilmataistelut ovatkin ehdottomasti pelin mielenkiintoisin anti maataisteluiden ollessa lähinnä pikkukivaa todellisia koitoksia odotellessa.
Tehtävät noudattavat jo aikaisemmista osista tuttua kaavaa. Vaihtelua kaipaisi enemmän, ja se kuuluisa "tämä on jo nähty"-ilmiö vaivaa sarjaa pelanneita. Lentokoneita tiputteleva jättimäinen laser-ase ei ole enää sitä uusinta uutta. Juoni on ehdottomasti pelisarjan heikoin, eikä jaksa kiinnostaa kuin vähän alusta. Koko kerronta on hyvin omituinen sekametelisoppa välidemoja,
kertojan ääntä ja oikeilla ihmisillä näyteltyjä pätkiä.
Yhden illan hupia
Pahin puute on kuitenkin pelin kesto. Koko homma on ensi yrityksellä ohi noin kolmessa tunnissa! Viidenkymmenen euron pelille kertyy kohtuullisen suolainen tuntihinta. Tarjolla on toki jaetun ruudun kaksinpeli, mutta nettipeli on taas unohtunut johonkin, eikä kampanjaa pysty pelaamaan yhteistyössä. Sääli, sillä verkkopelillä olisi hurja potentiaali. Yksinpelitehtäviä tahkoamalla voi saavuttaa uusia mitaleja, lentokoneita ynnä muuta. Eri asia on, kuka jaksaa pelata samoja tehtäviä uudestaan ja uudestaan.
Kuten sarjan aikaisemmat osat, myös Zero on varsin komea peli. Etenkin yläilmoissa lennellessä vaihtelevat maisemat rullaavat sulavasti ja tarkasti maan pinnalla. Maan pintaa lähestyessä yksityiskohtia ilmestyy lisää ja lisää, vaikkakin tekstuurien tarkkuuden kustannuksella. Ottaen huomioon PS2:n iän ja kenttien kymmenien neliökilometrien laajuuden tämä on aivan ymmärrettävää. Grafiikka on kuitenkin siistiä, ja ruudunpäivitysnopeus pysyy jatkuvasti hyvin korkeana.
Ace Combat Zero on peli, jonka pelaamisesta nauttii, mutta jota ei varsinaisesti voi suositella muuta kuin pelisarjan faneille. Muutaman tunnin kesto täyshintaisesta pelistä on häiritsevän vähän, eikä peli pysy muutenkaan yhtä hyvin kasassa kuin sarjan edellisosa. Kannattaakin etsiä, josko viime vuonna ilmestynyt AC: Squadron Leader löytyisi jostakin alennuslaatikosta, ja sijoittaa rahat siihen. Kaikesta huolimatta Ace Combat on pelisarja, jonka toivoisi jatkuvan PS3:lla entistäkin huikeampana - kenties muutaman uuden idean kanssa.
