Agentin toinen tuleminen
Midwayn vuonna 1983 julkaisema alkuperäinen Spy Hunter kolikkopeli on piirtynyt monen varttuneemman pelifriikin mieliin yhtenä pelihistorian legendaarisimmista kolikkopeleistä. Ritari Ässän kulta-aikana julkaistussa Spy Hunterissa ideana oli tuhota muita tiellä kiitäneitä autoja omalla agenttiautolla. Auto muuttui veden äärelle joutuessaan sujuvasti veneeksi tai liikaa osumaa otettuaan moottoripyöräksi. Agenttiauton saattoi myös ajaa rekan sisälle pikakorjaukseen ja asetäydennykseen. Kun päälle lisätään agenttiautolle pakolliset savuverhot ja turbot, niin peli kuulostaa melko perinteiseltä räiskinnältä.
Yli 18 vuotta alkuperäisen kolikkopelin julkaisun jälkeen, Midway on tehnyt pelille jatko-osan PS2:lle.
Eniten peli on tietenkin muuttunut ulkoasultaan. Vanha ylhäältäpäin kuvattu kaksiulotteinen Spy Hunter on kokenut kovan kauneusleikkauksen siirryttyään nykyhengen mukaisesti kolmiulotteiseksi. Spy Hunterin juonellinen osuus vie pelaajan keskelle (yllätys, yllätys) pahojen liikemiesten maailmanvalloitusoperaatiota, jonka pelaajan toivotaan pysäyttävän. Agenttiautona toimii G-6155 Interceptor, josta löytyvät kaikki tarvittavat kapistukset pahojen setien eliminoimiseksi. Konekivääri, lämpöohjautuvat ohjukset, öljyruiskut ja savuverhot kuuluvat auton perusvarustukseen. Aseisiin saa päivityksiä onnistuneiden tehtävien jälkeen ja autokin on päivitettävissä uudempaan malliin. Auto ei ole pelkkä auto, vaan se osaa muuttaa itsensä lennossa veneeksi tai moottoripyöräksi tilanteen mukaan. Toiminta jatkuu kuitenkin hyvin pitkälti samanlaisena, joten ei ole paljon merkitystä ohjaako moottorivenettä vai autoa.
Perinteistä toimintaa
Spy Hunterin 14 tehtävää ovat valitettavan samanlaisia eivätkä ne luo fiilistä yhtenäisestä juonesta. Pelaajalle annetaan useimmiten yksi päätavoite ja muutama sivutavoite. Periaatteessa kentät ovat aika helppoja ajaa läpi, sillä pelkkä päätavoitteen läpäisy riittää yksittäisen tehtävän läpäisemiseen. Käytännössä pelaajalta vaaditaan kuitenkin kaikkien tavoitteiden läpäisyä, jotta pelaaja saa kerättyä tarpeeksi pisteitä päästäkseen seuraavaan tehtävään. Kaikkien tavoitteiden saavuttamiseksi pelaajalta vaaditaan vaihtoehtoisten reittien etsintää, jolloin restart-nappi tulee liiankin tutuksi.
Spy Hunterissa liikutaan maalla ja merellä, mutta maisemat pysyvät tehtävästä toiseen liian samanlaisina. Positiivisena yllätyksenä oli tosin Monacon katurata, jossa pääsee hurjastelemaan formulakisan joukkoon. Neljäntoista tehtävän jälkeen alkaa olla pää täynnä tornien tuhoamista, pommien purkamista ja rekkojen räjäyttelyä, eikä Spy Hunterista tunnu enää läpipeluun jälkeen innostuvan.
Spy Hunterin kontrollit jättävät toivomisen varaa. Turbo on sijoitettu typerästi kaasun taakse, jolloin auto singahtaa huippuvauhtiin juuri silloin, kuin sitä vähiten toivoisi. Auton ohjaaminen analogitatilla ei tuota ongelmia ja auto reagoi komentoihin ilahduttavan hyvin. Aseet on sijoitettu ohjaimen L- ja R-nappuloihin, joista oikean aseen etsintä voisi olla helpompaakin, sillä aseita voi kelata vain yhteen suuntaan.
Grafiikan osalta Spy Hunter ei aiheuta riemunkiljahduksia. Ulkokuorta ei ole suuremmilla herkuilla pilattu, mutta kyllä tämä vähintään PS2-pelien keskitasolle graafisestikin sijoittuu. Räjähdykset ja vesi on animoitu hienosti, mutta muuten olisin odottanut grafiikalta hieman enemmän, nyt mm. tekstuurit ovat melko vaatimattomia. Onneksi peli sentään pyörii suhteellisen hyvin, vaikka loppupään tehtävissä pientä hidastumista on havaittavissa. Pelin graafisesti parasta antia ovat ehdottomasti hienot välidemot, jotka ovat vain valitettavan lyhyitä. Näyttävät välidemot nostavat fiilistä osin tylsien tehtävien välissä, vaikka eivät tarjoakaan mitään merkityksellistä informaatiota pelin kulusta. Kolmesta kamerakulmasta löytyy jokaiselle sopiva vaihtoehto, sillä jokainen niistä on käyttökelpoinen.
Tuttua musiikkia
Alkuperäisessä Spy Hunterista tutuksi tullut Peter Gunn Theme on mukana myös uudessa Spy Hunterissa uuden version voimalla. Pelin musiikki on kokonaisuutena laatutyötä, johon on selvästi haluttu panostaa. Spy Hunterin ääniefektit ovat todella hyvät. G-6155 Interceptorin moottorin mylvintä kuulostaa samalta, kuin lähtöruudussa olevan formulan. Myös räjähdykset, aseet ja törmäykset on onnistuttu saamaan aidon kuuloisiksi.
Kokonaisuutena Spy Hunterista ei jää kovin positiivista makua. Tehtävien suorittamisessa vaaditaan optimisuoristusta. Pahimmillaan tehtäviä joutuu sahaamaan kymmeniä kertoja, ennen kuin onnistuu saavuttamaan kaikki tavoitteet samaan aikaan. Lisäksi tehtävät ovat turhan samankaltaisia. Grafiikkakaan ei kilpaile nykypäivän huippujen kanssa, joten 80-luvun klassikon veroista peliä uudesta Spy Hunterista ei saa kirveelläkään. PS2:lle ja muille koneille on aikojen saatossa ilmestynyt kymmeniä Spy Hunteria parempia toimintapelejä, joten mitään järkevää syytä ei ole peliä hankkia.
