Batman: Arkham City

Brittiläinen Rocksteady Studios nousi kertarysäyksellä pelinkehittäjien parhaaseen a-luokkaan vuonna 2009 julkaistulla Batman: Arkham Asylumillaan. Sujuvasti hiiviskelyä, toimintaa ja seikkailua yhdistellyt teos keräsi varauksettomia kehuja niin kriitikoilta kuin pelaajilta. Studio ei jäänyt lepäilemään laakereillaan yhden onnistumisen jälkeen: Lepakkomiehen tarina jatkuu toisella kierroksella entistä laajemmissa puitteissa.

Konnia ja koukkuja

Tällä kertaa temmellyskenttänä toimii suljetun mielisairaalan sijaan kokonainen vankilaksi muunnettu kaupunginosa. Kadut täyttyvät toinen toistaan vaarallisemmista vangeista. Alueen paimentamisesta vastaa tohtori Hugo Strange, jonka omatkaan motiivit eivät ole niin puhtoisia kuin ulkopuolisille annetaan ymmärtää. Strangen saatua selville viittasankarin todellisen identiteetin, hän heittää Batmanin siviilipersoona Bruce Waynen lukkojen taakse. Näistä asetelmista alkaa pelaajan matka synkillä salaisuuksilla kyllästettyyn vankeinhoitolaitokseen.

Arkham City majoittaa muuriensa sisään pikkurikollisten lisäksi kattavan otoksen Batmanin arkkivihollisia. Juoni uhkaa välillä mennä jopa liian lennokkaaksi, kun ruudulle vyörytetään uusia naamoja hurjalla tahdilla. Lähes kaikki lepakkouniversumin silmäätekevät esiintyvät tarinassa Pingviinistä ja Kaksinaamasta Jokeriin asti – unohtamatta taustalla häärivää Kissanaista, jota uutena pelinsä ostaneet pääsevät myös ohjastamaan. Runsaudenpulan seurauksena osa hahmoista jää kuitenkin statistin rooliin. Pahimpana esimerkkinä Robin: uskollisen apurin saama ruutuaika pääjuonessa mitataan sekunneissa, eikä edes Batmania tunnu kiinnostavan pojan jutut.

Ajoittain sekavasta kerronnasta huolimatta punainen lanka onnistutaan pitelemään hyppysissä loppumetreille asti, ja tarinaa seuraa mielellään. Oman osansa vetovoimaan tuovat loistavasti toteutetut välianimaatiot. Käsikirjoitusprosessissa saadaan jälleen apua Batman-animaatiosarjassakin häärineeltä Paul Diniltä. Lisäksi ääninäyttelijöinä pääroolinsa uusivat samasta yhteydestä tutut Kevin Conroy Batmanina ja jäätävän hyvä Mark Hamill Jokerina. Korkeat tuotantoarvot paistavat läpi myös muiden suorituksista, joten jälkeä ei voi kuin ihailla.

Uusi uljas maailma

Merkittävimpänä uudistuksena öinen ritari päästetään heti alkumetreillä vapaan maailman makuun. Seuraava pääjuonta eteenpäin vievä kohtaus merkitään karttaan, mutta mieluisin reittivalinta sinne pääsemiseksi jätetään pelaajan harteille. Kaupungin tutkiminen on toteutettu mainiosti: katolta toiselle siirrytään kätevästi kiinnityskoukun ja viitan liitelyominaisuuden yhteispelillä. Samanaikaisesti salakuuntelulaite vastaanottaa kaduilta jatkuvasti jengiläisten keskusteluita, mikä tuo rutkasti lisätunnelmaa. Talvinen Arkham City neonvaloineen näyttää todella upealta, ja maisemat ovat suoraan kuin sarjakuvan sivuilta. Fiilistä ei puutu Batmanin liihotellessa täysikuun loisteessa pahaa-aavistamattomien rikollisjoukkojen yllä. Välillä taas huomaa jäävänsä istuskelemaan katonharjalle ja nauttimaan hienosti toteutetusta ympäröivästä maailmasta.

Avoimuudesta huolimatta suurin osa varsinaisista juonitehtävistä tapahtuu yhä ensimmäisen osan tapaan sisätiloissa. Rocksteadyn aika on selvästi kulunut upean kaupungin mallintamiseen, sillä rakennuksien uumenissa ei nähdä aivan yhtä ikimuistoisia maisemia. Teknisesti jälki on moitteetonta, mutta kohteet toisistaan erottavaa persoonallisuutta jää kaipaamaan. Lisäksi samoja museon tai poliisilaitoksen nurkkia kierrätetään aavistuksen liikaa, kun yhdessä paikassa joutuu vierailemaan useampaan kertaan.

