Käsitellään yksi asia samoin tein pois alta. Wii U:n Xenoblade Chronicles X on täysin eri eläin kuin edeltäjänsä, Wiille ja New 3DS:lle julkaistu Xenoblade Chronicles. Vaikka kaksikossa on paljon samaa, eroavat ne toisistaan huimasti. Ensialkuun on haastavaa olla vertailematta niitä keskenään etenkin, koska ensimmäinen on yksi viime vuosien parhaista roolipeleistä.
Matkaan kannattaakin lähteä mahdollisuuksien mukaan ilman ennakko-odotuksia. Kun tuoreimman osan makuun pääsee, löytää itsensä keskeltä varsin mallikasta ja monimuotoista roolipeliä.
Miraa katsomaan
Monolith Softin kehittelemä seikkailu alkaa synkissä merkeissä. Maapallo tuhoutuu ja ihmiskunnan rippeet haaksirikkoutuvat tuntemattomalle planeetalle. Kulkuvälineenä toiminut avaruusalus hajoaa päreiksi, mutta sen kaupungin kokoinen asumisyksikkö selviää rysähdyksestä yhdessä osassa. Pari kuukautta myöhemmin pelaajan luoma hahmo herätetään planeetan pinnalle tipahtaneesta kapselista, ja tapahtumat polkaistaan käyntiin.
Pelaajan ensimmäisenä tehtävänä on luoda oma päähahmonsa. Tarjolla on mukavasti valinnanvaraa erilaisista kuontaloista aina töyhtöihin ja muutamiin naamatatuointeihin. Myös sukupuolen saa toki päättää itse. Vaatetustaan ei voi valikoida, eikä tämä olekaan tarpeen, sillä hahmojen rytkyt vaihtelevat käytössä olevien varusteiden mukaan. Päähahmon ääneenkin pääsee vaikuttamaan, mutta luomus ei valitettavasti pukahda halaistua sanaa välinäytöksissä. Valinta vaikuttaa lähinnä taisteluissa kuultaviin elämöinteihin.
Xenobladen maailmaan lähdettäessä selviää, että se on suuri, suorastaan järkyttävän kokoinen. Jos jotain perspektiiviä siihen haluaa, niin Mira-planeetta on suurempi kuin Skyrimin, Fallout 4:n ja Witcher 3:n maailmat yhteensä. Tämä on huomattava saavutus, mutta vielä merkittävämpää on se, että lataustaukoja ei näy kuin pikamatkatessa sekä sisätiloihin ja välivideoihin siirryttäessä. Koko maailman voi kulkea päästä toiseen ilman lataustauon poikastakaan. Tämä on kerrassaan hienoa, mutta sillä on hintansa. Maastossa liikuttaessa maamerkit ja maastonmuodot näkyvät kauas, mutta suuri osa vihollisista ilmestyy näkösälle vasta niitä lähestyessä. Popuppia on, mutta suurimman osan ajasta se ei ole häiritsevää. Hirviöitä ehtii joka tapauksessa väistelemään hyvin täydessä juoksuvauhdissakin.
Sulavuutta voi parannella Wii U:n eShopista ladattavalla neljällä datapaketilla, joille tulee kokoa yhteensä kymmenisen gigaa. Näitä voi haalia konsolille haluamansa määrän tahi vaihtoehtoisesti jättää lataamatta kokonaan. Paketit lyhentävät jonkin verran lataustaukoja sekä asentavat valmiiksi tiettyjä usein käytettyjä datatiedostoja. Pelaaminen on täysin mahdollista ilman latauksia, mutta etenkin suurimman paketin käyttämistä suositellaan. Digiversion ostaneet eivät näitä tarvitse.
Mistä tunnet sä tehtävän
Pelaaminen koostuu pääasiassa erilaisten tehtävien suorittamisesta. Valikoimissa on tarinatehtäviä, hulvaton määrä sivutehtäviä sekä hahmojen välisiä suhteita parantavia Affinity Questejä. Tarinatehtäviä ei voi suorittaa yhtä toisen jälkeen, sillä niiden vaatimuksina on muiden tehtävien suorittamista, kokemustasojen saavuttamista tai eri alueiden koluamista. Tämä pidentää pelin kestoa huomattavan paljon, ehkä jopa keinotekoisesti. Pätkitys saa myös tarinan tuntumaan katkonaiselta ja hieman ohuelta.
