Yakuza-pelien luoja Toshihiro Nagoshin uutukainen Binary Domain sijoittuu teknologian ihmesaarelle Japaniin vuonna 2080. Robotiikkaan erikoistunutta Amada-korporaatiota epäillään sopimusrikkomuksesta valmistaa ihmisenkaltaisia robotteja. Varmistaakseen epäilynsä kansainvälinen robotiikan järjestö IRTA lähettää maahan salaisen iskuryhmänsä. Osana erikoisjoukkoja Tokioon rantautuu myös pelaajan ohjastama jenkkisotilas Dan.
Rapatessa roiskuu
Noin kymmentuntisen pidätysoperaation aikana pelaaja saa enimmäkseen tuta omien aseidensa tuhovoimaisuuden räiskiessään tiensä läpi robottiarmadan. Pelin neofuturistisen Tokion taustalla on jos jonkinlaista tarinaa ja ryhmittymää, mutta päivän päätteeksi suurin hurmos syntyy puhtaasta räiskinnästä. Kymmenpäisten robottilaumojen läpi lanatessa juonen esittämät moraaliset kysymykset jäävät pakostakin taka-alalle.
Pelimoottori mallintaa toiminnan sentään kiitettävän upeasti. Vastaan astuvista roboteista lentää iskujen voimasta pieniä osia ja kokonaisia raajoja, mikä tuo muutoin munattomaksi jääviin aseisiin roimasti lisää asennetta. Pelkän silmäkarkin lisäksi raajattomuutta hyödynnetään myös taktisesti, sillä esimerkiksi päätön robotti hyökkää pelaajan sijaan omia vastaan. Yksityiskohtainen tuhonmallinnus kulminoituu valtaviin pomotaisteluihin, joissa vihollisten heikkoudet ovat piilossa useiden metallikerrosten alla.
Selän takaa kuvattu mekaniikka ei sen sijaan poikkea totutusta, vaan kaikki suojan takaa ampumisesta tovereiden käskyttämiseen lähtevät genrekonkareilta suoraan selkäytimestä. Binary Domain tuo kuvioon tosin äänikomennot, joilla kolmihenkistä ryhmää pystyisi optimaalisessa tilanteessa kaitsemaan ilman näppäimiä. Idea jää puolivillaiseksi ilman savolaismongerruksen aiheuttamaa tunnistusongelmaakin. Tositoimissa kavereista saatu apu on liian mitätön, jotta näitä jaksaisi edes hyödyntää, ja muutamiin loppuratkaisuihin vaikuttavia luottamussuhteita ei saa miinukselle kuin tarkoituksella.
Keinotekoelämää
Teknisesti Binary Domain on varsin näyttävä paikoin ilmeettömistä ympäristöistä huolimatta. Niukalla väripaletilla kuvitettu neo-Tokio vie pelaajan alun harmaasta satamasta auringon sokaisemalle porvarialueelle, mutta kenttien putkimaista rakennetta ei ole edes pyritty peittämään. Tyylikkäällä ulkoasulla on hintansa, mikä näkyy ailahtelevassa ruudunpäivityksessä. Äänipuoli jää visuaalisuutta huomattavasti heikompaan asemaan, joskin huonoista toimintaelokuvista lainattujen hahmojen ääninäyttelijät onnistuvat rooleissaan jopa hymyilyttävin suorituksin.
Lyhyenläntä kampanja toimisi eittämättä erinomaisesti yhteistyötilassa, mutta valitettavasti verkkokekkerit rajoittuvat ainoastaan perinteisiin pelimuotoihin. Muun muassa tappomatseista, lipunryöstöstä ja alueiden valtauksesta koostuva moninpeli kärsii pelaajakadosta, eikä alati kovenevien vihollislaumojen teilaaminen Invasion-tilassakaan tunnu houkuttelevan osallistujia. Syyt eivät niinkään ole huonosti toteutetussa verkkotilassa, vaan ennemmin sen omaperäisyyden puutteessa. Markkinat tarjoavat jo kymmenittäin hahmopalkitsemisjärjestelmällä varustettuja nettipelejä.
Binary Domain on puhdasta räiskintää varsin näppärällä visuaalisella ilmeellä ja paikoin mielenkiintoisella juonella varustettuna. Kokonaisuudessaan se jää kuitenkin paremmin toteutettujen genrekumppaniensa jalkoihin liki jokaisella osa-alueella.
