Battlefield: Bad Company 2

Nelimiehinen B-kompania kunnostautui pari vuotta sitten julkaistussa ensimmäisessä Bad Company -pelissä. Tuolloin sankarit kaahailivat tarinan päätteeksi omille teilleen luvatta lainatulla armeijan kuorma-autolla, mutta isänmaan ja omenapiirakan kutsu kävi liian voimakkaaksi. Tappavan aseen kersantti Murtaugh'ta muistuttava kersantti Redford on edelleen yhden sotaretken päässä eläkepäivistä. Päähenkilö, sotamies Marlowe, puolestaan on jo onnistunut luomaan itselleen roolin sekopäisessä seurakunnassa. Tai ainakaan häntä ei enää tituleerata "uudeksi kaveriksi". Sweetwaterin ja Haggardin keskinäinen kemia tuntuu olevan yhä kitkan aihe, ja  porukan palkat maksavalta sotakoneistolta ei tunnu vieläkään heruvan kunnioitusta kiväärikvartetille.

Where has all the humor gone?

Battlefield Bad Companyn yksinpelikampanjan mieleenpainuvimpia piirteitä oli sen sydämellinen ja paikoin hurtti huumori. Jatko-osaa suunnitellessaan DICEn käsikirjoittajat totesivat totisen toiminnan olevan liian pahassa ristiriidassa pelin hahmojen heittämän kevyen läpän kanssa, minkä seurauksena pölhöä vitsailua ja karikatyyrimaisia hahmoja kiskottiin reilusti vakavamielisempään suuntaan. Vaikka selitys kuulostaakin ihan järkevältä, jättää ratkaisu hieman haikean olon.

Toisaalta Bad Company 2:een on onnistuttu kätkemään hykerryttävän hauskaa sanailua – esimerkiksi Haggardin imbesilli jorina erään sivuhahmon ei-afrikkalaisen kuuloisesta nimestä – joka voi vauhdissa mennä kokonaan ohi. Kerronnallisesti ratkaisu on mielenkiintoinen mutta jättää miettimään, kuinka paljon hupaisaa tekstiä jää kokonaan noteeraamatta.Taistelutovereiden heitoissa kuullaan myös enemmän tai vähemmän verhottuja piikkejä erään toisen suositun räiskintäpelisarjan tuoreimman osan suuntaan.

Muuten tarina on yllättävän synkkä ja pessimistinen: Ensimmäisessä kohtauksessa tutustutaan toisen maailmansodan erikoisoperaatioon, jonka tarkoituksena oli saada huippusalainen ase varastettua liittouman käsiin. Operaation tulos ei ollut täysi napakymppi, ja sen jälkiseuraamuksia siivoillaan lähes kuusikymmentä vuotta myöhemmin. Ja kukas muukaan joutuu asialle kuin omat suosikki-B-poikamme?

Puolentoista vuoden hionta

Pidin jo aikoinaan Battlefield Bad Companya ihan hyvän näköisenä pelinä, mutta puolessatoista vuodessa DICE on onnistunut puristamaan moottoristaan paljon lisätehoja. Vaikka Bad Company 2 ei aivan Killzone 2:n yksityiskohtaisuuteen pääsekään, ei se jää visuaalisesti täysin esimerkiksi Uncharted 2:n jalkoihin. Valaistus- ja pölyefekteillä saadaan taistelukentistä aiempaa autenttisemman näköisiä ilman ruudunpäivityksen notkahteluja.

Samaan aikaan, kun visuaalista asua on viritelty entistä ehommaksi, on toisaalla tehty muutoksia, joista en ole yhtä innoissani. Pidin edellisen osan tallennuspistejärjestelmästä, jossa tapetut viholliset pysyivät kuolleina, vaikka itse joutui välillä uudestisyntymään. Nyt meininki on perinteisempi, eli pelikenttä nollataan aina kuoleman korjatessa, joten samat vastustajat täytyy aina lasauttaa hengiltä uudestaan ja uudestaan. Tallennuspisteitä on ärsyttävän harvassa, joten välillä turhautumispeikko uhkaa iskeä. Silti peli on jopa vaikeimmalla tasolla melko helppo, jos vain malttaa pitää pään kylmänä eikä säntäile holtittomasti keskelle luotikuuroa.

Toinen pelimekaaninen muutos on automaattinen toipuminen akuutista lyijymyrkytyksestä. Tältäkään osin BC2 ei siis onnistunut säilyttämään omaperäisyyttään. Vihollisilla on aiempaa selkeämmin maaginen kyky havaita pelaaja ja osua tähän savun, pölyn ja aluskasvillisuuden takaa. Pidin ensimmäisen osan yksinpelistä enemmän, joten Bad Company 2 liittyy EA:n hiljattain julkaistujen edeltäjäänsä heikompien kakkosten jonoon Mercenaries 2:n ja Army of Two: The 40th Dayn jatkoksi.

Minä ja kolme mun kaveria

Vaan eihän Battlefieldien pihvi ole koskaan ollut yksinpelissä. Ensimmäisen Bad Companyn iso puute oli pelimuotojen vähyys julkaisun aikaan. Gold Rush oli kyllä erinomaista hubaa, mutta Battlefieldien klassinen Conquest puuttui. Mokaa ei ole toistettu, vaan täysikokoisten joukkueiden Rushin ja Conquestin lisäksi tarjoillaan pari pienimuotoisempaakin pelilistaa: Squad Rush ja Squad Deathmatch.