Sivutehtäviä voi kasata omalle listalle suorittamista odottamaan kaksikymmentä. Niiden päätyypit ovat suht peruskauraa: kerää nippu näitä esineitä, lahtaa nuo viholliset. Mukana on myös jonkin verran vaihtelua, mutta suuri osa ajasta vietetään näiden kahden aktiviteetin parissa. Tämä ei kuitenkaan häiritse liikaa, sillä ohessa päästää tutkimusmatkailemaan ympäri laajaa planeetaa. Tutkimusmatkailu onkin pelin suola ja pippuri, sillä uusien alueiden koluaminen on erittäin tyydyttävää. Uusia alueita, vihollisia ja luolia riittää rutkasti. Harmittavasti hahmojen tarinoihin keskittyvät Affinity Questit sulkevat pois tarinatehtäviä niiden suorittamisen ajaksi. Tämä on hölmöhkö mekaniikka, sillä näihin tehtäviin voi jäädä helposti jumiin tarvittavien esineiden ollessa vaikeammin löydettävissä.
Pelaajan mukana liikkuvassa tiimissä voi olla maksimissaan neljä hahmoa. Pääasiassa mukana on kaksi laimean persoonallista naissankaria, joiden lisäksi New Los Angeles -kaupungista on mahdollista löytää muita rekrytoitavia hahmoja. Joka taistelijaa voi kehittää, varustaa ja kustomoida. Valikoimaa muun muassa hyökkäysliikkeistä löytyy reilut määrät, joten hahmoja voi muovata vastaamaan haluttua pelityyliä.
Skell onni on
Miran tutkiminen on kiehtovaa puuhaa jo puhtaasti maailman koon takia. Siinä vaiheessa, kun homma voisi alkaa maistumaan puulta, saadaan Skellit käyttöön. Pelin kansitaiteessakin esiteltyjä isoja mechoja kutsutaan Skell-nimellä ja ne lyhyesti sanottuna... rokkaavat. On todella tyydyttävää saada alle iso taisteluhaarniska, jolla pääsee loikkimaan ympäri maailmaa sekä pätkimään voimakkaampia vihollisia. Myöhemmin tarjolla on myös astetta ilmavampaa liikkumista sekä liuta ostettavia Skellejä, joten tarjonta ei lopu heti ensimmäiseen masiinaan.
Järkyn kokoiset pelialueet ovat täynnä monenlaisia olentoja. Osa niistä on koiran kokoisia, osa lähentelee kymmenkerroksista kerrostaloa. Osa lentää, osa ryömii pitkin joensuistoja. Vaihtelua löytyy tarpeeksi paljon. Vihollisten kokemustasot vaihtelevat rajusti, mutta onneksi jokainen vastaantuleva otus ei ui heti liiveihin. Tutullakin reitillä voi kohdata puolensataa kokemustasoa kovempia hirmuja.
Taistelut ovat parhaimmillaan ja pahimmillaan hektisiä useampine hahmoineen sekä vihollisineen. Pelaajan hahmo osaa tehdä perushyökkäykset automaattisesti, mutta isommat iskut valitaan itse alalaidan valikoimasta. Taisteluiden jokaisen jipon oppimiseen saa käyttää hetken jos toisenkin, sillä erilaisia taktiikoita on rutkasti. Hektistä tunnelmaa eivät myöskään auta ruudulla vilisevät vahinkopisteet, komennot ja verkkopeliin liittyvät ilmoitukset. Myös parhaillaan suoritettavan tehtävän tiedot löytyvät ruudulta, mikäli niitä ei erikseen kytke pois.
Asymmetristä moninpeliä
Moninpeli on toteutettu ovelasti. Pelin käynnistyshetkellä pääsee liittymään ryhmiin, joihin voi kuulua yhtä aikaa 32 henkeä. Näille ryhmittymille annetaan tietyin väliajoin tehtäväkokonaisuuksia, jotka koostuvat tietyn tyyppisten vihollisten lahtaamisesta tai esineiden keräämisestä. Ryhmittymän tasot nousevat näitä tehtäviä suorittamalla. Muita joukkion pelaajia ei näe seikkaillessa, vaan heidän tekemisistään näkyy ilmoituksia ruudun ylälaidassa. Tarjolla on myös erilaisia taisteluun keskittyviä missioita, joissa suunnataan pienen ryhmän muodossa kurmottamaan eri otuksia. Näihin peleihin onnistuin pääsemään suhteellisen harvoin, mutta ne maistuivat pienissä erissä kohtuullisen hyvin.
Erittäin nokkelana lisänä on mahdollista rekrytoida muiden tekemiä hahmoja omaan tiimiin rajoitetuksi aikaa. Näitä taistelijoita löytyy ympäri maastoa, minkä lisäksi niitä voi vuokrata omaan käyttöön erityisen konsolin kautta. Mitä kokeneemman hahmon haluaa rekrytoida, sitä enemmän pitää latoa taaloja tiskiin. Jos jokin pomotaistelu ei ota onnistuakseen omin avuin, voi ratkaisu piillä voimakkaamman taistelijan rekrytoinnissa.
