Alone in the Dark

Mysteeriä mysteerin perään

Alone in the Darkin jatko saapui konsoleille ja PC:lle hurjan hypen sekä mainostuksen saattelemana. Pitkin alkuvuotta on ihasteltu komeita kuvia, nähty näyttäviä videoita ja luettu kehittäjien kehuja pelin sisältämästä ympäristön hyödyntämisestä ja sen ylivertaisuudesta.

Itsensä unohtanut Edward Carnby herää outojen ja epämiellyttävien miesten luota, jotka aikovat mitä ilmeisimmin päästää päähenkilöparan hengiltä. Kohtalo astuu esiin viime hetkellä, kun ympärillä oleva rakennus uhkaa tuhoutua. Edward pääsee pakenemaan tulenlieskojen ja murtuvien seinien aiheuttaman sekasorron keskeltä. Jotain synkkää ja suurta on hyökännyt New Yorkiin, ja Edward lähtee matkalleen selvittämään suurkaupunkia kohdanneen mysteerin alkuperän sekä samalla oman henkilöllisyytensä.

Pelaaja ohjaa Edwardia erilaisia pulmatehtäviä sisältävien tasojen läpi. Useimmiten ensimmäisestä tai kolmannesta persoonasta kuvatun jalankulkemisen lisäksi eräät tasot läpäistään autolla ja muilla kulkuneuvoilla ajelemalla. Eikä sovi unohtaa pimeydestä hyökkääviä hirviöitä, joita vastaan taistellaan peruspistoolin lisäksi puukolla tai vaikkapa vaahtosammuttimella. Vaativimmissa kohtauksissa käytetään hyväkseen erilaisten esineiden synnyttämiä reaktioita ja tällöin polttopullotkin lentävät rivakasti. Joskus jopa oikeaan osoitteeseensa.

Big Bugs

Ensimmäiset hetket pelisarjan neljännen jatko-osan parissa ovat karmivia. Tosin vain vääristä syistä. Jo viidentoista minuutin kuluttua käsittämätön bugi estää etenemisen. Edward on jäänyt jumiin niin, että yläruumis "sulautuu" romahtaneen katon läpi (ks. alin kuva). Eikä tämä kuulu juoneen millään tavalla. Peli on onneksi tässä vaiheessa tallentanut hiukan aiemmin, joten suurta ahdistusta ei pääse syntymään. Bugit seuraavat kuitenkin alusta loppuun. Pitäisikö itkeä vai nauraa, kun julmetun ruma vääräleukamonsteri tulee viereen toljottamaan suoraan silmiin – mutta ei tee mitään Edwardin tuhoamiseksi, vaan seuraa tätä lammasmaisen lauhkeasti perässä. Vieressä murjottava taviszombie kävelee samaan aikaan ympyrää loputtomiin, eikä pääse metrin säteeltä minnekään.

Grafiikka on paikoin Wii-versiossa kohtuullisen näyttävää mutta turhan usein myös melkoisen kehnoa ja suttuista. Ja vaikka pelkkä grafiikka ei vielä peliä teekään, niin sen alati vaihteleva taso haittaa merkittävästi tunnelmaa. Edellisessä kohtauksessa koettu taustojen yksityiskohtaisuus vaihtuu hetkessä vahanukkekasvoisiin tönkkösuolattuihin hahmoihin, jolloin voidaan ihmetellä, ollaanko enää mukana samassa pelissä.

Kyllähän sen ymmärtää, että Wii ei pääse laskentatehoiltaan lähelle Xbox 360:sta ja PlayStation 3:sta, eikä HD-konsoleiden vapaampaan maailmaan Nintendon jääkaapilla ole asiaa. Sitä ei voi kuitenkaan käsittää, että Edward ei voi hypätä tielle kaatuneen risun yli. Koko Alone in the Darkin putkimainen maailma on täynnä keinotekoisia rajoitteita, joiden tarkoitusta ei voi hyvällä tahdollakaan hyväksyä. Kamera ei ole sekään referenssitasoa, mutta se jää kuitenkin pienemmäksi ongelmaksi kuin pelin monet muut valittamisen aiheet.

