Assassin's Creed 4: Black Flag (X360)

Alun perin trilogiaksi ajateltu pelisarja kasvoi jo seitsemän osan mittaansa. Luonnollisesti pelin alkuasetelmista on siis päädytty kauas, ja tuoretta näkökulmaa piisaa. Eri asia onkin sitten se, miten eduksi tämä uudistaminen Assassin's Creedin konseptille tosiasiassa on.

Kunniaton paskiainen

Edward Kenway, temppeliritari Haytham Kenwayn isä ja edellisen osan protagonisti Connorin isoisä. Merirosvo, viinaanmenevä häirikkö ja assassiini. Miehen tarina salamurhaajien killan kanssa alkaa puolivahingossa, eikä se etene yhtään ruusuisemmin jatkossakaan. Rikkauksista haikaileva mies päätyy merirosvolaivan kapteeniksi kullan kiilto silmissään, ja tämän edesottamuksia Abstergo Entertainment hyödyntää tulevan merirosvoelokuvan teossa.

Entertainment on temppeliritarijärjestö Abstergo Industriesin kevyempi, multimediaan keskittyvä haarakonttori. Pelin nykyaikaan sijoittuvissa osuuksissa pelataankin kasvottomalla, ensimmäisen persoonan silmin kuvatulla hahmolla. Tämän tuntemattoman henkilön tehtävänä on tuoda realistista tietoa merirosvoista Animuksen kautta, jotta elokuvasta saadaan mahdollisimman autenttinen. Edellisistä osista tuttu Desmond Miles on siis käytännössä kuollut ja kuopattu, eikä vastaavaa hahmoa pelissä nähdä.

Runsaasti kritiikkiä saanut, nykyaikaan sijoittuva juoni on siis ilmeisesti pelaajien palautteiden perusteella pätkitty minimiin, eikä sen pelaamiseen tarvitse juurikaan käyttää aikaa. Tämä on osittain sääli, sillä vaikka historiaan sijoittuneet tarinat ovat aina olleet sarjassa mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja, on taustalla tapahtunut mystiikka ja salajuonet olleet myös erinomaista antia aina edellisen osan antikliimaksiin saakka. Black Flagissa pääpaino pysyy selkeästi merirosvoilussa, eikä siitä sinällään löydy varsinaista moitteen sanaa.

Jotain vanhaa, jotain uutta

Käytännössä Assassin’s Creed 4 lainaa runsaasti elementtejä sarjan edellisestä osasta. Merenkäynnin tultua tutuksi on se piraattiteemaisessa pelissä kasvattanut rooliaan tuntuvasti. Jos siis meritaistelut ja laivan tuunaaminen eivät kiinnostaneet edellisessäkään osassa, se tuskin kiinnostanee tässäkään. Ulapalla seilaamisesta on saatu astetta jännempää tuomalla mukaan ihka oikeita sääolosuhteita, kuten sumua, myrskyjä jättiläisaaltoineen, sekä trombeja, joiden alle kukaan ei halua joutua. Tämä tuo merenkäyntiin ja etenkin meritaisteluihin hivenen taktisemman otteen.

Rosvouksen lisäksi voi merellä harrastaa kaikenlaista muutakin kivaa, kuten esimerkiksi valaanpyyntiä, tai sukeltamista. Kuten maalla metsästämisestä, saa valaiden ja haikalojen harppunoinnistakin hyödyllisiä resursseja, joita voi joko myydä tai käyttää hyödykseen erilaisia aseita ja tarpeita luodessaan. Sukeltaminen tarjoilee hieman erilaisen näkökulman alati läsnä olevaan mereen ja pohjaa pääsee tutkimaan päivityksenä hankittavan sukelluskellon avulla. Veden alta paljastuu kaikenlaista mielenkiintoista ja tarpeellista tavaraa, onpahan pelisarjassa ensimmäistä kertaa mukana myös vedenalainen taistelukin.