Ensin mainitun koukku on sen intiimiydessä. Squad Rushissa vastakkain asettuu kaksi nelimiehistä tiimiä. Yksi ryhmä yrittää tuhota peräkkäin kaksi viestintälaitetta toisen ryhmän yrittäessä puolustaa niitä. Pieni muoto toimii yllättävän hyvin, taisteluista tulee intensiivisiä ja yksilön taito vaikuttaa lopputulokseen. Hyvä pelimuoto klaanimatseihin siis.

Squad Deathmatch on perinteisen joukkuetappomatsin evoluutioversio: kahden joukkueen sijaan kentällä onkin neljä nelimiehistä ryhmää. Ensin 50 tappoa kerännyt tiimi voittaa. Kolmea muuta ryhmää vastaan taisteleminen synnyttää kiehtovan epäsymmetrian, jolloin pelkkä leiriytyminen yhteen kartan nurkkaan ei takaa tulosta. Passiivisesti pelaava revohka saattaa saada kalasteltua muutaman irtotapon, mutta toisiaan jahtaavat kolme tiimiä nappaavat nopeasti kärkipaikat. Aggressiivisuus ja hyvä kommunikointi palkitaan.

Pelimekaanisesti Bad Company 2:een on kehitetty joitain pikku parannuksia, joista tärkein on vihollisten paikantaminen maastosta. Vihollisilta puuttuu nyt heidät paljastava punainen kolmio pään päältä, joten selustaan hipsiminen ja siellä puukkotappojen kerääminen on vihdoin mahdollista. Tiimipeliä kuitenkin tukee se, että kiikarikiväärin kanssa kallion nokalla lymyilevä tarkka-ampuja voi vastustajan hollille saatuaan painaa Select-nappia paljastaakseen tämän sijainnin omalle joukkueelleen.

Paikantaminen on erinomainen idea, jos sitä osaa käyttää oikein. Hyvä puolustus on helpompi murtaa, kun tietää missä vihollinen sijaitsee. Varsinkin, jos vihollisella ei ole samaa etua. Yhden tiimiläisen sitominen tiedustelutehtäviin voikin antaa lievän etulyöntiaseman.

Kehitystä

Kokemuspisteiden kerääminen taistelussa pärjäämällä on nykymoninpelien perusominaisuuksia. Tässäkin Bad Company 2 vie kehitystä parin naksun verran pidemmälle. Sotilasarvoja ansaitaan puhtaasti kokemuspisteiden määrää kasvattamalla, mutta tämän lisäksi jokainen luokka kehittyy muista riippumatta. Pelaaja saa käyttöönsä uusia Rynnäköijän, Insinöörin, Lääkintämiehen ja Tiedustelijan varusteita pelaamalla kyseisellä luokalla. Insinöörin telamiinat tai Lääkintämiehen lääkelaukku ilmestyvät varustevalikoimaan vasta kokemuksen karttuessa.

Erilaiset ansiomerkit ja mitalit ovat edelleen tärkeä osa oman edistymisen seuraamista. Valitettavasti vain kunnon tilastopalvelua ei vielä löydy Internetistä. Nykyaikana tällainen on selkeä puute. Todennäköisesti DICE työskentelee parhaillaan asian parissa, mutta toistaiseksi omia tilastoja pystyy tarkastelemaan vain pelin valikoiden kautta, ja sielläkin rajoitetussa muodossa.

Neljän pelaajan ryhmät tuntuvat armottoman pieniltä, varsinkin, kun koko joukkueen välistä kommunikointia ei tueta millään lailla. Kumpikin joukkue koostuu siis neljästä itsenäisestä ryhmästä, eikä näiden väliseen toiminnan koordinointiin ole kunnon työkaluja.

Toistaiseksi verkkoviive ei ole nostanut rumaa päätään kuin muutamassa matsissa. Toisaalta ensimmäisen Bad Companyn julkaisun aikoihin tilanne tuntui myös hyvältä, mutta jossain vaiheessa koettiin useamman kuukauden mittainen jakso, jolloin moninpeli oli täysin toimintakelvoton. Tämä oli sääli, sillä toimiessaan Battlefieldit ovat verkkoräiskintöjen eliittiä. Täytyy vain toivoa, että DICE on oppinut läksynsä, eikä päästä infrastruktuurin huoltoa lipeämään käsistä.

Taistelukentän tähdet

Battlefield Bad Company 2 on irtautunut jonkin verran juuriltaan. Ei-rikkinäisten asioiden korjailussa on päädytty paikoin ottamaan takapakkia, vaikka todellista kehitystäkin on havaittavissa. Käsikirjoituksessa tunnutaan välillä keskittyvän liikaa Modern Warfare 2:n kommentointiin, mikä on toisaalta hauskaa, toisaalta kielii jonkinmoisesta alemmuuskompleksista. Syytä tähän ei olisi, sillä teknisesti Bad Company 2 on erittäin laadukasta jälkeä; visuaalisesti se on jopa kilpakumppaniaan edellä.

Moninpelissä Bad Company 2 loistaa jälleen. Pelimoottori on jo monessa taistossa koeteltu, ja kentissä on vaihtelua. Osa niistä tosin suosii vähän liikaakin kiikarikiväärien kanssa puskissa piileskelyä, mutta näkölinjat ovat tietysti avoinna kumpaankin suuntaan.

Yksinpelin loppu lupailee jatkoa tarinalle, missä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Battlefield on arvostettu sarja ja Bad Company on onnistunut keräämään oman ystäväjoukkonsa. Itsekin tulen varmasti lähitulevaisuudessa jakamaan moninpeliaikani tämän ja MAGin välillä. Samalla odotan jännityksellä, mihin suuntaan huonon seuran seuraavassa jaksossa liikutaan. Ainakin parantamisen varaa on vielä jonkin verran.