Kun kentällä jänteet paukkuvat, veri lentää ja noppien satunnaislukugeneraattori saa aikuisen ihmisen itkemään, tietää ottelevansa Blood Bowlissa. Verinen mättö perustuu Games Workshopin samannimiseen lautapeliin, jonka ensimmäisen virtuaaliversion Cyanide julkaisi vuonna 2009. Nyt se on saanut jatkoa niinkin ansiokkaalla nimellä kuin Blood Bowl 2. Warhammer-maailman rodut pelaavat eräänlaista amerikkalaisen jalkapallon variaatiota, jossa pallon saattaminen vastapuolen maalialueelle on pakollinen paha väkivallan ja haljenneiden kallojen täyttämällä ruohokentällä. Lopulta kuitenkin vain maalit ratkaisevat voiton ja häviön välillä.
Peli koostuu soolokampanjasta ja moninpelistä joko saman ruudun äärellä tai netin yli. Molemmilla on omat ansionsa, mutta kampanjan puolella ne jäävät hyvin vähäisiksi. Jo ensimmäiset minuutit alkuvideoiden parissa lupaavat tuskien taivalta. Alku on hidas tuntuen lähinnä tervanjuonnilta ja jättää kokeneemman pelaajan kylmäksi, kun pelin sielu eli hahmojen kehittyminen puuttuu. Myös sen rakenne on omituinen, ja otteluiden keskelle on laitettu mitä kummallisimpia tapahtumia. Sattumusten pitäisi tuoda mukaan huumoria ja elävöittää pelaamista onnistuen siinä parhaimmillaankin keskinkertaisesti. Kaiken kukkuraksi otteluiden väliin on sijoitettu välianimaatioita, joissa Blood Bowlin omat timojutilat ja juhanitammiset heittävät mukahauskaa ja kömpelöä dialogia monotonisen taustamusiikin saattelemana.
Ei kaikki kuitenkaan aivan toivotonta ole. Jos kampanjaan suhtautuu laajana tutoriaalina, sen asema paranee huomattavasti. Mikäli peli ei ole aiemmin tuttu, niin tästä on hyvä aloittaa. Ottelut ovat kohtuullisen helppoja keskittyen opettamaan, miten mekaniikat ja säännöt toimivat. Kokeneemmat pelaajat voivat tuntea helppouden tuskastuttavaksi, sillä esimerkiksi tekoäly ei rankaise typeristä virheistä. Kampanjan loppupuolella tulee hieman haastetta, mutta mitään ylivoimaista ei koeta. Suurimmat ongelmat kauden läpiviennissä ovat lopulta teknisiä, kuten jäätymisiä ja valikoiden jumiutumista.
Vaikka Blood Bowl 2 on teknisesti parempi kuin edellinen osa, ei se silti tyylipuhdas suoritus ole. Käyttöliittymä on kömpelö ja epäintuitiivinen, valikot hidastelevat ja latausajat ovat pitkiä. Myös välivideot pätkivät ja tekevät pelaamisesta rasittavan kokemuksen. Pikauusintana katsotaan jokaikinen taklaus, maali tai yleensäkin mikä tahansa erikoisempi tapahtuma – pelaajien liikkumista ja pallon siirtelyä lukuun ottamatta. Onneksi kaikki videot saa asetuksista pois päältä. Vaikka asetus- ja joukkuevalikot ovatkin hitaat, niin itse otteluiden aikana käytettävät valikot toimivat paremmin. Tällöinkin kursorin liikuttaminen ohjaimella on epätarkkaa ja aiheuttaa usein sivuosumia. Tatin herkkyyttä pystyy kuitenkin säätämään ja siitä saa toiminnaltaan siedettävän. Paikoin näkyy kuitenkin turhan selkeästi, että konsoliversio on käännös PC:ltä. Näin ollen iso osa edellä mainituista ongelmista tuskin on niin suuressa roolissa tietokoneella.
Nettipelissä Blood Bowl 2 kerää eri tavalla lihaa luiden ympärille. Oman joukkueen voi tehdä tarjolla olevista roduista, ja sillä voi osallistua moniin erilaisiin liigoihin ja turnauksiin. Ihmisvastustajat herättävät verikarkelot henkiin, vaikkakin verkon yli, ja omien pelaajien kehitys on miellyttävästi heti alusta mukana. Ottelijoiden kehitykseen liittyy myös pelaajapörssi, jossa omia tähtipalloilijoita voi kaupata kanssakisaajille.
Oma kotistadion tarjoaa jonkin verran kosmeettista hyvää. Pelaaja voi valita muutamasta valmiista areenasta, johon saa omat sponsoritarrat kylkeen. Lisäksi voi rakentaa esimerkiksi lisäsiipiä, joiden saatavuus riippuu miten monta tasoa on kerännyt valmentajana. Tasoja taas kertyy pelaamalla liigoissa ja turnauksissa. Mielenkiintoisena ominaisuutena tarjotaan moninpelattavista liigoista ja turnauksista sooloversiot henkilöille, jotka ei halua minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Tuolloin vastustajana on tekoäly, joka onkin paljon parempi ja rankaisevampi kuin kampanjan vastaava.
Mitään uutta Cyanide ei ole keksinyt yksinpelin tempauksia lukuunottamatta. Jos on kokeillut Blood Bowlia missä tahansa muodossa, kaikki on tuttua ja turvallista. Itse pelaaminen on sitä mitä voikin odottaa. Satunnaislukugeneraattori tuntuu välillä epäreilulta, mutta sille ei voi mitään. Blood Bowl on vanhan koulukunnan noppapeli, ja suurin osa taktiikoista perustuukin omien nopanheittojen tuloksen maksimointiin. Todennäköisyyksiä saa parannettua sijoittamalla oman joukkueen erikoistyypit taktisesti oikein ja käyttämällä taitoja, joita niillä on heti alusta tai ovat omaksuneet matkan varrella tasojen kerryttyä. Nopanheittojen maksimointi onkin suurin vedenjakaja siinä, jaksaako Blood Bowlia vai ei. Vaatii tietynlaista strategista silmää käyttää kaikkea edellä mainittua hyväksi. Silti mukaan tulevat satunnaisluvut, joiden ominaisuuksiin kuuluvat sarjat eli monta samaa numeroa peräkkäin. Ei paljoa naurata, kun nakkelee ykkösiä kuusisivuisella nopalla kolme vuoroa putkeen. Etenkään, jos vastapuoli heittää pelkkiä kutosia. Naurattaa voi kyllä jälkeenpäin, jos hyväksyy leikin luonteen. Mikäli ei hyväksy, on parempi etsiä muita viihteen muotoja.
Pitkään painin Blood Bowl 2:n arvosanan kanssa. Nostalgia-arvoa ei sovi täysin unohtaa, mutta myös tietynlainen objektiivisuus on oltava mukana. Varsinkin kun teknisesti tuotos on korkeintaan keskinkertainen. Se ei sovi kaikille, oli kyse sitten lautapelistä tai digitaalisesta versiosta. Jatko-osa sopii parhaiten henkilöille, joille kampanja on toissijainen osuus ja jotka haluavat mitellä toisten kanssa joko samalla sohvalla tai netissä. Tälläiselle vanhalle jäärälle kokemuksesta jää puolet pois, kun vastustaja ei ole toisella puolen pöytää ja hahmofiguureja ei ole ensin maalattu useana iltana tai viikkona. Oma pieni mutta vankkumaton fanikunta Cyanidenkin versiolle on. Joten sekaan vaan luita katkomaan.