Tuttua huttua

Hyväksi havaittua perusmekaniikka ei lähdetä liiaksi muuttamaan. Hiiviskelyssä tärkein apuri on edelleen etsivänäkö, jonka avulla erotetaan esimerkiksi rakenteelliset heikkoudet ja paikallistetaan viholliset. Paras taktiikka rikollisista eroon pääsemiseksi on vaarallisimman porukan erottaminen toisistaan. Tämän jälkeen yksittäisten asemiesten selkään hiipiminen onnistuu helposti. Tällä kertaa Batmanilla on alusta asti käytössä tärkeimmät välinevyön herkut, kuten räjähdepanokset. Päivityksiä ja lisäyksiä tosin ansaitaan lisää matkan varrella tuoreuden säilyttämiseksi.

Välillä varjoissa pysytteleminen ei ole vaihtoehto. Käsirysyt hoidetaan lyöntien, vastaiskujen ja väistöliikkeiden yhteispelillä. Yksinkertaiselta kuulostava pelimekaniikka toimii dynaamisuutensa vuoksi erinomaisesti. Summittaisella nappien hakkaamisella ei pärjää etenkään loppupuolen kahakoissa. Oikea ajoitus ja eri vihollistyyppien heikkouksien tunteminen on kaiken perusta. Tämä tulee aiempaa vahvemmin esiin, sillä vaikeusastetta nostetaan selvästi viime kerrasta. Tilannetta tasapainottaa varustevyössä mukana kulkevien lisävarusteiden helpompi käyttö pikakomentojen avulla: esimerkiksi sähköshokin antaminen porukan suurimmalle lihaskimpulle auttaa turpaanpieksemisurakassa. Rikospaikkojen tutkiminen ei sitä vastoin vieläkään tunnu järin palkitsevalta. Etsivänäön mahdollistamat periaatteessa hauskat puzzlet tyhmennetään toteutusvaiheessa, kun ongelmien ratkaisuun riittää lähinnä napin pohjassa pitäminen.

Kattava tarjonta ylimääräistä puuhasteltavaa lisää pelikelloon runsaasti tunteja. Arvuuttajan ympäristöön jättämät sadat haasteet tarjoavat mukavan kutkuttavia aivopähkinöitä. Varsinaiset sivutehtävät ansaitsevat erityismaininnan. Tehtävissä on vaihtelua, ja paikoin pelaaja heitetään varsin omaperäisiinkin tilanteisiin taistelemaan selviytymisestään. Onnistumiset palkitaan uusilla ominaisuuksilla ja muulla bonussisällöllä, joten valinnaisten skenaarioiden koluaminen kannattaa. Pääpelin lisäksi taitoja päästään vielä hiomaan  erillisissä haastetiloissa sekä läpipeluun jälkeen avautuvassa plus-moodissa. Uudelleenpeluuarvoa lisäävä ominaisuus antaa välittömästi käyttöön kaikki ensimmäisellä kierroksella hankitut päivitykset mutta samalla nostaa vaikeustasoa rutkasti.

Hiottu timantti

Teknisesti Batman: Arkham City vakuuttaa joka osa-alueellaan. Vaikea uskoa, että taustalla pyörii Unreal Engine -pelimoottori, sillä yleisilme on virkistävän erilainen muihin vastaavaa tekniikkaa käyttäviin perusräiskintöihin. Komeiden maisemien lisäksi sulavat animaatiot ovat ilo silmälle. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena, vaikka vastaan asettuu samanaikaisesti toistakymmentä vihollista. Tunnelmallinen musiikki täydentää erinomaisesti loistavaa ääninäyttelyä. Kontrollit iskostuvat nopeasti selkäytimeen erilaisten vempaimien ja toimintojen monipuolisuudesta huolimatta.

Rocksteady onnistuu viemään Batman: Arkham Asylumissa kehitettyä konseptia piirun verran eteenpäin rikkomatta alkuperäisen peruskaavaa. Ilkeämielisempi voisi sanoa, että tällä kertaa pelataan varman päälle. Kuitenkin kahdessa vuodessa taiotaan täysin uusi toimintaympäristö temmellettäväksi, joten laiskottelusta studiota ei pysty syyttämään. Avoimen maailman anti jää juonen kannalta melko merkityksettömäksi, mutta liikkumisen vapaus tarjoaa lisäfiilistä ja huiman määrän vapaaehtoista sisältöä päätehtävien rinnalle. Batman-faneille peli onkin itsestään selvä pakkohankinta. Muidenkin laadukkaiden toimintaseikkailuiden perään haikailevien kannattaa astua Arkham Cityn porteista sisään ja sukeltaa tummanpuhuvaan maailmaan.