Voi kissanviikset
Microsoftin julkaisema Super Lucky’s Tale – jatko-osa Oculus Riftin julkaisupeli Lucky’s Talelle – on turhauttava tapaus. Se ui keskinkertaisuuden syvissä vesissä. Oikeastaan mikään osa-alue ei ole huono, jokainen olisi vain ollut tehtävissä rutkasti paremmin. Optimistisen repolaisen seikkailulla on potentiaalia ja siitä haluaisi kovasti pitää, mutta pienet virheet ja rosoiset kulmat rokottavat kokemusta aina ärtymykseen asti. Liekö studiolla loppunut kehitysaika kesken?
Pirteä Lucky päätyy seikkailuun pelastaakseen Book of Ages -kirjan mystisen Jinx-pahiksen kynsistä. Jinxin Kitty Litter -kissajengi demonisoi neljää eri maailman kolkkaa, jotka kettusemme pitää vallata takaisin niiden oikeille asukkaille. Pääjuoni on kaikessa geneerisyydessään unohdettava, eikä simppelin alkuanimaation jälkeen tarinaa kuljeteta eteenpäin kuin muutamassa dialogissa. Taivasmaailmasta alkava matka vie sankarin kasvi- ja aavikkomaisemien kautta kohti loppua. Jokaisessa paikassa on läpäistävänä viisi eri kenttää, joista jokaisesta voi ansaita neljä neliapilaa. Ensimmäisen onnenamuletin saa tason läpäisystä ja toisen kun kerää viisi kirjainta muodostaakseen sanan Lucky. Kolmatta varten pitää rohmuta 300 kolikkoa ja neljäs on piilotettu jonnekin pelaajan kiusaksi. Apilat ovat tärkeässä roolissa, sillä ilman niitä eteneminen tyssää lukitun oven eteen.
Microsoftin yksinoikeusloikinta tarjoaa rutkasti vaihtelua. Perinteisten 3D-kenttien lisäksi karvakorva loikkii myös kaksiulotteisissa koettelemuksissa läpi esteiden ja vihulaisten. Välillä vastaan tulee tasoja, joissa Lucky juoksee automaattisesti, jolloin pelaajan kontolle jää vain hyppely ja väistely. Lisäksi apiloita kerätään yksinkertaisista pulmahuoneista kenttien välillä. Kenttäsuunnittelu on pääasiassa hyvää, mutta lapsiperheille markkinoidulle teokselle vaikeusaste heittelee hurjasti. Jo ensimmäinen 2D-taso vaatii monta yritystä haastavien, kääntyvien piikkipintojen takia, eikä harvakseltaan viljellyt välitallennuspisteet auta asiassa. Ketulla on kolme energiasydäntä, jotka menettämällä palataan tarkistuspisteeseen. Lisäksi Luckylla on elämiä ja niiden näyttäessä nollaa, aloitetaan kenttä alusta. Useimmiten elämänsä hukkaa putoamalla rotkoon tai kuoppaan puolivahingossa. Loppujen lopuksi kokonaisuus olisi toiminut paremmin ilman elämiä, jolloin pelaaminen olisi ollut huomattavasti rennompaa ja sitä kautta myös hauskempaa.
Muiden virheistä mallia
Tasoloikintojen perisyntejä ovat huono kamera, epätarkat kontrollit ja epätasainen vaikeustaso. Super Lucky’s Tale onnistuu kasaamaan kaikki samaan pakettiin ja lisää vielä soppaan pari muutakin valittamisen aihetta. Kamera on omituisesti lukittu, vaikka kyseessä on 3D-seikkailu. Kuvakulmaa ei saa vapaasti käänneltyä, vaan se on rajattu vajaaseen 180 asteeseen. Tästä syystä pelaaja joutuu tekemään puolisokkoja ratkaisuja, ja varsinkin ruutuun päin juostessa näkyvyys on hyvin rajattu. Ongelma on läsnä vain kolmiulotteisissa kentissä, mutta näkymähaasteet kantavat myös 2D-loikintoihinkin. Sivusta päin kuvatuissa kentissä Lucky siirtyy ajoittain taustagrafiikoihin hyppimään, jolloin ruudun etualalla olevat objektit vaikeuttavat onnistumista. Kamerasta aiheutuvat turhat kuolemat nostavat verenpainetta muutenkin vaikean etenemisen takia.