Jackdaw-laivan kapteenina Edwardilla on melkeinpä jo velvollisuus päivittää paattinsa ominaisuuksia, kuten rungon kestävyyttä ja eri aseiden tuottamaa vahinkoa. Tykötarpeita saadakseen täytyy tietenkin kerätä resursseja, kuten puuta ja metallia, sekä omistaa sievoinen summa kahisevaa. Tuloksena on astetta tykimpi alus, jonka taistelukuntoisuutta ei tarvitse hävetä. Päivitettävää löytyy myös miehistön kotisatamasta, johon on saatavilla erilaisia palveluita ja muuta mukavaa, kunhan edellä mainittua valuuttaa vaan löytyy.

Meriosuuksien kasvaessa on maalla tapahtuva toiminta keskittynyt lähinnä erilaisiin saariin. Alueina toimii niin maya-raunioita viidakkoineen, kuin sivistyksen kyllästämiä kaupunkejakin. Hevosilla ei enää matkusteta, mutta uudistuksena pelissä on askelta kehittyneempi pikamatkustussysteemi. Käytännössä jokainen vierailtu tähystystorni toimii kohteena pikamatkustukselle. Tämä helpottaa etenkin osittain ravaamiselta tuntuvia tehtäviä ja on varmasti myös tervetullut vaihtoehto niille, jotka eivät välitä seilaamisesta muutenkaan.

Maalla tapahtuva taistelusysteemi on käytännössä ihan samaa vanhaa ja nojaa torjumiseen sekä vastahyökkäyksiin hyvin paljon. Ainoa uudistus on vapaa tähtäys entisen automaattisen vastaavan sijaan, eikä rehellisesti voi sanoa että tämä olisi mitenkään ollut se akuutein uudistuskohde kun pelisarjan taistelumekaniikkaa ajattelee. Viholliset kuitenkin lakoavat reipasta tahtia, eikä turhalle taktikoimiselle tai muulle tarinan etenemistä hidastuttavalle toiminnalle jää juuri aikaa.

Edellisistä osista totutusti peliin on jätetty tehtävien täydellisen suorittamisen ehdot, jotka turhan usein ovat ristiriidassa tehtävän luonteen kanssa, ja jotka rajoittavat tehtävien suunnittelua turhaan. Tämä on edelleen ärsyttävä ominaisuus, joka lähinnä pilaa muuten niin mukavia tehtäviä. Pelissä on edelleen paljon tiedustelu- ja salakuuntelutehtäviä varsinaisista murhista puhumattakaan, joten tuntuu typerältä että pelaajaa yritetään pakottaa toimimaan niiden vastaisella tavalla.

Takuuvarma viihdyttäjä

Pientä oheistekemistä on jälleen laitettu peliin mukaan, mikäli sellaiseen tuntee kaipuuta. Keräiltäviä esineitä löytyy tuttuun tapaan runsaat määrät ja vesistön tutkimiseen kyllästyessä voi palata vaikka nykyhetkeen ja hakkeroida työkaverinsa koneelle. Jos pieni näpertely laivaston parissa ei iske, ja kaikki temppeliherratkin on jo jahdattu maan rakoon, voi aina pelata moninpeliä. Edellisistä osista tuttu kissa ja hiiri-leikki ei ole muuttunut perustavanlaatuisesti juuri miksikään. Kokemus on hauska, mutta erittäin tuttu, eikä siihen halua muutaman session jälkeen enää palata. Mainittakoon että pelissä on myös yhteistyötila, sekä pelilaboratorio, jossa pelaaja voi luoda haluamansa kaltaisen moninpelikokemuksen.

Assassin's Creed 4: Black Flag on ihan hyvä peli. Ennen kaikkea se on peli merirosvoista tekemässä sitä, mitä merirosvot nyt rommin juonnilta ehtivätkään tehdä. Assassiinien killan kanssa sarjalla on enää tekemistä lähinnä nimellisesti, ja siltä osin onkin tultu harmillisen kauas alkuperäisestä konseptista.  Nykyaikaan sijoittuva osuus jäi myös turhan vähälle huomiolle, vaikkakin sarjalle ominainen lopputwisti siitä löytyykin.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin mainio ja freesi historiallinen toimintapeli, jossa taistelun siivittämä tarina soljuu eteenpäin kiitettävää tahtia. Alun takeltelun jälkeen juoni paranee kohti loppua ja peli nivoo mukavasti sarjan yhdeksi kokonaisuudeksi - hivenen halvan oloisista ratkaisuista huolimatta.