Moni kronikka päältä kaunis
Mira on suurelta skaalaltaan nätti kuin mikä, mutta läheltä katsottuna rujo. Eri pintoja ei välttämättä kannata tutkia liian tarkkaan, mutta kokonaisuus on kuitenkin hyvin näyttävä. Hahmojen naamataulujen animointiin olisi kuitenkin sopinut panostaa enemmän, etenkin yksi päähahmoista olisi tarvinnut kosolti enemmän eloa ilmeisiinsä.
Asetuksia, pelimekaniikkoja ja toimintoja on todella paljon. Tämä on sekä plussa että miinus, sillä vaikka valikoimaa on paljon, niin harva asia opastetaan käyttämään kädestä pitäen. Ohjekirjaan tutustuminen on enemmän kuin suositeltavaa, sillä opiskeltavaa on todella paljon, eikä suurin osa siitä ole selvää heti ensisilmäyksellä. Kontrollit ovat suhteellisen selkeät – kunhan niihin tottuu. Taistellessa pientä hässäkkää aiheuttaa kovempien taisteluliikkeiden käyttäminen. Peruslyöntejä sekä ampumista tehdään automaattisesti, mutta muut toiminnot valitaan ristiohjaimella, joka on aivan liikkumiseen käytetyn analogitatin alapuolella. Vasenta peukaloa joutuukin liikuttelemaan ohjaimella kiivaasti taistelujen tuoksinassa.
Musiikkipuoli on kovin kahtiajakoinen, sillä kuunneltavana on todellisia helmiä sekä ankeampia kyhäelmiä. Maastossa liikuttaessa äänimaisemaa voisi kuvailla parhaimmillaan – kovin kuluneella sanalla – eeppiseksi. Mukana on kuitenkin hutilaukauksia, joista eniten nyppivät New Los Angelesissa soivat kappaleet. Tämä harmittaa etenkin sen takia, että kyseessä on keskusalue, jossa aikaa tullaan kuluttamaan paljon ja taas paljon. Useammissa kappaleissa on mukana vokaaleja vaihtelevasti onnistuneen laulun tai rapin muodossa. Pahimman puistatuksen aiheuttaa yhden kappaleen autotunella korjattu laulanta, jonka olisi voinut jättää nauhoitusstudion lattialle makoilemaan. Välinäytökset ja tärkeämmät rupatteluhetket on ääninäytelty, joskin hieman tönkösti. Hahmot latelevat vuorosanojaan useimmiten paikollaan jurottaen.
Wii U:n GamePad-ohjaimen näytöltä näkee kartan useine eri toimintoineen. Mikäli tuotosta haluaa pelailla ilman televisioruutua, onnistuu se GamePadia käyttäen. Tällöin valitettavasti karttaa joutuu hakemaan usemman mutkan kautta. Ohjaimena voi käyttää myös perinteisempää Pro Controlleria.
Yksi napinan aihe on liian pieni tekstin koko. Valikoissa sekä taistelun tuoksinassa näkyvät ohjetekstit saavat hamuamaan elektroniikkaliikkeen kuvastoa isomman television toivossa. Tekstiä haluaisi kasvattaa reilusti, mutta se ei valitettavasti onnistu. Asetuksia löytyy moneen ja taas moneen asiaa, mutta fontin kokoon ei voi valitettavasti vaikuttaa. Siristelyä on kumma kyllä luvassa myös GamePad-ohjaimen näytöltä pelattaessa. Toinen puutos on äänentasojen säätö, sillä hahmojen puhe hukkuu välillä musiikin alle. Tämän takia onkin suositeltavaa pitää tekstitystä päällä vaikkei sitä tarvitsisi.
Matkaoppaan suosittelema
Xenoblade Chronicles X on laaja roolipeli, jonka parissa viihtyy mielellään. Se kuitenkin muistuttaa enemmän massiivimoninpeliä kuin sarjan aiempaa tarinallista osaa, mikä saattaa tuntua aluksi luotaantyöntävältä. Seikkailemaan kannattaa kuitenkin lähteä mikäli tutkimusmatkailu, suuri tekemisen määrä ja laajat maailmat lukuisine vihollisineen kuulostavat kiehtovilta. Reissuun paranee joka tapauksessa varata reilusti aikaa, sillä peliin voi kuluttaa helposti päälle sata tuntia. Tarinan lopun voi saavuttaa juoksemalla noin viidessäkymmenessä tunnissa, mutta normipelaajilla tähän urotekoon mennee kauemmin. Tekemistä riittää tämän jälkeen joka tapauksessa vielä pitkäksi, pitkäksi aikaa.