Epätasaisuus haittaa lähes jokaista osa-aluetta, joiden pitäisi luoda kauhuelokuvamaista tunnelmaa. Poikkeuksena tästä kuullaan hatunnoston arvoista ja tyylikästä musiikkia, jonka hienoimmat sekä hyytävimmät hetket tarjoaa bulgarialainen The Mystery of Bulgarian Voices -kuoro.

Ranteet kovilla

Ohjaus jättää niin ikään hämmentyneen olotilan. Ampuminen tapahtuu ensimmäisestä persoonasta kätevästi, ja Wiimoten ohjaus on paikallaan. Samoin pimeässä viemäritunnelissa kapulalla osoitettava taskulamppu toimii kylmäävän tunnelmallisesti, jonka kaltaista tahtoo lisää! Mutta kun nurkan takaa hyökkää vihulainen, ei innovatiivinen liikkeentunnistus taas toimikaan kuin pitäisi. Wiimoten ja Nunchukin osoittaminen kauemmas toisistaan tarkoittaa paperilla takin aukaisemista ja inventaarioon käsiksi pääsemistä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Edward pomppii paikallaan viisi kertaa ennen kuin Alone in the Dark tajuaa pelaajan viittomisen (eikä inventaariota ole tietenkään ohjelmoitu aukaistavaksi napin avulla). Tässä vaiheessa peli on jo menetetty, vaikka kuinka olisi halunnut käyttää etukäteen mainostettuja aseiden yhdistelmiä, à la spraypullo ja sytkäri.

Pienet ja helpot pulmatehtävät (kuten oikeiden sähköjohtojen yhdistäminen Nunchukia ja Wiimotea kääntelemällä) ovat Wiin ohjaukselle onneksi omiaan. Runsaasti kritisoitu auton ohjaus on kunnon harjoittelemisen jälkeen yllättävän hauskaa, tosin aina siihen asti kunnes kruisailu päättyy mitättömään pellin ruttaamiseen ja Edwardin kuolemaan. Kannattaa pitää Wiimoten kumisuojukset paikallaan, jos hermot kiristyvät.

Muutama osa-alue menee läpi ilman hampaiden tai vanteen kiristystä, ja välilllä jännittävä tunnelma pääsee oikeuksiinsa. Tällöin Alone in the Dark vaikuttaa juuri sellaiselta kuin sen olisi pitänyt kokonaisuudessaan olla.  Jos itse peli tai sen ohjaus tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeilta — tai jos bugit estävät etenemisen — on tarjolla mielenkiintoinen ratkaisu. Alone in the Dark on jaettu DVD-levyiltä tuttuihin kohtauksiin, joten pahimmat esteet voidaan skipata kätevästi valitsemalla vain seuraavan kohtauksen.

Salaisuus pinnan alla

Esimerkiksi alunperin GameCubella kolme vuotta sitten julkaistu Resident Evil 4 onnistui musiikkia (ja näkökulmasta riippuen tarinaa) lukuunottamatta parempaan lopputulokseen jokaisella osa -alueella. Jo tämänkin takia Alone in the Darkin epätasaisuus hämmästyttää ja kummastuttaa pimeässä kulkijaa. Eikö Hydravision ei ole ehtinyt portata peliä toimivaksi, Atarin vihaisten osakkeenomistajien mylviessä niskaan? Tämän julkaisun jälkeen viha voi vaihtua epätoivoksi, jos näyttävä mainostus ja hypetys ovat olleet turhia myyntien kannalta.

Kaiken kritisoinnin jälkeen täytyy mainita, että Alone in the Dark paranee sitä mukaa, mitä pidemmälle pelissä pääsee. Alkujärkytyksen jälkeen se koukuttaa pelaajan pitkäksi aikaa, ja muutamat osuudet ovat kuin ovatkin kihelmöivän vaikuttavia sekä pelattavuudeltaan jopa onnistuneita. Alone in the Darkin pinnan alla piilee jännittävä tuotos, mutta se ei pääse näkyviin kuin valitettavan harvoin. Hyvien ideoiden toteutus on jäänyt puolitiehen, mutta ehkä pelin tehtävänä on toimia nyt niiltä osin suunnannäyttäjänä ja edelläkävijänä. Ensimmäisen osansa tapaan.