Juoni urheilupelissä? Aargh...
Airblade erottuu muista urheilu- ja lautailupeleistä sillä, että siinä on ihka aito juoni. Enää ei siis tarvitse keskittyä tylsään pisteiden keruuseen vaan voi nauttia päätä huimaavasta juonesta, näin ainakin pelin tekijät ovat suunnitelleet. Pelaaja ottaa Ethan nimisen nuoren miehen roolin, jonka hyvä ystävä Oscar on kaapattu. Kaappauksen takana on Oscarin entinen työnantaja, rahanahne GCP-yhtiö, jolta Oscar oli varastanut Back to the Futuresta tutun ilmalaudan. Pelaajan on tietysti autettava Oscaria ja apuvälineeksi löytyy Oscarin varastama ilmalauta. Juonta kuljetaan eteenpäin kuuden tason välillä kulkevina keskusteluina. Juonen yhdistäminen tämän tyyppiseen peliin on koitua koko pelin turmioksi. Paitsi että juoni on huono ja ääninäyttelijät kamalia, pääsee juonen sisältävän pelimoodin läpi todella nopeasti. Tasojen tehtävät eivät ole kovin erilaisia kuin esimerkiksi vähän aikaa sitten julkaistussa Dave Mirra Freestyle BMX 2:ssa. Erilaisiin GCP:n työntekijöihin tai koneisiin pelaajan tulee tehdä temppuja, jolloin ne hajoavat ja pelaaja palkitaan lisäajalla.
Mikäli joissain tehtävässä epäonnistuu joutuu koko tason aloittamaan alusta. Huono tapa yrittää pitkittää pelin elinikää.
Onneksi Criterion Games on tajunnut ettei Story-modea jaksaa pelata sen jälkeen kun sen on läpäissyt. Muita yksinpelimuotoja ovat Score Attack, Freestyle, Training ja myöhemmin aukeava Stunt Attack. Score Attack on sitä kaikkein tavallisinta, eli vapaavalintaisessa kentässä yritetään saada mahdollisimman paljon pisteitä kahdessa minuutissa. Mukana on Ethanin lisäksi viisi muuta hahmoa muutamalla eri asusteella. Tosin hahmot ja puvut on ensin suoritettava muissa pelimuodoissa. Freestylekään ei yllätä. Valitse kenttä ja pelaa sitä ilman aikarajaa. Training on simppeli opetustuokio pelin kontrolleista ja helpoista tempuista. Huomaa sana simppeli, sillä trainingin opeilla ei itse pelissä pitkälle pötkitä. Stunt Attackissa on kahdeksan haastetta jokaisessa kentässä. Harmi vain että nuo kahdeksan ovat todella helppoja tyyliin kerää tietty määrä pisteitä tai etsi eri värisiä kylttejä. Eikä kuusi pelattavaa hahmoa ja kenttääkään ole paljon.
Moninpelinä Airblade on paljon parempi. Tarjolla on viisi erilaista pelimuotoa, joista vain Score Attack on tuttu yksinpelistä. Trick Listissä ruutuun ilmestyy joku temppu tai temppusarja. Molemmat pelaajat yrittävät tehdä kyseisen tempun mahdollisimman nopeasti ja se kumpi on kahden minuutin jälkeen onnistunut niissä paremmin on voittaja. Ribbon Tag (henkilökohtainen suosikki) on eräänlainen hippa. Kenttään on sijoitettu palanen nauhaa ja se kumpi pitää sitä hallussaan pidemmän aikaa on voittaja. Show Off on kaikista omaperäisin pelimuoto. Pelaajien tekemiä temppuja arvioidaan kolmeen eri kategoriaan: Air, Grind ja Combo. Show Offissa ei saa varsinaisesti pisteitä vaan voittaja on se kumpi saa eri osa-alueiden mittarit täyttymään itselleen. Kaikki edellä mainitut pelataan jaetulla ruudulla kahden pelaajan voimin. Valitettavasti muutoin niin sulava ruudunpäivitys laskee tällöin luvattoman alas. Yhdestä kahdeksaan pelaajaan tarkoitettu Party Mode pelataan vuorotellen täydellä ruudulla, jolloin nykimisestä ei tarvitse kärsiä.
Ei mikään simulaatio
Osa lumi- ja rullalautailua harrastavasti varmasti kitisevät Airbladen kohdalla kuinka epäaito se onkaan. Laudalla tehtävät temput ovat onnistunut sekoitus molempia edellä mainittuja lajeja ja mukana on vielä kasa erikoiskikkoja tulevaisuudesta. Temput jaetaan viiteen eri ryhmään riippuen siitä missä niitä tehdään. Koska ilmalauta leijuu koko ajan parikymmentä senttiä ilmassa, voi osan tempuista (joita on erilaisia lähes 40) tehdä ilman minkäänlaista ponnistusta. Toisessa laidassa uskomattomat volttiviritykset tarvitsevat hyvin korkean ponnistuksen. Grindit ovat erilaisten putkien ja kaiteiden päällä liukumista ja grabit otteita laudasta. Grabeilla voi ottaa kiinni myös tolpista ja tangoista. Niitä käyttämällä voi luoda uskomattomia comboja. Pisteet lasketaan samalla tavalla kuin Tony Hawk-sarjassa eli tempuista saadut pisteet kerrotaan temppujen määrällä.
Hienon näköinen ja ärsyttävän kuuloinen
Airblade käyttää samaa Renderwaren grafiikka-enginea kuin muun muassa Konamin Pro Evolution Soccer ja Rockstar Gamesin GTA3. Tekijät ovat saaneet viilattua enginesta paljon enemmän irti kuin muut ja Airblade onkin todella hienon näköinen. Hahmoissa ja maisemissa on tarpeeksi yksityiskohtia ja tekstuurit ovat tarkkoja. Valaistusefektit ovat myöskin upeita. Kun vielä sahalaidat eivät ole häiritsemässä ja framerate on yksinpelissä sulava ja tasainen ei voi muuta kuin ihastella.
Airbladen futuristiset teknomusiikit sopivat kyllä pelin teemaan täydellisesti, mutta varsinkin pelisession venyessä hieman pidemmäksi ne alkavat ärsyttämään. Ääninäyttelyyn ei ole myöskään aivan täydellisesti panostettu ja muutama henkilö omaakin todella hirveän äänen. Airblade on myös ensimmäinen PS2-peli joka sisältää Dolby Digital (ja Dolby Surround) äänet mutta valitettavasti oma kotiteatteri ei tätä tukenut, joten sen toimivuus on pieni arvoitus.
Airblade on paikoin hauska, kaunis ja erittäin hyvä moninpeli. Kuitenkin yksinpelinä todella lyhyt, sillä kaikkien pelimuotojen suorittamiseen ei kovin monta päivää kulu, ja kuusi keskikokoista (vaikkakin hyvin suunniteltua) kenttää käyvät nopeasti tylsiksi. Tony Hawk’s Pro Skater -sarjalle ja SSX:lle se jää grafiikkaa lukuun ottamatta kaikilla osa-alueilla, mutta mikäli SSX Trickyä ja THPS3:a ei millään jaksa odottaa, käy Airblade lyhyenä hupina hyvin.
