Sekoittaa puzzleja, seikkailua ja moninpeliä
Kun on ollut puhetta PS2:n huonoimmista peleistä on Army Men –sarja tullut usein mainituiksi. Portal Runner ei jää kauaksi tästä tittelistä. Peli yhdistää tasohyppelyiden pahimmat kliseet, huonoa toimintaa ja naurettavan helppoja puzzleja. Sokerina pohjalla on vielä aivan ääliömäinen juoni ja kamala dialogi, ärsyttävillä ääninäyttelijöillä ja huonoilla vitseillä tietysti.
Lelumaassa kuohuu jälleen kerran. Brigitte Blue, oudolla aksentilla englantia puhuva naikkonen, on saanut vallan liikkua monen eri lelumaailman välillä. Hän nimittää itsensä kuningattareksi, mutta kuningas puuttuu. Näin mahtava kuningatar tarvitsee tietysti itselleen yhtä mahtavan poikaystävän. Hänelle käy vain paras, joten katseet suuntautuvat vihreiden muovisotilaiden eliittisotilaaseen Hawkiin. Hawk on myös pelin sankarittaren Vikki G:n poikaystävä. Tämä on tietysti Brigitten ja Hawkin avioliitolle haitaksi (vaikka Hawk yrittääkin vastustella koko touhua), joten Brigitte lähettää Vikin kauas toisiin ulottuvuuksiin.
Ulottuvuuksien välillä toimivat portit vievät Vikin viiteen eri maailmaan, joista jokainen koostuu muutamasta tasosta. Jokainen maailma on erilaisen lelulaatikon sisällä tai lelukaupassa ja teemat vaihtelevat niiden mukaan (mm. dinosaurusmaailma ja keskiaika). Leluteemaa olisi varmasti voitu käyttää hyväksi paremminkin, sillä tunne siitä, että kaikki ympärillä olevat esineet ja asiat ovat vain leluja, on todella hatara, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Nyt kuitenkin kaikki tasohyppelyiden kliseet ovat mukana. On ilmassa leijuvia laattoja, laavavirtoja ja tottakai pakolliset timantit, joita tarpeeksi keräämällä voi kasvattaa omaa maksimienergiaansa. Kuvakulmana on perinteinen 3rd person -kamera olan takaa, jossa ei sinänsä ole valittamista. Kamera pysyy paikallaan tiukasti turhia säntäilemättä, kunhan ei erehdy koskemaan oikeaan tattiin. 360 OrbitCam, jota pelin tekijä kovasti takakannessa mainostavat, ei käytännössä toimi pelaamisessa ollenkaan ja sopii vain ja ainoastaan maisemien tiirailuun.
Räiskiminen suoritetaan pelin ainoalla aseella eli jousipyssyllä. Saatavana on kuitenkin muutamaa erilaista nuolta, joten ihan tavallisilla varusteilla ei vihollisia tarvitse lahdata. Vihollisten tekoäly on sieltä huonoimmasta päästä. Yksinkertaisella sivuttaisliikkeellä voi väistää lähes kaiken, mitä viholliset ampuvat eivätkä ne muutenkaan osaa mitään erikoista. Tähtäämisen voi suorittaa myös 1st person –kuvakulmasta, jolloin ampuminen on tarkempaa, mutta liikkumismahdollisuus on poissa.
Pelin niin sanotut puzzlet joko aliarvioivat pelaajia rankalla kädellä tai sitten peli on tarkoitettu tarhaikäisille. Jos kivessä on salaman kuva, ei vaadita kovinkaan suuria hoksottimia tajutakseen, että siihen pitää ampua salamanuolella.
Portal Runnerin pahin moka on sen kontrollit. Yleensä kun tasohyppelyssä kääntää tattia oikealle, niin sankari(tar) myös liikkuu oikealle. Portal Runner on ottanut askeleen kohti Tomb Raideria ja kun tattia vääntää oikealle, Vikki kääntyy oikealle. Tällaiset kontrollit ärsyttävät yleensä missä pelissä tahansa, mutta tarkkuutta vaativassa tasohyppelyssä vielä normaalia enemmän. Pelissä on pelattavana myös toinen sankari, Leo-niminen leijona, mutta sillä pelaaminen on aivan yhtä turhauttavaa.
Ei näytä, saatikka kuulosta hyvältä
Portal Runner näyttää melkein yhtä huonolta kuin tuntuu, eli on ruma. Peli tarvitsisi runsaasti lisää yksityiskohtia ja pyöreitä muotoja, sillä nyt kaikki on kamalan kulmikasta ja pelkistettyä. Myös suurimman osan tekstuureista voisi pistää kokonaan uusiksi. Sahalaitoja tai nykimistä ei onneksi ole, mutta eihän niitä tämän näköisessä pelissä saisikaan olla. Erilaisia efektejä on käytetty paljon, mutta ne ovat jatkuvasti enemmän tai vähemmän laimeita. Tasojen välissä käytetyt valmiiksi renderoidut videot eivät tosin ole ihan kamalan näköisiä.
Äänet ovatkin sitten jotain aivan uskomattoman kamalaa. Alkuvalikon kitaran rämpytys sattuu oikeasti korviin mikäli volyymiä on hiemankin enemmän. Itse pelissä ylinäyttelevät ääninäyttelijät huonoine sutkautuksineen ottavat päähän vielä enemmän. Timanttien keräämisestä syntyneet "kling"-äänet ovat varmasti peräisin jostain 8-bittisten kulta-ajoilta, eikätkä musiikitkaan säväytä.
Älä osta, lainaa tai kokeile
Vaikka joku pystyisi kestämään kaikki pelin mokat ei pelaamista ole paljoa. Vaikeusasteita on neljä ja kenttiä reilu 20, mutta koko roskan pelaa läpi hyvin nopeasti. Mukana on kahden pelaajan deathmatch-moodi, jossa ei ole erityisesti mitään muuta vikaa, paitsi ne kaikki samat viat, jotka vaivaavat yksinpeliäkin. Kysymys kuuluukin uskaltaako kaverille näyttää ostaneensa moista roskaa, sillä Portal Runner on ehdottomasti yksi PS2:n huonoimmista peleistä. Se ei ole hyvä millään osa-alueella, päin vastoin, ja turvautuu vanhoihin kikkoihin tuomatta mitään uutta mukaan. Mikäli mieli tekee kolmiulotteista tasoloikkaa kannattaa tutustua jo hieman vanhempaan Rayman Revolutioniin tai odotella piakkoin tulevaa Jak & Dexteriä. Portal Runneria ei kuitenkaan kannata hommata missään nimessä.