Siinä missä kameraongelmat ovat läsnä vain ajoittain, kontrollit kiusaavat alusta loppuun. Lucky osaa muutaman perustempun, joista kaikki tasoloikat koostuvat. Tuplahyppy, vihollisia tainnuttava pyörähdys ja muut perusmekaniikat liikkumisesta lähtien. Kettu pystyy myös RT-nappia pohjassa pitämällä kaivautumaan maan alle, jolloin vihollisten iskut eivät osu ja piilotetut kolikot saa talteen. Harmittavasti kontrollit ovat epätarkat ja viipyilevät. Usein Lucky putoaa kallion tai tason reunalta, kun hahmon vain kääntää ympäri. Aivan kuin pelihahmo ottaisi yhden ylimääräisen askeleen kiusallaan. Lisäksi hahmo ei pysähdy nopeasti vaan jatkaa aina muutaman sentin matkaansa, minkä seurauksena sattuu ylimääräisiä virheitä. Kontrollien kanssa oppii elämään, toisin kuin syvyysvaikutelman puutteen kanssa. Pääosa vihollisista kumotaan hyppäämällä niiden päälle. Kamerakulmasta johtuen pelaajan on todella hankala hahmottaa hahmonsa sijaintia syvyyssuunnassa, joten usein hypyt johtavatkin missauksiin. Samasta syystä tarkkuutta vaativat hyppelyosuudet johtavat monesti loputtomaan syvyyteen putoamiseen.
Tämä ei ole tuloslaji
Super Lucky’s Talessa on myös paljon asioita, joiden poissaolo pistää silmään. Kentistä kerättävät kolikot kerryttävät suurta pottia, mutta rahoilla ei ole mitään käyttöä. Niillä ei avata uusia kykyjä tai ominaisuuksia, eikä pelissä ole edes tuloslistoja. Sama ongelma on myös kentissä, joissa Lucky juoksee automaattisesti. Tasot ovat täynnä piilotettuja reittejä, timantteja ja kolikoita, mutta loppujen lopuksi mikään ei motivoi pelaajaa keräämään kaikkia, koska saman palkinnon saa menemällä siitä mistä aita on matalin. Tuloslistojen puute varsinkin näissä kentissä ihmetyttää, koska ainoa syy tähdätä huipputulokseen olisi kilpailu kavereita vastaan.
Muitakin pieniä omituisuuksia ilmenee. Jokaisessa kentässä on herätyskellon näköinen esine, joka käynnistää aikarajan sisällä suoritettavan keräilytehtävän. Epätarkkojen kontrollien takia usein kolikko jos toinenkin jää keräämättä, jolloin palkinto menee ohi suun. Epäonnistumisen jälkeen kello ei tosin palaa paikalleen, vaan koko kentästä pitää poistua uutta yritystä varten. Valikoista ei löydy kentän uudelleenkäynnistystä, vaan sekin pitää tehdä vaikeimman kautta. Pieniä kauneusvirheitä, joiden olemassaoloa on vaikea ymmärtää.
Sehän on susi
Kaikista haukuista huolimatta Super Lucky’s Talella on omat hauskat puolensa. Hassu, lokalisoitu dialogi, moninaiset kenttätyypit ja tavoitteet sekä ylipäätänsä värikäs tasoloikinta vetoavat lajityypistä pitävän sydämeen. Sen takia puutteiden ja suoranaisten virheiden määrä harmittaa, koska ketun seikkailulle on selkeä tilaus Xboxilla. Kameran kanssa olisi voinut vielä elää, mutta epätarkat kontrollit tappavat peli-ilon. Tällaisenaan Super Lucky’s Tale herättää vain harmitusta. Potentiaalia olisi ollut huomattavasti parempaan.
