Codemastersin F1-sarjan vuosipäivitykset ovat tuttua kauraa. Samalla sapluunalla on menty vuodesta 2011 lukien: pieniä mutta osuvia parannuksia pelattavuuteen; uuden pelimuodon esiinmarssi; edeltävän vuoden debyyttipelimuodon viilailu ja ripaus sattumanvaraista säätelyä milloin mihinkin. Lottokoneesta pyörähti taannoin paholaisen luku, kun Grand Prix -pelimuoto poistettiin ilman tolkullista syytä. Tänä vuonna planeetat lienevät paremmin linjassa, sillä GP-tila tekee paluun F1 2013:een.
Kuskin ura starttaa totutusti Abu Dhabin treeniradalta. Polkimien käyttö, vaihteet, KERS ja DRS eli nakit ja pottumuusi -osio opetellaan ensimmäisenä. Toisen harkkapäivän teemoja ovat sadekelillä ja kuluneilla renkailla liukastelu. Hämmentävästi ohjeita varikkotaktiikoista ei anneta, vaikka juuri renkaanvaihtoruletti on ollut kauden 2013 merkittävin tekijä. Toisaalta, Lotuksen pilttuu oli tärvätä Britannian GP:ssä Kimi Räikkösen pisteputkiennätyksen, kun renkaita ei vaihdettu ennen turva-auton tuloa radalle. Ehkä Codemasters tavoittelee realismia tietoa pimittäessään. Nuorten kuskien harjoituspäivät voi ohittaa kokonaan, mikäli aiempi F1-pelitallennus on kovalevyllä. Toisaalta hyvät arvosanat ajamalla saa paikan Lotus-tiimistä heti uratilan alkuun.
Uratila on pysynyt käytännössä ennallaan nyt jo neljännettä vuotta. Radat vaihtuvat mutta meininki on sama viikonlopusta toiseen: testirundit, harjoitukset, aika-ajot, kilpailu ja toistoa toiston perään. Kisan minimipituus on 25% eli vajaa parisenkymmentä kierrosta, joten yhden Grand Prix'n taputtelussa menee kolmisen varttia, vaikka vapaat harjoitukset jättäisi väliin. Onneksi tallentaminen on nyt mahdollista kesken ajon, missä tahansa pelitilassa. Uramoodin sisaret Grand Prix ja Season Challenge peesaavat mukana entisenlaisina. Näistä jälkimmäisen uhraisin mielelläni turhakkeena F1-jumalille, jos sen tilalla voitaisiin esimerkiksi leikkiä tallipäällikköä. Esikuvaa muista urheilupeleistä ei tarvitse kauaa etsiä.
Vuonna 2012 debytoinut Champions Mode asetti pelaajan ja kuusi maailmanmestaria vastakkain. Lyhyehköissä skenaarioissa ajettiin piti päihittää huiput tiettyjen ehtojen vallitessa. Ideassa oli potentiaalia mutta haastekisoja vain kourallinen. F1 2013:n Scenario Mode on jatkojalostuksen tulos. Skabojen määrä on kolminkertainen, mutta jotain puuttuu. Autenttisuus loistaa poissaolollaan, kun ajetaan pari kierrosta milloin vaihdelaatikko sökönä ja toisinaan soirolla etusiivellä. Jenson Buttonin ja Sebastian Vettelin toissavuotinen kisailu sateisessa Montrealissa on paketin parhaita vetoja. Mutta missä ovat ne F1-historian legendaarisimmat kamppailut? Missä ovat videoklipit oikeista kisatapahtumista selostuksineen? Missä on JJ?
"Schumacher kärjessä, Häkkinen johtaa."
Legendoista puheen ollen F1 Classics moodi päästää viime vuosisadan hurjat radalle Damon Hillin ja Mika Häkkisen johdolla. Klassikkoautoja on kuitenkin vain muutama ja kuskeja lainailtu vapaasti eri aikakausilta, joten Emerson Fittipaldi ja Alain Prost lähtevät samasta kymmenen kisaajan fantasiaruudukosta. Eläköityneistä F1-radoista on mallinnettu Jerez ja Brands Hatch, lisäksi nykykalenterin etapit ovat niin ikään ajettavissa vanhoilla vehkeillä. Klassikkotila tarjoaa mielenkiintoisen haasteen veteraaneille, joiden mielestä nykyautot siipineen ovat liian helppoja käskytettäviä. Kokonaisuus jää silti keskeneräisen oloiseksi, sillä osa sisällöstä on teljetty maksumuurin taakse. Lisäsatsista saa pulittaa mojovat 15 euroa – tyly hinta kahdesta lisäradasta ja kuudesta autosta.
F1 2013:n pisin miinus on ailahteleva tekoäly. Australian GP:ssä en tahtonut saada kärkimiehiä kiinni millään, kun tekoäly lensi läpi keskinopeiden mutkien jopa helpoimmalla vaikeustasolla. Bahrainissa kokeilin Legend-tasoa. Lähdin koko porukan takaa vaatimattomin odotuksin, mutta huomasin olevani ykkösenä viiden kierroksen sisään. AI näyttää inhimillisemmän puolensa ajovirheissä ja on piristävästi aiempaa aggressiivisempi ohituksissaan. Neulansilmissä ja hitailla osuuksilla tekoäly on edellisvuosien tapaan vaikeuksissa, mutta suoriin kiihdytyksiin jopa Marussia-tallin autot ampaisevat kuin KERS:in siivittäminä. Manuaalivaihteistolla saa autosta enemmän irti, joten suorillakin pystyy laittamaan koneelle kampoihin, jos osaa kepitellä. Keltanokat tai leppoisaan amatööritasoon tottuneet kuulkoon varoituksen: kyyti voi olla paikoin jäätävän kylmää.
Pyyhkeitä viuhuu myös nettipelipuolelta, joka on jumittunut paikalleen sitten Co-Op Championship -tilan debyytin. Pitkäjänteisempi houkutin puuttuu. Kokemustason kerryttämisestä ei palkita millään tavalla. Nettipuolen matsihaussa voi valita nopeista sprinttikisoista pidempiin kestävyyskisoihin. Oman kisan luominen vapaine sääntöineen on myös mahdollista ja jopa suotavaa viimeistään siinä vaiheessa, kun netin romurallisankarit alkavat kyllästyttää.
Olen useampaan otteeseen todennut, että radalla F1 on ykkönen. Lausuma pitää paikkansa tänäkin vuonna, vaikka ajomallissa ei näy merkittävää edistystä. F1-sarja tuntuu löytäneen oman ”tasokattonsa” nykysukupolven konsoleilla jo tovi sitten. Sarjan uusin osa on veteraaneille varsin turvallista ja tuttua kauraa niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä, mutta uudet kuskit saattavat joutua vaikeuksiin tekoälyn temppujen kanssa.
