Uskokaa tai älkää: South Park on rullannut televisiossa yhtäjaksoisesti jo parinkymmenen vuoden ajan. Oli siis vähintäänkin kohtuullista, että hassunhauskan kyläpahasen kommellukset saatiin käännettyä onnistuneesti pelimaailmaan muutaman vuoden takaisella The Stick of Truth -rooliseikkailulla. Vaikka Stanin, Kylen, Kennyn ja Cartmanin leikit vaihtuvat tällä kertaa fantasiasta supersankarirellestykseen, ei The Fractured But Whole muuta hyväksi todettua kaavaa järin radikaalisti.
Marvelin jalanjäljissä
South Park on aina ihastuttanut ja vihastuttanut erityisesti ajankohtaisia aiheita sivuavalla satiirisella otteellaan. Siinä missä televisiosarjaa pukataan ulos varsin nopealla tahdilla, vaatii pelinkehitys useamman vuoden mittaisia kehityssyklejä. The Fractured But Whole ottaa tällä kertaa silmätikukseen pitkään lippuluukuilla jyllänneet supersankariuniversumit, etunenässään selkeä markkinajohtaja Marvel. Teema toimii mainiosti, sillä Sormusten Herrasta ja Game of Thronesista inspiraatiota hakeneet leikit lypsettiin jotakuinkin loppuun jo The Stick of Truthissa.
Kylmään ja ikuisen lumen verhoamaan South Parkiin muuttanut New Kid ei edelleenkään puhua pukahda sanaakaan, mutta silti kaveri ajautuu jälleen vaivihkaa keskeiseen osaan lapsiköörin roolileikeissä. Lienee sanomattakin selvää, että kadonneen kissan etsimisenä alkava tarina eskaloituu tarinan edetessä suorastaan hulppeisiin mittoihin. Kahden supersankariryhmittymän väliset kinastelut jäävät nopeasti taka-alalle, kun vastaan marssitetaan toinen toistaan eeppisempiä juonikuvioita. Vajaan parinkymmenen tunnin mittainen kokonaisuus tuntuu niin stoorinsa kuin toteutuksensakin puolesta hämmentävän paljon yhdeltä tv-sarjan pidennetyltä juonivyyhdiltä.
Pieruhuumori, paras huumori?
South Parkin huumori on kaksiteräinen miekka, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa. The Fractured But Whole ottaa loppupeleissä yllättävänkin maltillisen linjan keskittymällä hämmentävän paljon törkyhuumorin puolelle. Toki matkan varrella ehditään hörötellä myös katolilaisille papeille, poliisirasismille, mikroaggressioita valvovalle PC Principalille, suvaitsemattomille hillbilly-junteille sekä patongilla lapsia tökkivälle Jared Foglelle, mutta painopiste on tästä huolimatta jatkuvasti kallellaan jatkuvan pierukakkatykityksen suuntaan. Ei alapäähuumorissa toki mitään vikaa ole, mutta rajansa kenties moisenkin viljelyllä? Tiedä häntä.
Piskuinen South Park on edelleen sama ja tuttu miljöönsä, pienillä uudistuksilla. Pelimaailman poikki jolkottelee muutamassa vaivaisessa minuutissa, ja kaikki kadut ja talot tulevat turhankin tutuksi näitä edestakaisin ravatessa. Vaihtelua haetaan matkan varrella opittavilla pieru- ja kaverikyvyillä, joiden avustuksella maisemia voi koluta juonen edetessä aiempaa laajemmin. Sinne tänne ripotellut sivutehtävät ja pienimuotoinen pulmanratkonta tuntuvat paikoitellen turhalta ekstrasälältä, jonka ainoa tarkoitus on tuoda lisää pelitunteja muutoin kerrassaan mainiosti viihdyttävän pääjuonen oheen.
Taktisempaa taistelua
The Fractured But Whole pistää niin taistelumekaniikat kuin hahmonkehityksenkin täysin uusiksi. Eri kokoisissa ruudukoissa käytävät vuoropohjaiset mittelöt onnistuvat tarjoamaan yllättävän paljon taktikointia suoraviivaisen mättämisen sijaan. Kahinoita piristetään ajoittain uniikeilla taisteluilla, joissa tarkoituksena voi olla vaikkapa ruudukolta pakeneminen. Variaatiota on tullut muutoinkin reilusti, sillä sitä parasta sotasuunnitelmaa voi haeskella peräti tusinan hahmoluokan ja laajan supersankarivalikoiman kesken. New Kidin eri osa-alueita taas tuunataan joko pelimaailmasta bongailtavilla, kaupoista ostettavilla tai vaihtoehtoisesti itse nikkaroimilla artefakteilla. Hahmonkehitys on pidetty kokonaisuudessaan hyvin simppelinä, mutta tästä huolimatta valinnanvaraa on kiitettävästi.
Murtunut, mutta kokonainen
Ubisoftin oman San Franciscon -studion kyhäämä South Park: The Fractured But Whole on monella tapaa eheämpi ja toimivampi paketti kuin kolmen vuoden takainen edeltäjänsä. Siinä missä vahvasti pierulta tuoksahtava huumoripuoli tuntuu junnaavan paikoillaan, ottaa pelimekaaniikka suuria harppauksia eteenpäin. Aiempaa strategisempi lähestymistapa toimii mainiona kivijalkana nasevalle rooliseikkailulle, jonka South Parkin maailmaan hurahtaneet ottavat vastaan enemmän kuin mielissään.
